Maalihanat auki, pisteet kotiin

MESTIS / Raportti
Essénin kauden ensimmäinen syntyi makeasta tekopaikasta.
Kuva © Antti Varonen
Maalintekonsa kanssa alkukauden tuskaillut Savonlinnan Pallokerho sai ongelmaansa pientä helpotusta perjantaina kotihallissaan, kun Heinolasta vieraaksi saapunut Peliitat kaatui numeroin 3-1 (1-0, 1-1, 1-0). Näin sarjajumbona majaillut SaPKo nousi toiseksi viimeiselle sijalle Peliittoja paremman maalieron turvin.

SaPKo otti heti ensimmäisessä erässä pelin haltuunsa, ja vaikka Peliitat alussa muutaman tekopaikan saikin, ei kuskin paikalla olijasta ollut epäselvyyttä.

Kotijoukkueen ykkösketjuna pörräsi kolmikko Pekka Niemimaa-Oskar Essén-Joni Suutari, ja kolmikko olikin perjantaina erinomaisella pelipäällä. Jo avauskympillä ketju loi hyviä maalintekopaikkoja, ja kerran kiekko olikin jo maaliin livahtaa, mutta palkinto kolmikolle tuli ylivoimalla hieman erän puolivälin jälkeen.

Suutari ja Teemu Suhonen alustivat, ja lopulta Essén sai pienen veivailun jälkeen siirtää kauden avausosumansa tyhjään verkkoon – miehen tuuletus osuman jälkeen kertoi, että maali maistui todella maukkaalta.

- Essén siirteli kiekkoa niin pitkään, että alkoi jo jännittää, meneekö se tyhjiin. Mutta hienoa, sillä hänen pitääkin tehdä maaleja, virnuili SaPKo-valmentaja Janne Sinkkonen pelin jälkeen.

Molemmat joukkueet kävivät ajoittain todella kuumana pelissä jo ensimmäisestä erästä lähtien, ja ottelussa jaettiinkin neljä jäähyä väkivaltaisuudesta.

Erikoistilannepelaaminen ratkaisi

Toisessa erässä molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimiensa toimivuutta, mutta tällä kertaa kotijoukkue oli niissä vahvempi.

Toinenkin savonlinnalainen rikkoi nimittäin kuparisen ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella, kun Ville Eskelinen syötti siniviivalla poikittain Mikko Nuutiselle, jonka tulinen lyöntilaukaus ohitti Iiro Vehmasen loistavasti ajoitetun maskin takana olleen voimattoman Peliitat-vahti Antti Rautiolan. Toista erää oli maalin syntyessä pelattu reilut seitsemän minuuttia.

Peliitat ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan vaan kavensi pelin 1-2:een todellisella tahtomaalilla. Christian Silfver laukoi ja kiekko kimposi terävänä reboundissa olleen Henri Mannisen luistimesta ohi SaPKon maalia vartioineen Timo Niemen. Maalia tarkasteltiin pitkään videolta, mutta se hyväksyttiin, koska Manninen ei tarkoituksella potkaissut kiekkoa maaliin.

Valkopaitainen vierasjoukkue sai vielä heti maalinsa jälkeen kultaisen mahdollisuuden tasoittaa pelin, kun Lauri Kärmeniemi ja Niko Kallela astelivat lähes peräkanaa kaksiminuuttisille, ja Peliitat pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa lähes kaksi minuuttia. Heinolalaiset eivät kuitenkaan saaneet ylivoimaansa toimimaan kunnolla, eikä tulosta syntynyt myöskään heti edellisten päätyttyä tulleen seuraavan SaPKo-jäähyn aikana.

Kolmannessa erässä Peliittojen orastavan takaa-ajon katkaisi maalien makuun päässeen Nuutisen pienestä kulmasta lähtenyt rannelaukaus, joka livahti maalivahti Rautiolan taakse helpohkosti.

Osuman jälkeen Peliitat otti kiekollisen pelaamisen kontolleen, mutta maalipaikoille sillä ei SaPKon kurinalaisen puolustuksen vuoksi ollut liiemmin asiaa.

- Olimme ensimmäiset kolme minuuttia jollain tapaa pelissä kiinni, sen jälkeen huonoa pelaamista meiltä. Lähinnä kiekollinen pelaaminen oli erittäin vaikeaa ja myös puolustuspelaamisen valinnat olivat huonoja. Meillä oli paikkamme, mutta vastustajan maalivahti otti pirun hyvin tarvittavat kiinni, kertoi Peliittojen päävalmentaja Petri Karjalainen ottelun päätyttyä.

- Kyllä se maalinteko edelleen vaikeaa on, mutta ei siinä tänään ollut epäselvää kumpi oli voitossa enemmän kiinni. Turpaan ollaan otettu niin kauan, että jos näistä voitoista ei nauti niin parempihan olisi ottaa käkeen koko ajan, päätti SaPKon päävalmentaja Sinkkonen.

Peliitat saa heti lauantaina vieraakseen Mikkelin Jukurit. SaPKo saa levätä keskiviikkoon 16.10. asti, kun edessä on vierasottelu Joensuussa Jokipoikia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle