TUTO kaivoi työvoiton sitkeästä IPK:sta

MESTIS / Raportti
Eetu-Ville Arkiomaa oli yksi TUTOn voiton takuumiehistä. Mies iski tehot 1+2ollen illan tehokkain.
Kuva © Timo Savela
TUTO oli isäntä talossa, kun se kohtasi kotonaan Iisalmen Peli-Karhut perjantaina. Ottelun alku ja etenkin toisen erän ensimmäinen puolisko oli TUTOn yksipuolista näytöstä. Sitkeä ja nöyrästi puolustanut IPK teki kotijoukkueen illasta kuitenkin vaikean ja turkulaisten helpottava voitto-osuma nähtiin lopulta vasta viisi minuuttia ennen loppua.

Molemmat joukkueet joutuivat starttaamaan kamppailuun pahassa loukkaantumissumassa. Ehkä enemmän tämä näkyi IPK:n pelissä, sillä etenkin pakkiosaston miehet joutuivat kovalle rasitukselle. Kovimmat minuutit kantoi Venäjän karhu Damir Galin, joka raatoi kentällä lähes 25-minuuttia.

TUTO sai puolestaan helpotusta miespulaan, kun se solmi viikolla sopimuksen KHL-kokemustakin omaavan Niclas Luceniuksen kanssa. Mies olikin yksi kentän hahmoista iskien kotijoukkueen toisen maalin.

Sitkeä karhulauma roikkui mukana

Heti avausminuutilla Aki Juuselan toimesta johtomaalin ottelussa iskenyt TUTO oli lähes läpi ottelun kuskin paikalla, mutta IPK roikkui sitkeästi mukana ja hallitsi ajoittain peliä. Puolustajaksi siirretty Niko Putkonen tasoitti ottelun jo ensimmäisessä erässä, mutta toisen erän alussa näytti, että TUTO menee menojaan.

TUTO iskikin nopeaan tahtiin itsensä kahden maalin karkumatkalle. Ensin Lucenius iski Kalle Valtolan makeasta syötöstä ja heti perään IPK:n puolustus ylihyökkäsi ja Eetu-Ville Arkiomaa karkasi maalintekoon.

Erän loppua kohti pelitilanteet tasoittuivat ja Peli-Karhut pääsi takaisin peliin mukaan, kun Henri Kivioja pääsi Janne Koposen upeasta läpisyötöstä jujuttamaan limpun ohi Julius Pohjanoksan.

Ratkaisu vastahyökkäyksestä

Kolmas erä oli ottelun tasaisin ja IPK tulikin tasoihin, kun Aatu Hämäläinen tarjoili paikan Janne Katosalmelle, joka iski viime kaudesta totutulla tyylillä kiekon suoraan TUTO-maaliin.

Tämän jälkeen paikkoja oli molemmilla ja muun muassa Lucenius pääsi yrittämään illan toista osumaansa. Lopulta ottelussa tehot 1+2 iskenyt Arkiomaa löysi poikittaissyötöllä Anssi Virkin, joka iski etukulmasta voitto-osuman.

Hetki ennen loppua Aki Juusela kaunisteli vielä tyhjiin TUTOn voiton 5−3. IPK:n valmentaja Janne Sinkkonen oli ottelun jälkeen ylpeä joukkueen taistelusta, mutta pettyi toisen erän virheisiin ja tuomarityöskentelyyn.

— Hieno taistelu, mutta valitettavasti se ei tänään riittänyt pisteille. Toisessa erässä tehtiin virheitä, joita ei tällä tasolla kärsi tehdä. Pettynyt olen tuomareiden toimintaan ja tästä olen yrittänyt viestiä aikaisemminkin. Pettynyt olen siihen ylimielisyyteen mitä me kaukalossa kohdataan, Sinkkonen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle