Jukurit taisteli kotkapaidat palmujen alle

MESTIS / Raportti
Sportilta ei tänään onnistunut peli.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Lauantai-iltana Vaasassa käytiin puolivälierien ja Sportin ja Jukurien viimeinen ottelu. Nämä kaksi vihollista kohtasivat Mestiksessä viimeistä kertaa, ja ottelun alku viivästyi kannattajaporukan ammuttua paukkuserpentiinejä Jukurien päätyyn. Alun sekoilusta huolimatta Jukurit taisteli itsensä välieriin voitoin 4-3.

Tämä ottelu ei ollut maalivahtien juhlaa, sillä Oskari Setänen torjui kiekon vain 14 kertaa. Kollega Frans Tuohimaa puolestaan torjui 30 kertaa.

− Iso kokonaisuus tämä seitsemän peliä. Paljon tuli matkustettua ja toivon, että kaikki osaavat kunnioittaa sitä. Molemmissa joukkueissa kovia pelaajia, kommentoi Jukurit-valmentaja Antti Pennanen.

Pilli pysyi pois suusta

Ottelua ehti kulua vain 25 sekuntia, kunnes  Sport teki avausmaalin. Lassi Kokkala heitti Antti Uiton vedon irtokiekon maalin edessä olevasta kasasta maaliin ja vei kotijoukkueen nopeaan johtoon. Toisen syötön tähän maaliin merkkasi John Henrion.

Maalin jälkeen peli kulki puolelta toiselle, mutta Sportille siunaantui enemmän maalintekopaikkoja. Molemmat joukkueet koukkasivat ja vetivät jalkoja alta, mutta rangaistuksia ei jaettu. Molempien veskareiden hanskakäsi oli kunnossa ja he ottivat pari komeaa koppia. 

− Aluksi nahistiin ja sitten pelattiin, mutta parempi joukkue meni jatkoon. Tämän päivän tiimeistä virheettömämpi voitti, koska me teimme liikaa virheitä, analysoi Sport-käskyttäjä Ari-Pekka Pajuluoma

Tuomari löysi pillinsä

Tovi erästä kului ilman katkoja ja meno muuttui passiiviseksi. Minkäänlaisia huippupaikkoja ei kummallekaan tullut. Ensimmäisen rangaistuksen otti Sport ja Jukureille tarjottiin tasoitusta. Mylly pyöri, mutta tulosta ei syntynyt.

Kotijoukkueen rangaistuksen päätyttyä Jukureilla oli vaikeuksia päästä omasta päästä pois. Sportilta sateli vetoja, mutta ne sujahtivat ohi maalin. Avauserän lopulla fyysisyys alkoi tulla enemmän näkyviin ja taklauksia jaettiin.

Loppuosa ensimmäisestä erästä pelattiin vajaalla tasakentällisillä. Sport oli siinäkin niskan päällä ja paine pysyi viikinkipaitojen puolella erän loppuun asti. Avauserässä Setänen torjui kiekon vain neljä kertaa, kun kollega Tuohimaa puolestaan jopa 13 kertaa.

− Omasta kuukaudestani täällä: Tavoitteena oli stabiloida muutama asia ja parannettiin puolustusta, mutta hyökkäyksestä jäi 20 pinnaa pois. Paikoittain hyviä hetkiä, mutta nyt ei onnistuttu, harmitteli Pajuluoma.

Toinen erä ja joukkueet saatiin tasalukuisiksi. Kohta Jukurit tasoitti lukemat, kun Joel Lehtinen ohjasi Pasi Järvisen viivavedon Tuohimaan taakse. Toisen syötön nappasi kultakypärä Niko Laakkonen.

Ottelun suunta kääntyi, kun jälkiväännöstä Uitto nappasi rangaistuksen. Jukurit kiitti tästä ja Juuso Akkanen tykitti maalin edestä vieraat johtoon.

Hetken kuluttua Jukureille tarjottiin jälleen ylivoimaa. Mylly ei puolestaan lähtenyt käyntiin ja Jukuritkin joutui rikkomaan ja pian kotijoukkueen ensimmäinen ylivoima alkoi. Kuvio lähti käyntiin ja Sport iski tasoituksen. Eetu Heikkisen veto löysi vihdoin ja viimein itsensä Setäsen taakse.

Jukurit löi kuitenkin lisää kapuloita rattaisiin, kun Sportin verkko heilui jälleen. Videotarkistuksen jälkeen maali hyväksyttiin Nestori Lähteen luistinmaalista huolimatta.

Sportille siunattiin tasoitusmahdollisuus toisella ylivoimalla. Sportin kuvio pyöri erinomaisella tavalla aluksi, mutta lopussa pelaaminen lopahti ja Jukurit lähti päätöserään yhden maalin johdossa.

− Haluan kiittää taistelusta, koska nyt tuntuu siltä, että on kiitosten aika. On tehty jotain Mestis-historiaa. Huikea kotijoukkue ja paljon hyviä pelaajia, hyvin valmennettu. Saatiin tehdä iso päivätyö, kehui Pennanen.

Viimeinen erä Mestiksessä

Päätöserä alkoi Sportin painostuksella ja Setänen keräsi vähän torjuntoja. Paikkojakin syntyi, mutta onnistumisia ei. Kiekko kuitenkin pysyi lähes koko ajan vieraiden päädyssä. Jukureiden puolustus oli kuitenkin tehokasta, eivätkä Sportin pelaajat päässeet hyville paikoille. Myös keskialue oli mikkeliläisten hallussa.

Onni potki vaasalaisiakin, kun Mika Kujanpää survoi pelin tasoihin Markus Piispasen avustuksella.

Jukurienkin syötöt alkoivat olla epävarmoja ja Sport otti homman haltuun. Tolppa pelasti Jukurit Samuli Kivimäen tykiltä.

Jukurit saivat tulosta erän ensimmäisestä hyökkäyksestä, kun Joonas Kalliola vei vanhanaikaisella vieraat vielä kerran johtoon sääntöjen rajamailla olleesta rähinästä. Tämän jälkeen viikinkipaidat aloittivat pelin jäädyttämisen.

Kun Tuohimaa oli vaihtopenkillä ja kuudes kenttäpelaaja askissa, draamaa lisäsi Sportin hylätty maali siirretystä paitsiosta. Tyhjää maalia ei lopulta tapahtunut ja Jukurit lähetti Sportin kesälomalle kolmen ottelun tappioputkessa.

− Vilpittömästi täällä on huikea yhteisö ja se ansaitsee mennä uudelle tasolle. Haluan toivottaa kaikille Vaasan jääkiekkoihmisille onnea ja menestystä. Kiitos, päätti Pennanen.

− Valmentaja kantaa vastuun, eli tulos on minulla. Palaute pelaajille menee minun kautta ja siitä eteenpäin, mutta elämä jatkuu ja se on isoin asia. Jukurit ei kuitenkaan tappanut meitä ja jossain vaiheessa jääkiekko taas maistuu hyvälle, päätti puolestaan Pajuluoma.

» Lähetä palautetta toimitukselle