TUTO voittoon kenraaliharjoituksessaan

MESTIS / Raportti
Kaapo Kähkönen toimi TUTOn voiton takuumiehenä.
Kuva © Timo Savela
TUTOn ja Kiekko-Vantaan välinen ottelu tarjosi reilu 600-päiselle yleisölle vauhdikkaan päätöksen harjoituskaudelle. Vaikka molempien joukkueiden viimeistely ontuikin, maalitilitkin saatiin molempien joukkueiden toimesta viimeisessä erässä avattua. Aina voittomaalikilpailuun asti venyneen ottelun vei lopulta nimiinsä kotijoukkue TUTO lukemin 2-1 (0-0, 0-0, 1-1, 0-0, 1-0).

Ottelun ensimmäisistä minuuteista alkaen pelissä näytti olevan enemmän vauhtia kuin järkeä. Peli aaltoili vuorotellen päästä päähän, eikä kummankaan joukkueen syötöt löytäneet oikeaan osoitteeseen. Kuitenkin kahden TUTOn rangaistuksen myötä vantaalaisten peli alkoi asettumaan uomiinsa, ja kotijoukkue näytti jäävän altavastaajaksi.

Erityisesti koko ottelun pirteästi pelannut vantaalaisten kolmosvitja Toni Leinonen – Samuli Valvisto – Iikka Kangasniemi aiheutti järjestään ongelmia TUTO-maalia vartioineelle Kaapo Kähköselle. Erän paras paikka siunaantui kuitenkin lopulta ottelun sankariksi nousseelle TUTOn Mikko Laineelle, jonka vaarattoman näköinen laukaus siniviivalta lipui aina tolppaan saakka.

Rangaistukset sekoittivat peliä

Heti toisen erän alkuun Kiekko-Vantaan Toni Leinoselle tarjottiin tilaisuutta viedä joukkueensa johtoon, kun kotijoukkueen Timo Pärssinen sai jäähyn kiinnipitämisestä. Vantaalaiset saivat ensimmäistä kertaa ylivoimansa pyörimään kunnolla, ja lopulta siniviivalta tulleen laukauksen jälkeen Leinonen pääsi puolustuksen pienestä uinahduksesta johtuen nokikkain TUTO-vahti Kähkösen kanssa. Erinomaisen ottelun pelannut Kähkönen onnistui kuitenkin pitämään maalinsa puhtaana.

Toisen erän kuluessa myös TUTO pääsi peliin paremmin mukaan. Turkulaisten aktiivinen luistelu alkoi väsyttää Kiekko-Vantaan isokokoisia puolustajia, mutta tulosta ei tullut. Ainoastaan heikko viimeistely esti kotijoukkueen maalitilin aukeamisen.

Nollat rikkoutuivat

Kolmas erä alkoi edellisen tapaan jäähyilyllä. Kotijoukkueelle tarjottiin erinomaista tilaisuutta mennä johtoon, kun vantaalaiset ottivat ajassa 41:52 kaksi kahden minuutin rangaistusta. Vaikka ylivoima toimikin hyvin, eivät turkulaiset päässeet ylärimaa lähemmäksi maalia. Lähes välittömästi ylivoiman jälkeen TUTOn nelosketjunkin onnistui kilistellä maalirautoja.

Vaikka päätöserä olikin selvästi TUTOn hallintaa, avasi vierasjoukkue maalihanat ylivoimalla ajassa 48:55. Vantaalaisten onnistui käyttää TUTOn alivoimaketjun väsymystä hyödykseen, ja maalin eteen unohdettu Toni Leinonen sai iskeä Victor Westermarckin siniviivalaukauksen irtokiekon maalin perukoille. Syöttöpisteen sai Westermarckin lisäksi myös Samuli Valvisto.

Maalin jälkeen vantaalaisten peli passivoitui liiaksi, ja TUTO otti täydellisesti ohjat käteensä. Siltikin näytti pitkään siltä, että Kiekko-Vantaan maalivahdin Antti Oreen onnistuisi säilyttämään nollapelinsä, mutta vain 24 sekuntia ennen loppua TUTOn pelatessa ilman maalivahtia Mikko Laine onnistui ohjaamaan puolustaja Miika Franssilan laukauksen aivan maalin yläkulmaan. Näin ratkaisua jouduttiin hakemaan ensin jatkoajalta, ja lopulta aina voittomaalikilpailusta asti. Kilpailun ainut onnistuja oli varsinaisella peliajalla tasoitusmaalin tehnyt TUTOn Mikko Laine, ja näin ollen voitto jäi Turkuun.

Molempien joukkueiden runkosarjapelit alkavat ensi keskiviikkona. Silloin TUTO matkaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi, kun taas Kiekko-Vantaa saa vieraakseen KooKoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle