Tulikuuma Nuutinen johdatti SaPKon voittoon

MESTIS / Raportti
Mikko Nuutinen oli pelipäällä summaten yhteensä tehot 3+1.
Kuva © Antti Varonen
KeuPa matkasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella Savonlinnaan SaPKon vieraaksi. Joukkueiden kolmas kohtaaminen oli kahden edellisen tapaan varsin viihdyttävä. SaPKo jatkoi hyvää kotivirettään Mikko Nuutisen ja Teemu Suhosen ollessa illan hahmoina.

Täksi kaudeksi Mestikseen noussut KeuPa ei ole tullut nöyristelemään muita. Sen sai Talvisalon 759 silmäparia huomata. Keuruulaiset haastoivat heti aloituskiekon tippumisesta SaPKon puolustusta aktiivisesti kahden pelaajan voimin.

SaPKo kuitenkin ohjasi peliä eikä vierasjoukkue saanut hyökkäyksiä kuin vain satunnaisesti. Yleisöä kohahdutti ensimmäisen kerran silti KeuPa. Svante Myllylahti kuittasi SaPKon puolustajien merkkausvirheen ja siirsi keuruulaiset 0-1-johtoon.

Minuuttia myöhemmin Pasi Kouvalainen yllätti Paavo Ylipainon siniviivalla, riisti kiekon ja harhautti Petteri Similän vieden KeuPan samalla kahden maalin karkumatkalle. 

SaPKo ei yllättävästä takaiskumaalista kuitenkaan lannistunut, sillä joukkue jatkoi järjestelmällisesti hyökkäämistä kohti KeuPan maalia. Todellista hätää ei savonlinnalaisilla missään vaiheessa ollut, sillä summerin pärähtäessä mentiin tauolle tasatilanteessa.

SaPKo vei ja KeuPa vikisi

Toinen erä ehti vanhentua vain 21 sekuntia, kun SaPKon ensimmäisen erän lopun hyvä liike sai jatkoa johtomaalin muodossa. Mikko Nuutinen kirjautti tililleen toisen maalinsa ja Teemu Suhonen jo kolmannen tehopisteensä. 

KeuPa ei kyennyt enää vastaamaan isäntien vauhtiin ja terävyyteen, sillä SaPKo eliminoi keuruulaisten vaaralliset hyökkäykset tiiviillä puolustuspelillään. Vastaavasti toisessa päädyssä maaliverkko heilui kahdesti.

Niistä ensimmäinen riitti KeuPan Erno Suomalaiselle ja tilalle luisteli Petri Pitkänen. Nuutisen illan kolmas maali näki päivänvalon, kun SaPKon ylivoima tuotti jälleen tulosta. KeuPan alivoimanelikko hajosi säpäleiksi Suhosen ja Miika Roineen alustaessa maalia. 

Vieraiden pakka hajosi lopullisesti, sillä SaPKo pystyi helposti liikuttamaan KeuPan viisikkoa pitkillä syötöillä. Kolme pistettä jäi lopulta Savonlinnaan SaPKon pelatessa ratkaisevan erän viisaasti minimoiden hyökkäyspään vaikutukset puolustuspäässä. 

− Tänään oli tällaista. Ensimmäinen erä oli mielestäni hyvä, lähdimme sitten äkkiä tekemään kuusi maalia lisää ja siihen se ikään kuin ratkesi, huokaili KeuPan päävalmentaja Jussi Tupamäki.

Janne Sinkkonen oli tyytyväinen joukkueensa tehokkuuteen, mutta käänsi katseet huomiselle.

− Similälle vaikea ilta, mutta tehokkuutemme käänsi tämän pelin meille. Huomenna Jukureita vastaan pitää sitten olla vielä tehokkaampia ja pystyä puolustamaan tällä tasolla. 

» Lähetä palautetta toimitukselle