Pistepörssin kärkinimi kellisti Jukurit jatkoajalla

MESTIS / Raportti
Jasper Lindsten ja Topi Taavitsainen juhlivat yhdessä tänään kolmea maalia.
Kuva © Timo Savela
TUTO kellisti Jukurit toistamiseen tämän kauden aikana, kun mikkeliläiset kaatuivat Turussa 3–2 jatkoajalla tasokkaan väännön jälkeen. Ottelun hahmoina häärivät kaksi maalia iskeneet Topi Taavitsainen ja Timo Hiltunen sekä ottelun ratkaissut, Mestiksen pistepörssiä johtava Jasper Lindsten.

TUTO oli ottelun avauserässä hallitsevampi osapuoli ja sai paljon hyviä maalipaikkoja niin tasakentin kuin ylivoimallakin, mutta onnistumiset jäivät uupumaan. Jukureillakin oli muutama oiva paikka, jotka tulivat lähinnä vastahyökkäyksistä.

Heti ensiminuuteista lähtien peli oli vauhdikasta, mutta silti tiivistä.

− Aamulla sanoin, että vauhti kentällä tulee olemaan kovempaa luokkaa kuin ehkä joissain illan liigaotteluissa, pelinopeudun suhteen vaatimustaso on kovaa luokkaa. Nyt pelin jälkeen olen samaa mieltä. Kova, fyysinen kamppailupeli. Pelaajat joutuivat ahtaalle, Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen kuvaili.

TUTOn Ismo Lehkonen oli samoilla linjoilla.

− Pelin vaatimustaso oli tosiaan valtava, ja siksi peli olikin testi meidän pelaajille: miten pystytään puolustamaan, miten pystytään hyökkäämään. Mielestäni otettiin haaste tosi hyvin vastaan, Lehkonen totesi.

Myös toisessa erässä molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti. Jukurit alkoi saada enemmän hallintaa itselleen. Vierasjoukkue ei silti saanut montaakaan vetopaikkaa, ja maalihanat pysyivät suljettuina.

TUTO oli ylipäätään tänään huomattavasti terävämpi omassa päädyssä kuin viime viikolla, jolloin kolmen vierasottelun aikana TUTO-päädyssä helähti yhteensä 17 kertaa.

− Maalin edusta oli paljon tiukempi, siellä ei niin paljon päässyt huseeramaan. Ei siinäkään niin kauhean isoja juttuja ole ollut, Lehkonen kommentoi joukkueen oman pään peliä.

Kolmannesta erästä Taavitsainen vastaan Hiltunen -show

Maalien makuun päästiin kolmannessa erässä. Jukurit otti erän alussa hallinnan itselleen, mutta ensimmäisistä maaleista vastasi kotijoukkue.

Kolmas erä ehti kulua kolmisen minuuttia, kun Jukureiden painostuksen jälkeen TUTO pääsi ensimmäistä kertaa erässä hyökkäämään. Kristian Tuohilampi löysi vasemmalla mailaa jäähän nakuttaneen Jasper Lindstenin. Lindsten ei kuitenkaan vapaasta paikastakaan vielä lähtenyt ampumaan, vaan jakoi kiekon mieluummin maalin kulmalla olleelle Topi Taavitsaiselle, joka iski kiekon sisään.

Sama kaksikko oli asialla myös TUTOn toisessa maalissa. Jälleen vain pieni hetki Jukureiden hyökkäyksen jälkeen Lindsten tarjoili, ja Taavitsainen sai lyödä kiekon sisään.

− Siinä oli Jukureillakin hyvä sauma 0−0-tilanteessa lähteä karkuun. Me päästiin sitten kolmannessa, kun Taavitsainen käytti hyvin paikkansa, Lehkonen sanoi.

Taavitsainen ei ollut illan ainoa kahden maalin mies. Loukkaantumisen jälkeen Jukureiden kokoonpanoon palannut Timo Hiltunen nappasi ensin Jere Sneckin huolimattoman hyökkäyspään syötön jälkeen kiekon ja painoi yksin läpin. Terävä laukaus ohitti TUTO-maalia vartioineen Petteri Similän.

Sama mies oli asialla Teemu Suhosen syötöstä muutama minuutti myöhemmin ylivoimalla, ja Jukurit kipusi tasoihin Aki Juuselan istuessa kaksiminuuttista hölmöstä hyökkäspään koukkauksesta. Ottelu eteni Kupittaalla jatkoajalle.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata reilu minuutti ennen ratkaisua. Ratkaisumaali tuli hyvin samanlaisesta tilanteesta kuin TUTOn kaksi edellistäkin maalia. Ensin TUTO oli ongelmissa omassa päädyssä, jonka jälkeen turkulaiset lähtivät vastahyökkäykseen. Tällä kertaa Mestiksen pistepörssiä johtava Lindsten ei kuitenkaan jakanut kiekkoa Taavitsaiselle, vaan ampui itse kiekon ohi Mika Norjan.

− Ollaan tyytyväisiä siihen, että noustiin vielä 2−0:sta 2−2:een ja saatiin piste. Jatkoajalla vielä meillä oli huippupaikka tehdä, eikä tehty. TUTO ehkä sitten kuitenkin ansaitusti voittoon. Meillä on nyt viisi näitä jatkoaikatappioita, yhtään ei olla vielä onnistuttu kääntämään meille. Eiköhän sekin päivä vielä joskus koita, Pennanen harmitteli.

TUTOn viikko jatkuu perjantaina kotihallissa LeKin saapuessa Kupittaan perjantaisaunaan. Jukurit taas matkaa Kajaaniin perjantaiksi Hokin vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle