SaPKo sai isän kädestä

MESTIS / Raportti
Perjantain koitos oli TUTOlle yhtä juhlaa, SaPKolle taas ei.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Kupittaan perjantai-illassa ei jäänyt mitään epäselvyyttä TUTOn ja SaPKon tämän hetkisestä tasoerosta. Täysin isäntien rustaaman käsikirjoituksen lopputulemaksi muodostui kotijoukkueen 7-2-rutiinivoitto.

SaPKon viikonlopun vieraskiertue alkoi masentavissa merkeissä, kun joukkue kävi ottamassa kunnolla selkäänsä Kupittaalla. Kotijoukkue TUTO oli läpi ottelun vierailijoita vahvempi niin luistelussa, kulmaväännöissä, kuin maalinteossakin.

TUTOn läpi ottelun loistanut hyökkäyspelaaminen tuotti seitsemän maalia. Isännillä oli tosin mahdollisuudet huomattavasti useampaankin osumaan. Pässipaitojen vaisu hyökkäys koki kolmannessa erässä pirteän seitsenminuuttisen, joka pyöristi loppulukemat 7-2-kotivoitoksi.

Kummassakin joukkueessa luisteli perjantaina iso liuta uusia ja uusvanhoja pelaajia. Näkyvimmät näistä olivat kotijoukkueen ykköskentällisen keskellä viilettänyt Juuso Honka sekä vierailijoiden muuten luokatonta hyökkäyspeliä piristänyt Ville Järveläinen.

Kotijoukkueelta onnistujia löytyi laajalla rintamalla. Aki Keinäsen kypärätempun lisäksi puolustajapari Tony Vidgren ja Nico Manelius esitti huipputason kiekonsiirtelyä kummassakin päädyssä. Myös Tommi Virtasta paikkaamaan nostettu Kimmo Meriläinen torjui hyvin, vaikka ottelu ei ollut maalivahdin kannalta helpoin mahdollinen.

Koitoksen päätyttyä vieraiden päävalmentaja Janne Sinkkoselta löytyi kehuja kotijoukkueelle.

− Tänään oli tähän mennessä ehdottomasti kovin porukka meitä vastassa. Valitettavasti numerot repsahtivat tällaisiksi meidän huonon alivoimapelaamisen takia.

Pässejä vietiin narussa

Perjantai-illan kamppailu starttasi kummaltakin joukkueelta vauhdikkaasti. Nopeasti kuitenkin kävi ilmi, että kotijoukkue oli selkeästi valmistautuneempi taistelemaan voitosta. Ensimmäinen erä kiekkoiltiin kotijoukkueen tahdissa, mutta useista maalipaikoista huolimatta SaPKo selvisi tauolle maalittomassa tasatilanteessa.

Toisessa erässä päävalmentaja Ismo Lehkonen marssitti jäälle selkeästi entistä terävämmän isäntäjoukkueen. Tuloksena oli kolme maalia seuraavan 20-minuuttisen aikana. Maalikarkelot aloitti ylivoimalla kultakuuppa Aki Keinänen. Maalitehtailua jatkoi Tony Vidgren siniviivavedollaan, joka upposi helpohkosti SaPKo-vahti Jani Kauton taakse.

Vielä ennen erän loppua hyökkääjät Aleksi Rutanen ja Eetu Koski pääsivät haastamaan savonlinnalaispuolustusta. Rutasen siniviivalta lähettämä kiekko upposi jälleen helposti Kauton taakse ja toiselle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen selkeässä 3-0-johdossa.

Savonlinnalaisten pääkäskyttäjä Sinkkonen osasi ottelun jälkeen yksilöidä, miksi TUTO pääsi riistäytymään karkuun vierailijoilta:

− Kaveri voitti kamppailupelaamisen 100-0. Jos me taas voitettiin yksi vastaan yksi–tilanne, niin jouduttiin aina jäähylle. Tämä ei ollut tuomareiden vika, vaan me jouduttiin yksinkertaisesti rikkomaan saadaksemme kiekon.

Antti Leskisen lyhyt visiitti

Kolmanteen erään Sinkkonen pyrki herättelemään omiaan vaihtamalla maalin suulle Antti Leskisen. Valitettavasti Leskisen visiitti pässipaitojen maalilla jäi kolmen vedon pituiseksi. Näistä kolmesta vedosta vain yksi tarttui savonlinnalaistorjujan suojuksiin ja Jani Kautto joutui palaamaan jälleen maalin suulle.

TUTOn päästyä näin 5-0-johtoasemaan oli peli jo käytännössä pelattu. Kotijoukkueen hyökkääjä Juha-Matti Rautajoki antoi vielä hieman siimaa vierailijoille taklaamalla SaPKo-pelaajaa selkeästi tuomarin vihellyksen jälkeen. Rautajoki lensi temppunsa seurauksena suihkun puolelle ja vierailijat rokottivat tästä seuranneen ylivoiman aikana kotijoukkuetta kertaalleen.

SaPKon maalista saama lisäenergia kantoi vielä muutaman minuutin ja HPK-laina Järveläisen pirteä hyökkääminen tuotti vierailijoille illan toisen ylivoimamaalin seitsemän minuuttia ennen loppusummerin soimista.

Viimeisten minuuttien aikana isännät suorittivat vielä ryhtiliikkeen, minkä seurauksena SaPKon Joonas Toivanen joutui rikkomaan kahdesti turkulaispelaajia. TUTO rankaisi seuranneista jäähyistä armottomasti ja illan maalikarkelot päättivät Keinäsen 6-2-osumalla syntynyt kypärätemppu, sekä puolustaja Roni Viirlaksen kotidebyytinsä kunniaksi sinetöimät 7-2-loppulukemat.

TUTOn pääkäskyttäjä Lehkonen oli lehdistötilaisuudessa syystäkin ylpeä joukkueensa vahvasta esityksestä:

− Me haettiin sitä, että uskallettaisiin pelottomasti esiintyä täydellä kapasiteetilla. Se myös saatiin tehtyä. Olen kaikkiin jätkiin erittäin tyytyväinen. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan meidän jatkotarinaa. Ei voi muuta sanoa kuin, että on makeata tuon jengin kanssa jatkaa seuraaviin peleihin.

Vaikka tänään tuli rumasti takkiin, ei SaPKon Sinkkonen ollut liian vakavissaan yhdestä tappiopelistä:

− Onneksi tässä sarjassa pelataan paljon pelejä niin, että me voidaan pyyhkiä tämä ottelu pois mielestä ja huomenna otetaan sitten kolme pistettä.

SaPKo jatkaa jo huomenna lauantaina vieraspelejään Lempäälässä LeKin vieraana. TUTO taas saa huilia viikon verran, ennen kuin se kohtaa ensi perjantaina kotonaan K-Vantaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle