RoKin tappioputki jo kaksinumeroisille luvuille - "Kuulostaa aika kornilta, mutta niin siinä kävi"

MESTIS / Raportti
SaPKo juhli, RoKi tuskaili.
Kuva © Antti Varonen
RoKi ei saanut tappioputkeaan päätökseen joulutaukoa edeltäneellä lauantain kierroksellakaan. Rovaniemeläiset kirmasivat ottelun alussa jo kolmen maalin johtoon, mutta SaPKo nousi takaa ohi ja kuittasi pisteet vastustajansa edestä.

Tällä kaudella tyrmäävistä otteluiden aluista tunnettu SaPKo sai maistaa lauantaina ottelussa RoKia vastaan avauserän ensiminuuttien aikana omaa lääkettään. Rovaniemeläisille ei kuitenkaan riittänyt avauserässä saavutettu hulppea johtoasema, vaan joukkue kärsi jo kymmenen peräkkäisen tappion 5−4-lukemin.

− Tilanteessa, missä ei meillä ollut mitään hävittävää pelattiin itsemme siihen tilanteeseen, jossa meillä ei ollut kuin hävittävää. Kuulostaa aika kornilta, mutta niin siinä kävi, RoKin Petteri Hirvonen summasi.

Kotijoukkueen lepsun kiekottoman pelaamisen ja huolimattoman oman alueen pelaamisen avustuksella vierasjoukkue RoKi meni jo alle kuudessa minuutissa 3−0-johtoon. Mikko Väänäsen, Elias Klytseroffin ja Janne Pälven maalit passittivat myös Juhana Ahon vaihtoon.

− Oltiin kotiyleisön edessä ensimmäinen erä flegmaattisia ja annettiin kaverille kaikki iskun paikat, Pasi Räsänen mietti.

− Alkuhan oli kuin naisten tansseissa. Vietiin ja saatiin onnistumisia, Hirvonen tuumasi joukkueensa väkevästä aloituksesta.

SaPKo hankki kiekollisen hankinnan täysin itselleen pian kolmannen takaiskumaalin jälkeen kahden peräkkäisen ylivoiman myötä. Itse kavennus syntyi kuitenkin vasta kolmannesta ylivoimatilanteesta Teemu Lepauksen lavasta.

Myös kotijoukkueen kiekottomassa pelaamiseen tuli aimo annos terävyyttä katastrofaalisten ensiminuuttien jälkeen. RoKi sai erän alussa runsaasti tilaa edetä keskialueelta hyökkäysalueelle, mutta ottelun edetessä se ei enää onnistunut.

− Onneksi Lepaus sai sen ylivoimamaalin ensimmäiseen erään ja sitä kautta päästiin peliin vielä kiinni. Saatiin uskoa tekemiseen, Räsänen korosti SaPKon kultakypärän maalin tärkeyttä.

SaPKo ei suostunut häviämään

Ensimmäisen erän aikana SaPKo laukoi 17 laukausta kohti RoKi-vahti Toni Eskelistä, eikä toinen erä tuonut pelin kuvaan muutosta.

Vielä avauserässä kotiyleisöä shokeerannut RoKi alistui puolustuskannalle, eikä kyennyt tekemään peliä. Rovaniemeläiset laukoivat erässä kohti Joonas Toivosta vain kolmesti, mutta hukkasivat myös kolme aivan maalin edestä tullutta laukaisupaikkaa.

− Kun ei olla pelejä voitettu vähään aikaan, niin se alkoi näkymään tekemisessä. Ei osattu oikein käsitellä sitä tilannetta, Hirvonen mietti.

− Alettiin lyömään kiekkoa ränniin, mikä oli kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

SaPKo esiintyi nälkäisenä myös kiekottomana hyökkäyspäässä. Joukkueen 2−3- ja 3−3-maalit olivatkin tehokkaan riistopelaamisen tulosta. Ensin Joona Monto tykitti alivoimalla sydämensä kyllyydestä kavennuksen, ja ajassa 33.46 Jonatan Tanus päätti kaksi vastaan yksi -tilanteen tasoitusmaaliin.

Päätöserässä SaPKo ei kauaa viihtynyt tasatilanteessa. Rasmus Hämäläinen vei kotijoukkueen johtoon, ja Tanus kasvatti toisella maalillaan hetkeä myöhemmin illan pistesaldonsa neljään.

Viisi peräkkäistä takaiskumaalia päästänyt RoKi heräsi takaa-ajoon vielä viimeisellä kymmenminuuttisella. Olli-Matti Järvelä toi joukkueensa maalin päähän irtokiekosta ja käynnisti rovaniemeläisten viimeisen rynnistyksen.

RoKille avautui kaksi ylivoimamahdollisuutta kuudella neljää -vastaan, mutta kotijoukkue oli huomattavasti lähempänä ratkaisevaa tyhjää maalia kuin vierasjoukkue viime hetken tasoitusmaalia.

− Yksi Tanus tuohon ylivoimaan, niin ehkä se olisi ollut tasan, Hirvonen päätti.

− Yhdeksän pistettä, ei enempää voi saada. Kaksi [voittoa] vielä joukkuetta kasvattavasti: tullaan tasoihin ja pystytään kääntämään ne vielä voitoiksi, Räsänen kehui joukkueensa pelaamista takaa-ajoasemassa perjantain ja lauantain otteluissa.

Talvisalossa samalla harppaus nykyaikaan

Myös Talvisaloon vasta hankittu suurvideonäyttö pääsi lauantain ottelussa ensimmäistä kertaa tositoimiin. 

Uusi 22,5 neliön kokoinen suurvideonäyttö korvaa katsojia monia vuosikymmeniä palvelleen vanhan digitaalisen tulostaulun.

» Lähetä palautetta toimitukselle