SaPKo huipensi Georgijevin johdolla virheettömän viikonloppunsa

MESTIS / Raportti
SaPKo pelasi viikonlopun kokonaan ilman takaiskuja.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo nollasi vastustajansa toistamiseen vuorokauden sisällä, kun RoKi kaatui lauantaina puhtaasti 4-0. Rovaniemeläisvieraat esiintyivät ottelussa hallitsevana osapuolena, mutta pässilauma piti kylmänviileästi maalinsa koskemattomana.

Aiemmin kuluvalla kaudella SaPKoa kiusannut RoKi alotti ottelun vahvasti. Vierasjoukkue pommitti ensimmäisellä kymmenminuuttisella seitsemän kertaa kohti SaPKo-vahti Aleksandar Georgijeviä

Rovaniemeläiset sekoittivat tehokkaasti myös SaPKon avauspelaamista saaden pelivälineen jatkuvasti itselleen. Avauserän edetessä pässilauma oli pakotettu etenemään hyökkäysalueelle lähinnä päätykiekkojen kautta.

Perjantaina loistanut Janne Kumpulaisen, Rasmus Hämäläisen ja Juuso Forsströmin muodostama ketju teki itsensä alati vaaralliseksi, mutta Paavo Hölsää ei kolmikko kunnolla haastanut.

RoKi vastasi hallinnasta, SaPKo maalista

Myös toisessa erässä vierasjoukkue esiintyi aktiivisempana osapuolena kentän joka osa-alueella. Askeleen perässä ollut SaPKo joutuikin rikkomaan useasti jäähyn arvoisesti.

− Viisi vastaan viisi -peli oli tänään meiltä loistavaa, paljon enemmän olisimme ansainneet, RoKi-luotsi Petteri Hirvonen summasi.

Käsikirjoituksen vastaisesti ottelun avausmaalin iski kuitenkin kotijoukkue alivoimalla. Viljami Wacklin ja Samu Markkula karkasivat ylivoimahyökkäykseen, eikä Markkula erehtynyt Wacklinin syötöstä.

Johtomaalistaan huolimatta SaPKo joutui RoKi-hallinnan myötä puolustamaan pitkiä aikajaksoja omalla alueellaan. Se verotti myös joukkueen hyökkäämistä, sillä usein kiekko pelattiin yksinkertaisesti vain turvallisille vesille.

− En ole tyytyväinen meidän esityksestä muuhun kuin siihen, että kolme pistettä on taululla, SaPKon Pasi Räsänen sanoi ytimekkäästi.

Maalinteon tehottomuus alkoi kuitenkin ottaa yliotetta vierasjoukkueesta. Muun muassa Hannu Erkkilän läpiajo erän loppuminuuteilla pysähtyi vaivoin maalikehikoihin.

Ylivoimatehokkuus nousi ratkaisun avaimeksi

RoKi sai ottelussa yhteensä viisi ylivoimatilaisuutta SaPKon kolmea vastaan. Rovaniemeläisten ylivoimakuvioista puuttui kuitenkin viimeinen silaus eikä SaPKo-maali ollut kertaakaan uhattuna.

SaPKon suorittaminen erikoistilanteissa oli puolestaan toista luokkaa. Joukkue lisäsi johtoaan, kun Tomi Wilenius tälläsi tutulta paikaltaan b-pisteen kaarelta jo kauden 18. maalinsa.

Muutamaa minuuttia myöhemmin savonlinnalaiset karkasivat ratkaisevaan 3-0-johtoon niin ikään ylivoimalla, kun Janne Kumpulainen löysi hiotulla kuviolla Paavo Ylipainon RoKi-neliön keskeltä.

Pässilauman voiton takeena ollut Georgijev piti nollapelinsä elossa venymällä päätöserässä peräti 16 laukauksen eteen. Venäläisvahdin täysi iltapuhde huipentui lopulta 35 torjuntaan ja toiseen peräkkäiseen nollapeliin. Virkaveli Hölsä antautui puolestaan kolmesti 20 laukauksen edessä.

− Onneksi erikoistilannepelaaminen toimi, ja ennen kaikkea maalivahtipeli. Täytyy joukkueen antaa Aleksandarille iso kiitos, että piti etenkin ensimmäisessä erässä lukemat nollassa-nollassa, Räsänen kertasi ottelun valoisia puolia.

− Kun on sarjan pohjalla, niin aina kuvitellaan, että olemme se rikkova joukkue. Sitten, kun viemmekin peliä, niin ei se pilli nousekaan suulle, Hirvonen kritisoi illan tuomaritoimintaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle