KeuPa voitti seurahistoriansa ensimmäisen Mestis-mestaruuden.

Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

KeuPa voitti Mestiksen mestaruuden vimmaisen kamppailun jälkeen − Huttu ratkaisi jatkoerässä

TUTOn ja KeuPan tulinen finaalisarja jatkui kuudennella ottelulla Turussa. Oman mausteensa taisteluun toi keuruulaisilla ollut katkon paikka Mestis-mestaruuteen. Huipputasaisen sarjan huipputasainen kuudes ottelu venyi lopulta jatkoerään asti.

Ottelu alkoi tiivistahtisena, kun Joonas Niemelä oli karata ensisekunneilla TUTO-pelaajilta. Anssi Virkki ehti kuitenkin hätiin, ja pelasti kotijoukkueen takaiskulta. Puolustaja lähti kuitenkin kaksiminuuttiselle − se kostautui, kun Sebastian Kauppila nousi puolustajan paikalta, ja iski KeuPan johtoon.

Vierailija pääsi peliin raikkaalla jalalla, eikä katkolla ollut mestaruus näkynyt joukkueiden otteissa. Miro-Pekka Saarelainen teki hyökkäyspäässä kovaa töitä, ja sai temmellyksen keskellä verta vuotavan haavan naamaansa. Ottelu leimahti liekkeihin toden teolla, kun Mikke Levo ja Joel Sund ottivat pienet pystypainit vaihtoaitioiden edustalla. 

TUTO pääsi hieman paremmin peliin mukaan erän loppupuolella, kun keuruulaisten Mikko Lahtinen joutui häiritsemään Aki Juuselaa maalipaikassa. Turkulaisten ylivoima pyöri paikoin näyttävästi, mutta Lassi Lehtisen ohi kiekko ei tietään löytänyt.

Erä oli saada dramaattisen lopun, kun hölmön jäähyn ottanut Markus Jokinen oli karata rangaistusaitiosta läpiajoon. Jokinen nappasi jäähynsä kohdeltuaan kaltoin Niclas Luceniusta. Myös toinen erä alkoi TUTO-ylivoimalla, mutta tämän yritys jäi heikoksi.

Järki tuli mukaan peliin toisessa erässä − vauhti sinänsä ei hävinnyt mihinkään, mutta taklaukset ja maalipaikat vähenivät huomattavasti. Tästä syystä Aki Keinäsen tasoitusmaali tuntui tulleen hieman yllättäen. Lehtisen kilpipuolelle avautui finaalien tasoon nähden liikaa tilaa.

TUTO sai vielä erän loppuun muutaman maukkaan paikan, kun esimerkiksi Niklas Näppi pääsi hätyyttelemään KeuPa-maalia. Avausmaalin tehnyt Kauppila kuitenkin pääsi tilanteeseen väliin.

Jos toisessa erässä oli pelillisiä suvantovaiheita, tarjosi kolmas erä armotonta ryminää päädystä toiseen. Kumpikin joukkue näytti sen, etteivät ne halunneet viedä kamppailua yliajalle.

Lucenius aiheutti omilleen päänvaivaa ottamalla kaksiminuuttisen tavalla, jolla ei kuudennen finaalin kolmannessa erässä jäähyä tulisi ottaa − hän otti KeuPa-kultakypärä Jokisen mailan jalkojensa väliin, eikä päästänyt tätä etenemään. Myös KeuPan Teemu Huttu kunnostautui huolimattomien jäähyjen ottajana, vaikka hyökkääjä oli ollut kaksi ja puoli erää yksi kentän teräväpäisimmistä.

Vaikka koko ottelun kuumana käynyt Levo otti vielä erän lopulla kaksiminuuttisen, ja KeuPa-luotsi Mikko Heiskanen otti aikalisänkin, ei keuruulaisnippu onnistunut värkkäämään mahdollista voittomaalia − kamppailu ratkaistaisiin lopulta jatkoerissä.

Jatkoerä oli osa samaa tarinaa kuin kolme varsinaisen peliajan erääkin. TUTOn Juusela pääsi kilauttamaan KeuPa-rysän tolppaa, ja KeuPan Joona Erving sekä turkulaisten Keinänen nahistelivat itsensä kaksiminuuttisille heti kättelyssä.

Jos keuruulaisten ykkösketjun keskushyökkääjä Huttu oli vielä kolmannen erän puolivälissä huolimaton, oli hän jatkoerässä juuri niin kliininen kuin mestaruuden ratkaisevan pelaajan tulee ollakin. Julius Pohjanoksa ei ehtinyt maalin edessä pyörineeseen kiekkoon, vaan Huttu pääsi nostamaan kultaisen osuman turkulaisverkkoon.

Muokattu: 16.4.2018, kello 21.41: Kuva vaihdettu tuoreempaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Avaintapahtumat

  • • KeuPan piirun verran parempi jaksaminen
    TUTO pelasi huiman ottelun kuudennessa finaalikamppailussa, ja antoi KeuPalle julmetun kovan haasteen. Keuruulaisjoukkue oli kuitenkin sitkeä, ja riittävän terävä niissä paikoissa, kun terävänä täytyi olla.