Avointa peliä sekä tunteita ja tuoksuja

MESTIS / Raportti
SaPKo piti KeuPaa otteessaan. Kuva viime kaudelta.
Kuva © Antti Varonen
Lauantainen kamppailu SaPKon ja KeuPan välillä tarjosi yleisölleen makeaa mahan täydeltä. Itse ottelussa kotijoukkue ei antanut keuruulaisille mahdollisuuksia ja ohitti Antti Karjalaisen peräti kuudesti.

SaPKo hallitsi avauserää hyökkäyssuuntaan, etenkin erän loppua kohden. Ottelun alkuminuutit menivät kuitenkin SaPKo-puolustuksen lepsuillessa, jolloin KeuPan karvaus sai pässipaidat varpailleen.

Ensimmäisen kymmenminuuttisen vaarallisin paikka avautui keuruulaisille, kun Jesse Pelamo pääsi sutimaan kiekon tyhjää maalia kohti. Sutaisu pysähtyi kuitenkin tolppaan kotiyleisön kohinan säestäessä.

Kultakypärä Janne Kumpulaisen energinen vaihto poiki illan ensimmäisen KeuPa-jäähyn. Ylivoimaa ei ehtinyt pitkään kulua, kun Juuso Forsström latasi b-pisteen kaarelta kiekon ohi Antti Karjalaisen.

KeuPan Juuso Mörsky näytti olevansa joukkueensa paras pistemies pitäessään pelivälinettä aktiivisesti pässipaitojen puolustusalueella. Vierasjoukkueen todelliset maalipaikat jäivät kuitenkin vähiin tiiviin SaPKo-viisikon edessä.

SaPKo lisäsi kaasua

Kotijoukkue lisäsi johtoaan heti toisen erän ensimmäisestä hyökkäyksessä: KeuPa-vahti Karjalainen pudotti Kai Lehtisen laukauksen eteensä ja Mikko Lahtela oli irtokiekon perässä oikeaan aikaan.

Ottelun luonne muuttui ensimmäistä erää avoimemmaksi, jolloin kiekko vaihtoi myös ahkerasti omistajaansa.  Avauserän lopun nujakka Iiro Sulinin ja Mörskyn välillä näytti lisäävän peliin lisää tunnetta, sillä lukuisat avojään taklaukset ei jättäneet katsojia kylmäksi.

KeuPan jäähyily kostautui myös toisen erän lopulla, kun Joonas Toivanen tarjoili kiekon Tomi Wileniukselle tyhjään tilaan pitkän ylivoimapyörityksen päätteeksi. Wilenius ei erehtynyt ja avasi kuivaksi tyrehtyneet maalihanansa. 

Keuruulaisillakin oli erässä tilaisuutensa, mutta Antti Leskisen varmat otteet olivat käydä joukkueelle ylitsepääsemättömäksi. Videotarkistus ajassa 39:37 lisäsi SaPKon taukojohtoa vielä neljään maaliin.

− Hyödynsimme tuon energian ja KeuPa pelasi eilen kovan pelin kotonaan, SaPKon Pasi Räsänen kertasi voiton avaimia.

Päätöserä yllätti sekä joukkueet että katsojat

KeuPa tuli päätöserään terävämmällä otteella ja pakotti isännät puolustuskannalle. Joukkue saikin kaivatun avausmaalinsa Emppu Pulliaisen ohittaessa Leskisen sekavan SaPKo-vaiheen päätteeksi.

− Silloin, kun peli oli 4-0, tuntui että kaikki hävisi. Ei kiinnostanut kuin hyökkääminen, Räsänen totesi.

Ottelun viimeiselle kymmenminuuttiselle riitti vielä tapahtumia, kun KeuPa-luotsi Ville Nieminen otti omat keinonsa käyttöön pelin herättämiseksi. KeuPa lähti pyörittämään peliä kuudella kenttäpelaajalla ajassa 52:05 ja lopulta Jussi Viitanen toi joukkueelle hieman toivoa.

Vierasjoukkue kuitenkin tuhlasi mahdollisuutensa jäähyilyyn, kun SaPKo teki jo kolmannen ylivoimamaalinsa Kumpulaisen toimiessa kapellimestarina. Päävalmentaja Niemisen pelin viivyttäminen ja Adam Zborilin jäähy petasivat isännille vielä illan kuudennen maalin.

− Parempi voitti tänään. KeuPa taisteli kaiken linjaa ja yritimme viimeisessä erässä tehdä kaikkemme erilaisilla muutoksilla ja raikkaalla pelillä, Nieminen analysoi.

Suulaana miehenä Nieminen intoutui vielä tarinoimaan ensimmäisestä vierailustaan Talvisaloon 20 vuoden jälkeen.

− Viimeksihän täällä oli lunta maassa kaksi metriä ja hypättiin mäkeä tuolla hallin takana. Ja mikä on vielä samaa, grillimakkara tuoksuu ja SaPKo on kova kotijoukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle