SaPKo sarjajumboksi - Rautiola ja Peliitat pitivät suorat säilymistoiveet elossa

MESTIS / Raportti
Peliitat kamppaili lopulta rinnalle ja ohi.
Kuva © Antti Varonen
Karsintarajan tuntumassa painivat SaPKo ja Peliitat kohtasivat lauantaina viidennen ja viimeisen kerran kuluvalla kaudella. Pitkään tappiolla ollut Peliitat nousi lopussa nopeasti ohi ja nappasi lopulta tärkeääkin tärkeämmän vierasvoiton nousten samalla SaPKon ohi taulukossa pitäen samalla realistisen mahdollisuuden karsintojen välttämiseen. Loppunumerot kirjattiin heinolalaisten eduksi 1-4 (1-0, 0-1, 0-3).

Ottelun ratkaisuksi muodostui kolmannen erän alkupuolisko, kun heinolalainen vierasjoukkue iski 33 sekuntiin kaksi täysosumaa, ja karkasi lopulta tavoittamattomaan 1-3-johtoon.

SaPKo aloitti ottelun erittäin terävästi ja pakotti Peliitat ottamaan kaksi rangaistusta avauskympillä. Toisen niistä se onnistuikin käyttämään, kun Joonas Toivanen vei isännät 1-0-johtoon 10 minuutin kohdalla Iiro Vehmasen ja Mikko Nuutisen syötöistä juuri kun Aki Nurmisen huitomiskaksiminuuttinen oli umpeutumassa.

Molemmat joukkueet pääsivät ylivoimallle vielä kerran avauserän aikana, mutta ilman tulostauluun vaikuttavaa tulosta.

Toinen erä oli varmasti Peliitat-vahti Antti Rautiolalle  yksi uran hikisimmistä, sillä mies pysäytti yhden erän aikana peräti 22 laukausta. Rautiola ei valtavasta työtaakasta huolimatta päästänyt taakseen yhtään laukausta, ja koko ottelun aikana heinolalaismuuri pysäytti peräti 46 laukausta.

Lopulta toisen erän ainoa tilastomerkintä olikin Peliittojen tasoitusmaali Henri Mannisen tasoitettua ottelun kaksi minuuttia ennen taukosummeria.

Kolmannen erän alkuun Jukka Sompin ja Miika Heikkilän osumat olivat SaPKolle liikaa, eikä se saanut enää aikaan kunnon kiriä. Viisi minuuttia ennen loppua Joni Isomäki niittasi loppulukemat 1-4 taululle ja varmisti Peliitoille elintärkeän kolmen pisteen potin.

Kaksi minuuttia ennen loppua tasoitusmaalin iskenyt Manninen otti vielä ottelurangaistuksen huitomisesta, mutta SaPKo ei saanut lohduttavaa kavennusosumaa aikaan edes ilman maalivahtia kuudella neljää vastaan.

Näin Peliitat jätti SaPKon tylysti sarjajumboksi ja piti asemansa pisteen viimeisenä karsinnat välttävän joukkueen Lempäälän Kisan takana. SaPKolla matkaa LeKiin on nyt neljä pistettä.

Joukkueet jatkavat taistelua ensi viikon keskiviikkona, kun SaPKo matkaa K-Vantaan vieraaksi ja Peliitat puolestaan Jokipoikien isännöitäväksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle