Jukurit pidensi SaPKon tappioputkea

MESTIS / Raportti
SaPKolle jäi jälleen vain luu käteen tasapainoisesta ottelusta huolimatta.
Kuva © Antti Varonen
Perjantai-illan paikallistaisto SaPKon ja Jukurien välillä eteni aina päätöserän viimeisille minuuteille varsin tasaisissa merkeissä. Dramaattinen loppu kuitenkin käänsi ottelun lopulta vierasjoukkueen hyväksi.

SaPKo lähti sekä katkaisemaan kolmen ottelun mittaista tappioputkeaan että hakemaan kauden avauspisteitään. Joukkue oli oppinut aiemmista peleistä ja painotti selvästi ottelun alun rauhallisuuteen. Vierasjoukkue Jukurit kuitenkin kontrolloi erää pääpiirteittäin. SaPKo ei päässyt järjestelmällisesti keskialueen yli vaan joutui etenemään päätykiekkojen kautta.

Jukurit vastasikin ottelun avausmaalista SaPKon Mika Hyvärisen kahden minuutin sekä 10 minuutin käytösrangaistuksen seurauksena. Ylivoimalla Roy Pihlström laukoi kiekon siniviivalta vastustamattomasti verkkoon Oula Palven ja Teemu Turusen esityöstä.

SaPKo kuitenkin toipui takaiskusta nopeasti ja vei pelin välittömästi Jukurien päätyyn. Sähäkkä pyöritys tuotti tulosta Nikke Kettukankaan tasoitettua ottelun niin ikään siniviivalta runsaan pelaajaruuhkan keskeltä. 

Fyysistä ja kurinalaista peliä Etelä-Savon herruuden hengessä

Toisen erän alkupuolisko ei pitänyt sisällään erikoisuuksia, sillä molemmat joukkueet pyrkivät maltilliseen pelinrakenteluun. Erän puolessavälissä kuin varkain Jukurien ranskalaisvahvistus Anthony Guttig sivalsi kiekon SaPKon maalinedustalta ohi Petteri Similän.

Hetkeä myöhemmin SaPKo sai mahdollisuuden tasoitukseen, kun Miiko Hintz karkasi läpiajoon, ja Jukurien puolustus joutui estämään häntä rangaistuslaukauksen arvoisesti. Veto painui kuitenkin auttamattomasti yli maalin ja Talvisalon jäähalli täyttyi huokauksista.

Aivan erän viimeisillä minuuteilla Jukureiden Ilkka Vaarasuo huitoi jäähyn arvoisesti. Tällä kertaa kotijoukkue kiitti ja kuitti, kun monitoimimies Teemu Suhonen ohitti läpi ottelun varmasti torjuneen Ronan Quemenerin runsaan maskin avittamana. Syöttöpisteet maalin merkauttivat Joonas Toivanen ja Miika Roine

Oma koira puri vieden kolme pistettä mukaansa

Päätöserässä jäällä nähtiin kaksi ratkaisunhaluista sekä energistä joukkuetta. Varsinkin kotijoukkue säväytti uhrautuneisuudellaan ja sai kotiyleisöltä useat suosionosoitukset. Jukurit pyrki pitämään kiekkoa, mutta tehottomuus parhaimmissa paikoissa vei terän.

Runsaiden jäähyjen sävyttämän ottelun voittomaalista vastasi viime kaudella SaPKossa pelannut Santeri Lukka. Vierasjoukkueen äänekäs kannattajajoukkue repesi riemuun ja laulu raikasi ottelun jälkeenkin. Kotiyleisö joutui puolestaan jälleen kerran poistumaan hallista apein mielin.

Jukurien päävalmentaja Antti Pennaselta irtosi ottelun jälkeen vilpittömät kehut kotijoukkueen suuntaan.

− Ei voi kun ihailla tuota SaPKon pelaamista, huikeaa nähdä heidän antavan itsestään noin paljon likoon. Selvästi fyysisin ottelu tällä kaudella, varsinkin kamppailupelaamisen suhteen. Oli kova sota ja kovien miesten vääntö.

Janne Sinkkonen ei voinut peitellä karvasta pettymystään ja latoi suoran mielipiteensä ottelun voittomaalin tekijästä:

− Tänään ainakaan kaverin voittomaalin tekijä ei ollut sotimassa, jäi jäälle kuolemaan ja sen jälkeen nosti sitten kädet kattoon. En pääse siitä yli, se oli ihan jotain käsittämätöntä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle