K-Vantaa laittoi TUTOn ahtaalle

MESTIS / Raportti
Aki Keinänen oli tiistai-iltana kahden maalin mies.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen pudotuspelit starttasivat tiistaina myös Turussa, kun runkosarjan voittanut TUTO ja kahdeksanneksi sijoittunut K-Vantaa iskivät yhteen. Peli venyi ensimmäisen jatkoerän neljännelle minuutille, mutta maratoonipeliltä säästyttiin. TUTO otti sarjan haltuunsa 4-3-voitolla.

Peli kulki jo viime keväästä tuttua kaavaa. Tuolloin TUTOa vastaan asettunut Peliitat onnistui venyttämään pelin aina kolmannelle jatkoerälle asti. Vähämaalisena ja pitkäveteisenä kulki myös tiistai-illan kohtaaminen, mutta puoleen yöhön asti hallilla ei kuitenkaan tarvinnut tällä kertaa istua.

− Pelit on alkanut ja sen näkee kentällä. Rehdisti mentiin, kovaa taklattiin ja suunsoittoa on niin kuin pitääkin, tokaisi K-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi.

TUTO lähti otteluun pienoisena ennakkosuosikkina, mutta yllättäen turkulaiset löysivätkin itsensä vantaalaisten jaloista. TUTO näytti lähteneen illan otteluun kuin mihin tahansa runkosarjan kamppailuun, kun taas K-Vantaa taisteli selvästi voitosta ja halusi ehdottomasti ottelusarjan johtoon.

− Kuitattiin peli rimaa hipoen. Se oli vähän mitä odotettiinkin. Tässä oli klassinen asetelma, jossa ennakkosuosikki kohtaa altavastaajan. Vaikeitahan näistä tulee, kommentoi puolestaan TUTO-luotsi Ismo Lehkonen.

Läpi ottelun turkulaisten peliä väritti huolimaton syöttely. Kun pikkumustaa ei millään meinattu saada kuriin, pääsi K-Vantaa tästä iskemään illan ensimmäisen maalin: kiekko hukkui turkulaislavasta keskialueella ja Matti Lamberg pääsi viemään omansa johtoon.

Täysin ei voi syyttää turkulaisten huolellisuuden puutetta, sillä vantaalaiset pelasivat paikkansa viisaasti. K-Vantaa asettui nokkelasti turkulaisvetojen eteen eikä antanut TUTOlle senttiäkään liikkumatilaa. Vetojen puutteessa TUTO joutui odottamaan tasoitusmaalia aina toisen erän alkuun.

Toisessa erässä TUTO tuli peliin mukaan

Kun Aki Keinänen viimein toisen erän alussa avasi turkulaisten maalihanat, saivat sinipaidat jälleen peli-intonsa takaisin. Tasoitusmaali oli juuri sitä mitä TUTOn passiivinen ja huolimaton pelaaminen tarvitsi. Kolmannessa erässä TUTO otti isännän paikan: erää ei ollut ehtinyt kulua kuin 27 sekuntia ja TUTO oli jo 2-1-johdossa Aleksi Rutasen maalilla.

Vaikka kyseessä onkin pudotuspelit, olivat pelaajien otteet silti siistejä eikä playoff-tunnelmaan usein kuuluvia kahakoita sen koommin nähty. TUTOn puolella pudotuspelitunnelmaa pitivät yllä etenkin ykkösketjussa hyökänneet Marco Tuokko ja Niko Palonen, jotka ensimmäisessä erässä pääsivät aloittamaan pienen käsikärhämänkin.

Jos TUTOn ykköskenttä oli tunnelman ylläpitäjä, oli K-Vantaan ykköskenttä turkulaisten tunnelman latistaja. Keinäsen illan toinen osuma vei kotijoukkueen jo 3-1-johtoon, mutta sitten peliote herpaantui pahemman kerran. Vantaalaiset loivat läpi illan hurjaa painetta TUTOn päätyyn ja etenkin ylivoimalla K-Vantaa sai turkulaiset ahtaalle. Vantaalaisten ykkösvitja pisti TUTOn lopullisesti ruotuun kolmannen erän viimeisen viiden minuutin aikana: ensin Aleksi Rekonen vei tilanteen 2-3:een ja viimeisen minuutin aikana Artem Iossafov tasoitti 3-3:een.

− TUTOn nousu 3-1:een oli ansaittu, mutta meidän kirimme 3-3:een antaa uskoa, että tässä kamppaillaan nyt tosissaan TUTOa vastaan. Meillä on ylipäänsä vain muutamia miehiä, jotka ovat aikaisemmin miesten pudotuspelejä pelannut. Tämä on kova juttu pelaajille, Kauppi valoi uskoa omiensa otteisiin.

Kun ratkaisua ei viimeisen minuutin aikana enää syntynyt, oli edessä ensimmäinen kahdenkymmenen minuutin jatkoerä. Turkulaiset olivat kuitenkin ottaneet oppia viime kevään Peliitat-sarjasta eikä ottelua haluttu venyttää yhtään sen pidemmälle. Ville-Vesa Vainiola nousi turkulaispoppoon sankariksi ratkaistuaan ottelun ajassa 63.07.

− Vastapuoli tekee pelin vaikeaksi ja siksi tykkäänkin tällaisista tapahtumista. Tässä pelissä tapahtui kaikenlaista: oli jännittyneisyyttä, fyysisyyttä ja suunsoittoa, jotka tällaisiin peleihin kuuluvatkin. Uskoisin, että saatiin nyt isoimmat patoutumat pois ja päästään vähän rennommin pelaamaan seuraavaan peliin, Lehkonen kertasi ja suuntasi katseensa jo tulevaan peliin.

− Pieniin asioihinhan nämä ratkeavat. Pyrittiin välttämään virheitä ja suhteellisen hyvin siinä onnistuttiinkin, tokaisi Kauppi vielä loppuun.

TUTOn ja K-Vantaan välinen ottelusarja jatkuu torstaina Vantaalla.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle