Turussa tuomittiin 72 minuuttia jäähyjä − Ketterä karkasi kolmannessa erässä

MESTIS / Raportti
TUTO sortui jäähyihin ja Ketterä juhli ylivoimalla.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
TUTOn ja sarjanousija Imatran Ketterän kohtaaminen ratkesi kotijoukkueen jäähyilyyn. Ottelussa nähtiin kaksi ulosajoa ja yhteensä 72 minuuttia jäähyjä. Ketterä onnistui käyttämään ylivoimat paremmin hyödyksi ja raivasi tien voittoon päätöserässä lukemin 5−3.

Ottelun alkusekunneilla nähtiin heti draamaa, kun Ketterän Samuli Tanhua taklasi kiekontavoittelutilanteessa TUTOn Aki Keinästä. Keinänen liukui polvillaan pää edellä laitaan. Tilanteesta tuomittiin Tanhualle pelirangaistus selästä taklaamisesta, vaikka kontakti vaikutti hyvin pieneltä. Keinänen palasi peliin erän puolivälissä.

— Siinä oli selästä taklaus. En tiedä, kaatuiko jo ennen taklausta vai sen jälkeen, ei ole minun työni tuomita. Saatiin mielestäni hyvää energiaa jäähystä, Ketterä-valmentaja Matias Lehtonen kommentoi rauhallisesti tilannetta.

TUTO siirtyi Tanhuan rangaistuksen alkupuolella johtoon Kalle Valtolan viivakudilla. Maalin jälkeen kotijoukkueen peli herpaantui ja Ketterällä oli useita maalipaikkoja alivoimalla. Keinäsen puuttuminen sekoitti turkulaisten ylivoimapelin.

Aki Kangasmäen hyökkäyspään kiinnipitorangaistus lopetti TUTOn viisiminuuttisen ylivoiman, ja maalipörssin johtaja Tomi Iso-Mustajärvi lusikoi pelin tasoihin Ketterän tullessa täysilukuiseksi.

Ensimmäisessä erässä TUTO hallitsi kiekkoa ja vyörytti peliä vierasjoukkueen päädyssä, mutta hyvät maalipaikat jäivät uupumaan. Kotijoukkueen puolustusvalmius oli heikolla tasolla ja vierasjoukkue sai luotua hyviä paikkoja vastahyökkäyksistä. Molemmat joukkueet iskivät vielä yhden maalin erän puolen välin paikkeilla ja erätauolle mentiin tilanteessa 2−2.

Vierasjoukkueen ketterä toinen erä

Ketterä tuli toiseen erään vahvasti ja pyöritti peliä TUTOn päädyssä. Vierasjoukkueen rynnistys pysähtyi hetkeksi, kun Ketterän latvialaishyökkääjä Rudolfs Maslovskis loukkaantui taistelutilanteessa Niclas Luceniuksen kanssa. Maslovskis ei palannut enää jäälle.

— En nähnyt tilannetta kunnolla, mutta taklaustilanne ja jalka ilmeisesti vääntyi. Miehen kunnosta ei ole minulla vielä tietoa, tuskin mitään vakavaa, Lehtonen valotti Maslovskisin kuntoa.

Pelinhallinta siirtyi hetkeksi TUTOlle, mutta kotijoukkueen Johan Elfvengrenin jäähy erän puolivälin jälkeen palautti hallinnan vierasjoukkueelle. Julius Pohjanoksa esitti TUTOn maalilla näyttäviä torjuntoja ja venytti toisessa erässä jokaisen vierasjoukkueen vedon eteen. Kotijoukkuekaan ei onnistunut maalinteossa.

— Painotin ensimmäisellä erätauolla, että ollaan kärsivällisiä ja tiivistetään keskialuetta. Onnistuttiin estämään TUTOn suorahyökkäyspeli, Lehtonen kertoi pukukoppiohjeistaan.

Ketterä kesti TUTOn myllyn ja karkasi lopussa

Kotijoukkue tuli nälkäisenä kolmanteen erään, mutta sortui jäähyihin. Jäähyt käänsivät pelin, ja vieraat iskivät kolme maalia ylivoimalla päätöserään.

— Joukkueella on itsetutkiskelun paikka. Tuollaisilla jäähymäärillä ei ole mahdollista voittaa, eikä noista tuomareitakaan voi syyttää, vähäsanainen TUTO-luotsi Miika Elomo kommentoi pelin jälkeen.

Ketterän kolmannen maalin jälkeen TUTOn Mikke Levo sai pelirangaistuksen kampituksesta. TUTO-pelaajat sekä fanit kritisoivat kärkkäästi kyseenalaista tuomiota. Kotijoukkue sai vielä 3−5-lohdutusmaalin erän viimeisellä peliminuutilla.

Ketterä jatkaa lauantaina pelejään Lempäälässä LeKiä vastaan. TUTO puolestaan pelaa seuraavan kerran ensi tiistaina vieraissa Kiekko-Vantaata vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle