TUTO otti sarjanousijan vastaan tylyin ottein

MESTIS / Raportti
Turkulaisveskarit olivat perjantai-iltana iskussa pelaten näyttävän nollapelin.
Kuva © Timo Savela
Turussa oli perjantai-iltana tarjolla varsin yksipuolista kiekkoa, kun Mestiksen uusin tulokas Keupa HT saapui Kupittaalle TUTOn vieraaksi. Pirteästä alusta huolimatta vierailijat joutuivat taipumaan isännille peräti 10-0-lukemin.

Peli lähti liikkeelle hieman päämäärättömänä edestakaisin sahauksena. Alussa näytti jopa siltä, että KeuPa oli lähtenyt peliin paremmalla jalalla kuin TUTO. Keuruulaiset saivat ensimmäisen erän alkuun myös hieman hallintaa, kun kovempaa vauhtia nähtiinkin isäntien päädyssä.

Peli sai kuitenkin vieraiden kannalta ikävän käänteen jo ensimmäisessä erässä, kun turkulaisten onnistui iskeä peräti neljä maalia. Vaikka keuruulaisilla oli vahvaa tekemistä erän alkupuolella, ei se riittänyt maaliin. Oikeastaan vaarallisin tilanne KeuPalta nähtiin ensimmäisen erän lopulla TUTOn jo johtaessa 4-0: pirteästi esiintynyt nelosketju sai aikaiseksi taitavan syöttökuvion, jonka päätteeksi Emppu Pulliainen pääsi nokikkain nuoren TUTO-vahti Kaapo Kähkösen kanssa, mutta lopulta kiekko kimposi yläilmoihin.

Kaiken kaikkiaan keuruulaisten Mestis-kausi ei ole lähtenyt liikkelle halutulla tavalla. Pelin edetessä huomasi, ettei keuruulaisten erikoistilannepelaaminen ollut täysin hallussa. Välillä vieraat saivat pakan kasaan, mutta pian kentällä taas liideltiin sinne tänne.

Taistelutahdon tai yrittämisen puutteesta sarjanousijaa ei voi kuitenkaan syyttää. TUTOn johdon kasvaessa tasaisesti eivät keuruulaiset missään vaiheessa lakanneet pelaamasta. Yritystä löytyi aina viime minuuteille asti ja oli havaittavissa, että edes yksikin maali olisi kelvannut tälle poppoolle siinä vaiheessa, kun haaveet voitosta oli jo haudattu.

TUTO teki kentällä mitä tahtoi

Vaikka kyseessä olikin vain harjoitusottelu, kaukaloon luisteltiin joka erässä täysillä. Pelissä nähtiin myös muutamia taklauksia ja etenkin loppupuolella myös paljon jäähyjä. Pientä nokkapokkaakin oli havaittavissa keuruulaisten turhautuessa tappioasemassa.

TUTO hyödynsi mallikkaasti KeuPan turhautumiset. Turkulaisille avautui kelpo määrä ylivoimaa toisessa ja kolmannessa erässä, ja kolme maalia kymmenestä syntyi ylivoimalla. Vaikka KeuPa aika ajoin pistikin hanttiin varsin mallikkaasti ja purki TUTOn aiheuttamaa painetta, oli turkulaishyökkäykset liian kova pala purtavaksi keuruulaisvahti Oskari Käyhkölle.

Isännät hyökkäsivät kovalla vauhdilla ja riistivät kiekkoa ahnaasti. Monet maalit olivat salamannopeita eikä veskarille paljoa annettu aikaa varautua. Yhden maalin TUTO pääsi iskemään tyhjään häkkiin, kun ensin Mikko Laine iski päin keuruulaisveskaria. Näin kiekko kimposi suoraan jo aikaisemmin yhden maalin laukoneelle Miika Franssilalle, joka sai viimeistellä illan seitsemännen maalin tyhjään vierasverkkoon.

Viimeinen maali nähtiin ajassa 51.02, kun Tuukka Pulliainen sai kunnian iskeä taululle murskaavat 10-0-lukemat. Esityön viimeiseen maaliin tekivät Oskari Lehtinen ja turkulaisten toisen maalin ensimmäisessä erässä viimeistellyt Aki Keinänen.

Molemmat joukkueet saavat nyt reilusti huiliaikaa, sillä seuraavat ottelut pelataan vasta reilun viikon päästä. Tällöin TUTO kohtaa Porissa Ässät ja KeuPa matkaa Mikkeliin ottamaan mittaa VMF Karjalasta, joka pelaa Venäjän toiseksi korkeinta sarjatasoa VHL:ää.

» Lähetä palautetta toimitukselle