SaPKo oli Jukureille tyly isäntä

MESTIS / Raportti
SaPKo iski paikoistaan Jukureita tehokkaammin.
Kuva © Antti Varonen
Keskiviikkoilta Savonlinnassa tarjosi SaPKon ja Jukurien kauden seitsemännen keskinäisen kohtaamisen. Niin kutsutusta Etelä-Savon herruudesta ja sen inflaatiosta ei näkynyt merkkiäkään. Ottelu oli aina aloituskiekon putoamisesta päätössummeriin saakka tiivistunnelmainen.

Lähtökohdat otteluun olivat varsin selvät. Jukurit on sarjakakkosena jo varmistanut paikkansa pudotuspeleihin kotiedun kera. SaPKo puolestaan tarvitsee kipeästi pisteitä repiäkseen eroa pudotuspeliviivaan nähden.

Heti alusta lähtien ottelua sävytti paikallistaiston tiiviin tunnelman myötä tuleva fyysisyys. Myös pelikatkot loistivat poissaolollaan joukkueiden pyrkiessä niskan päälle.

Vierasjoukkue Jukurit ylitti keskialueen organisoidusti, tiiviinä viisikkona. Pässipaitojen oli tyytyminen päätykiekkoihin, sillä mikkeliläiset hallitsivat keskialuetta myös puolustussuuntaan. 

Laukaukset maalia kohti menivät ensimmäisen erän osalta tasan, mutta laadukkaammat maalipaikat loi kuitenkin SaPKo. Joukkue puolusti Jukurien tilanteet kärsivällisesti ja tilaisuuden tullen iski painetta mikkeliläisten päätyyn.

Jukurit hallitsi, SaPKo roikkui mukana

Mikkeliläisten hallitessa pelivälinettä myös toisen erän alkajaisiksi sai joukkueen tueksi tullut kannattajajoukko ensimmäisen kerran aihetta riemuun. Niko Laakkonen nimittäin päätti ylivoiman jälkeisen pyörityksen sutimalla kiekon maalin edestä tyhjiin.

Jukurien mukana tuoreina vahvistuksina olivat myös kauden LeKissä aloittanut, mutta Itävallasta tullut Miikka Männikkö sekä Mika Kujanpää. Kaksikosta Kujanpää sai runsaasti ylivoima-aikaa ja merkkauttikin Laakkosen maaliin syöttöpisteen.

− Puolitoista kuukautta olivat miehet pelaamatta. Se tietysti näkyi, mutta siitä huolimatta molemmat esiintyivät tänään varsin miehekkäällä tavalla, totesi Jukurien päävalmentaja Antti Pennanen.

Jukurit kävi toisen erän aikana kaksi kertaa johdossa, mutta molemmilla kerroilla SaPKo kampesi tasoihin, onnen ja hieman maalivahti Ronan Quemenerin avustuksella. 

Savonlinnalaisten vaikein hetki osui erän puoleen väliin, kun jäähyaition ovi aukesi kolmen minuutin sisällä kahdesti. Jukurien ylivoima oli kuitenkin aseeton, sillä SaPKo purki kiekot jämäkästi ja puolusti tiiviisti.

Pelin asetelma muuttui SaPKon voittaessa enemmän kaksinkamppailuja ja päästessä kiekkoon käsiksi. Viime aikoina paluun tehnyt Mikko Nuutinen tulitti illan toisen maalinsa Nikke Kettukankaan ja yhteensä kolme syöttöpistettä keränneen Juuso Forsströmin esityöstä.

Kotijoukkueen uurastus palkittiin

Kolmanteen erään lähdettäessä Jukurit ajautui takaa-ajajaksi. Joukkue tavoittelikin aktiivisesti tasoitusmaalia, mutta 34 torjunnan myötä vahvan ottelun pelannut Petteri Similä piti numerot tulostaululla muuttumattomana.

Ratkaisun maku alkoi leijua kotiyleisön keskuudessa, kun Mika Mörsky päätti näyttävästi yllättäen avautuneen ylivoimahyökkäyksen laukomalla kiekon etukulmasta ohi Quemenerin.

Pässipaitojen pelaaminen johtoasemassa oli varmaa, eikä Jukurien kiri meinannut saada ilmaa alleen. Joonas Kalliola kuitenkin sytytti ylivoimalla mikkeliläisjoukkueen toivon kipinän. 

Viimeiset minuutit olivatkin vahvasti sarvipäiden hallintaa, mutta kotijoukkueen aherrus toi kolme pistettä, kun Iiro Sulin pysäytti kellon vielä kertaalleen ajassa 59:59.

− Pelissä asiat toimivat, kuten kopissa sanoin. Sillä tavalla kuin tuo joukkue tänään pelasi, olen kateellinen, että saan istua kopissa ja olla sillä tavalla osa joukkuetta, Janne Sinkkonen kehui vuolaasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle