SaPKo ja TUTO kamppailivat tasaväkisesti jatkoerään saakka − "Mennään puoli tuntia nauttien"

MESTIS / Raportti
Rasmus Hämäläinen laukoi SaPKon 3−3-tasoituksen ja oli myöhemmin alustamassa ottelun voittomaalia.
Kuva © Antti Varonen
Varsinainen peliaika ei riittänyt SaPKon ja TUTOn välisen välieräsarjan avausottelun ratkaisemiseen. Ottelun aikana kotijoukkue rokotti TUTOa kahdella salamamaalilla, mutta päätöserässä turkulaiset ottivat kuskin paikan. SaPKo nousi kuitenkin rinnalle ja vei voiton lopulta jatkoerässä.

SaPKo siirtyi välieräsarjassa TUTOa vastaan edelle voitoin 1−0, kun joukkue vei tasaisen perjantai-illan kamppailun kotonaan maalein 4−3.

− Tästä saa yhden kiinnityksen ja mennään puoli tuntia nauttien siitä, sitten ruvetaan keskittymään kohti huomista, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen sanoi ottelun jälkeen.

− Tiukka peli. Ei saatu kiinnitystä tänään, ei sen kummempaa. Se on siirretty sivuun ja katseet on huomisessa. Nyt hyvät tankkaukset ja verryttelyt, Miika Elomo kertasi ytimekkäästi illan kamppailua ja suuntasi niin ikään keskittymisensä lauantaille.

SaPKo aloitti ottelun terävästi, ja vain 55 sekunnin pelin jälkeen Toni Henttonen avasi pudotuspelisarjan maalihanat. Avausmaalinsa jälkeen SaPKo sai TUTOn puolustuskannalle, mutta maalin läheisyyteen joukkue ei päässyt murtautumaan.

Hallintajakso katkesi Elmeri Laamasen kaksiminuuttiseen, ja ylivoimansa myötä TUTOkin sai kiinni ottelun rytmistä. 1−1-tasoitusmaali syntyi nopeasti jäähyn umpeuduttua, kun Timi Lahtinen laukoi keskisektorilta, seurasi Roope Urpolahden pudottaman irtokiekon ja pelasi tilanteen loppuun asti.

Tasaviisikoin joukkueiden maalipaikat olivat vähissä. SaPKo laukoi ykkössektorilta erän aikana kuusi kertaa ja TUTO seitsemän kertaa. Joukkueet pitivät ottelun tempoa yllä etenemällä vauhdilla kiekon kanssa keskialueelta hyökkäysalueelle. 

Viivelähtöihin ei nojauduttu, vaan puolustajat pelasivat pelivälineen mahdollisimman nopeasti hyökkääjille.

− Hieno kamppailu, hieno pudotuspelikamppailu. Oli tilanteita molemmin puolin ja tasaista vääntöä, Räsänen kertasi.

SaPKo punnersi väkisin voittoon

SaPKo siirtyi 2−1-johtoon ottelun toisella salamamaalillaan toisen erän alussa. Johto-osumasta vastasi Niklas Salo vain 15 sekuntia aloituskiekon pudottamisen jälkeen.

Toisen erän aikana ottelussa vihellettiin yhteensä kuusi kaksiminuuttista. Erityisesti TUTO joutui erän puolen välin tienoilla puolustuskannalle, kun se otti alle viiden minuutin sisään neljä jäähyä. 

Kotijoukkue ei käyttänyt ylivoimatilaisuuksiaan hyödyksi, vaikka ylivoimapelaamista oli aktivoitettu laukausten ja laukaisupaikkojen hakemisen suhteen. Alivoimistaan kunnialla selvinnyt TUTO nousi myöhemmin tasoihin, kun Matias Haaranen pääsi Aki Juuselan ja Nico Frimanin alustuksesta laukomaan kiekon vapaasti keskisektorilta ohi Urpolahden.

Erikoistilanteiden runsaudesta johtuen joukkueet joutuivat rytmittämään ja hidastamaan peliään ajoittain hyökkäyspelaamisenkin kustannuksella. Maalit tehtiin ylivoimien sijaan tasaviisikoin, mutta maalipaikat eivät tulleet helpolla.

− Vähän pystymme vielä lyömään yhtä pykälää kamppailupelaamiseen lisää. Ei oltu tänään ihan ytimessä siinä, mutta se riitti onneksi voittoon, Räsänen mietti.

TUTO siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa kuskin paikalle, kun kultakypärä Niko Ahoniemi ohitti SaPKo-vahti Urpolahden läpiajosta ajassa 41.30. SaPKon puolelta maalinälkäänsä pitkin ottelua väläytteli Rasmus Hämäläinen, joka päätöserässä kilisteli jo kertaalleen maalirautoja.

Hämäläinen toikin SaPKon tasoihin 3−3:een päästessään laukomaan Toni Henttosen syötöstä kiekon ohi Karolus Kaarlehdon. Päätöserässä joukkueet pelasivat ja ajoittain rakensivat hyökkäyksiään ilman kiekottoman osapuolen paineistusta.

Välillä joukkueet pelasivat myös vaistoillaan, mikä lisäsi kiekonmenetysten määrää erityisesti keskialueen tuntumassa. Varsinaisen peliajan umpeutuessa joukkueet eivät ottaneet enää riskejä kiekolla pelatessaan.

Jatkoerään venyneen kamppailun ratkaisi lopulta Joona Monto, joka punnersi kahden TUTO-pelaajan välistä laukaisupaikkaan Kaarlehdon vartioiman TUTO-maalin eteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle