"Nollalla maalilla ei voita ikinä"

MESTIS / Raportti
Ottelu oli erittäin tasainen, mutta lopulta TUTO sai kammettua SaPKon kumoon.
Kuva © Antti Varonen
Näin tiivisti SaPKon päävalmentaja Janne Sinkkonen perjantai-illan väännön. Savonlinnassa katkaistiin perjantain kunniaksi putkia oikein urakalla. Kotijoukkue SaPKon neljän ottelun voittoputki ja sarjan kakkostilaa hätyyttelevän TUTOyn yhtä pitkä tappioputki katkesivat, kun turkulaisvieras otti puolustustaistelun jälkeen niukan 0-1-vierasvoiton pässipaidoista.

Tasainen ottelu, jossa ei paikoilla juhlittu, sai melko tyypillisen lopun, kun Mikko Lehtosen 53. minuutin matala heitto aivan vaihtopenkkien vierestä siniviivalta painui yllättävän helposti ohi SaPKon maalivahti Jani Kauton. Tämä riitti koko illan mallikkaasti pelanneelle TUTOlle, joka löi ovet säppiin, eikä SaPKo päässyt enää lähelle tasoitusta.

− Tiedettiin, että SaPKo on tällä hetkellä nousujohteinen ja voittoputkessa, kun taas me olemme pelanneet miinusmerkkisesti. Ollaan lähdetty peleihin viihdytyspää edellä, eli lähdetty vähän "ratiritirallaa" hyökkäämään. Meidän pelaamisemme ei ole ollut molempiin suuntiin tasapainoista, ja se on tuottanut huonoja tuloksia, veisteli TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen ottelun jälkeen.

− Kuten tänään näkyi, niin löimme luukut kiinni ja annoimme kotijoukkueelle mahdollisuuden viihdyttää, ja voisi sanoa, että meillä oli jatkuvasti viisi pelin alla. Tänään satsattiin aivan puhtaasti puolustamiseen. Se tuotti tulosta, ja seuraava askel olisi löytää tasapaino myös hyökkäyspelaamiseen.

Paljon jäähyjä, tehottomia ylivoimia

Ottelun alku oli tasainen, eikä jäällä nähty ihmeitä kummankaan joukkueen osalta.

Noin kuuden minuutin kohdalla TUTO otti pikatahtiin kaksi jäähyä, kun ensin Atte Sillanpää hidasti SaPKon Lasse Tiilikaisen menoa kiinnipitämällä ja vajaa minuutti myöhemmin Anton Kokkonen vippasi kiekon jäähyaitioon lähes suoraan Sillanpään päähän ja lähti kaksiminuuttiselle pelin viivyttämisestä.

SaPKon ylivoima ei kuitenkaan toiminut alkuunkaan.  Kiekko liikkui todella hitaasti, ja yli minuutin mittaisella kahden miehen ylivoimalla joukkue ei saanut laukaustakaan kohti turkulaisvahti Tommi Virtasen vartioimaa maalia.

Avauserän puolivälissä nähtiin myös ikävä tilanne, kun TUTOn Miika Franssila taklasi SaPKon Pekka Niemimaata ja sai kaksiminuuttisen estämisestä. Niemimaa loukkasi tilanteessa itseään, kävi myöhemmin pelaamassa pari vaihtoa, mutta ainakaan ottelun kolmannessa erässä miestä ei enää kaukalossa nähty.

Myös TUTO sai kokeilla ylivoimaansa avauserässä, mutta yhtä laihoin tuloksin kuin illan pässipaitaiset isännät. Ensimmäisessä erässä lähimpänä maalintekoa oli SaPKon Jesse Laaksonen, jonka viuhuva rannelaukaus kimposi yläriman kautta poispäin Virtasen vartioimasta maalista.

− Siihen olen pettynyt, ettei nälkä näkynyt maalillemenona ja kipeän ottamisena siellä. Kierreltiin ja kaarreltiin laitojen lähellä. Harmittaa, mutta ehkä ansaittiin tuo noin yleisesti, että paska peli päättyi paskaan pomppuun, kommentoi SaPKon päävalmentaja Janne Sinkkonen ottelua.

Maalipaikat vähissä

TUTOn tapaan myös SaPKon puolustus maalivahti Jani Kautto mukaan lukien oli perjantaina hyvässä vireessä, eikä myöskään toisessa erässä tekopaikoilla juhlittu. 

Aktiivisesti taklauksia hakeva SaPKon Niklas Huovila taklasi erän puolivälissä hieman liian suurella innolla, ja taklaus napsahti turkulaispelaajan päähän tuottamatta kuitenkaan pahempaa vahinkoa. Huovila sai kuitenkin päähän tulleen osuman vuoksi 2+10 minuutin rangaistuksen.

Maalivahdit olivat toisessa erässä lähes työttömiä, eikä ensimmäisessä erässä 13 laukausta pysäyttäneen Kauton tarvinnut venyä kiekon tielle kuin seitsemän kertaa. Vastapäädyssä ollut virkaveli Virtanen pääsi vielä helpommalla pysäyttäen vain neljä laukausta.

Kolmatta erää mentiin pitkään odottavissa tunnelmissa TUTOn luodessa hieman laadukkaammat tekopaikat. Lopulta se myös onnistui maalinteossa Lehtosen viivavedon painuttua takatolpan kautta sisään. 

Osuman jälkeen peli nopeutui hieman, mutta lähempänä maalintekoa olivat lopussa SaPKon tyhjästä maalista ohi laukoneet TUTOn hyökkääjät. SaPKon kiri jäi torsoksi ja näin TUTO katkaisi neljän ottelun tappioputkensa ja samalla SaPKon neljän ottelun voittoputken voittamalla ottelun jalkapallolukemin 0-1.

− Voittoputkemme loppui nyt, mutta toivottavasti tämä on uuden alku. Yksi-nolla taululla ja nollalla maalilla ei voita ikinä. Ensi viikolla on taas isoja pelejä, kommentoi SaPKo-luotsi Sinkkonen.

SaPKo pelaa seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona Kajaanissa Hokkia vastaan. TUTO taas jatkaa pelejään jo lauantaina lyhyen ajomatkan jälkeen Mikkelissä Jukureiden vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle