Sitkeä apina edelleen SaPKon harteilla − Hokki hyökkäsi voittoon

MESTIS / Raportti
Niklas Näppi oli SaPKolle vaikea pideltävä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon ja Hokin välisessä perjantai-illan kohtaamisessa kävivät tiuhaan sekä maaliverkot että jäähyaitioiden ovet. Kajaanilaisjoukkue osoittautui SaPKolle jälleen liian vahvaksi, vaikka pässilauma sinnitteli maalin päässä vielä päätöserän alussa.

Jokaisessa kauden aiemmassa kohtaamisessa Hokkia askeleen perässä ollut SaPKo pyrki horjuttamaan kajaanilaisten alakertaa aggressiivisella paineistuksella. Sarjakakkonen ei kuitenkaan vähästä hätkähtänyt, vaan osoitti korkealaatuista kiekollista suorittamista vaihto toisensa perään.

Hokki sai SaPKo-puolustajat ongelmiin nostamalla erän edetessä karvaustaan. Joukkue pääsikin pitkien hyökkäysten päätteeksi usein b-pisteiden väliin vaaralliselle laukaisuetäisyydelle.

SaPKo tarvitsi ottelun avausmaaliin kuitenkin vain 11 sekuntia ylivoimaa. Joonas Toivanen ja Tomi Wilenius mursivat Hokin alivoimanelikon ja petasivat Paavo Ylipainolle suoran laukaisupaikan keskelle.

Hokkikaan ei jättänyt illan ensimmäistä ylivoimatilannettaan käyttämättä, kun Joni Piipponen lusikoi kiekon ohi jäissä olleen Aleksandr Georgijevin. Kauaa ottelu ei kuitenkaan ehtinyt olla tasatilanteessa, sillä Ville Paalanen iski heti seuraavassa vaihdossa johtolukemat 2-1:een.

Smura oli pässipaidoille liikaa

Toiseen erään joukkueet lähtivät kuitenkin samalta viivalta, sillä illan toisen maalinsa tehnyt Piipponen ohitti Georgijevin ollessaan terävänä irtokiekossa.

SaPKo näyttäytyi erässä hyökkäyssuuntaan aktiivisena ja hallitsi siten pelin virtausta. Joukkue loi useita maalipaikkoja jopa alivoimalla, mutta Hokki-vahti Smura oli itsevarmasti kiekon tiellä kerta toisensa jälkeen.

Puolustusalueella SaPKo piti Hokin poissa maalintekosektoreilta ohjaamalla peliä kulmiin. Kajaanilaiset osoittivat kuitenkin vaarallisuuttaan hyökkäämällä erittäin suoraviivaisesti. Niklas Näppi vei joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 35.02.

Hokki hyökkäsi SaPKon väsyksiin

Kajaanilaiset eivät enää johtoasemastaan luopuneet, vaan menivät päätöserän alkusekunneilla jo kahden maalin johtoon. SaPKo-kapteeni Toivanen valoi vielä uskoa kaventamalla 19 sekuntia myöhemmin.

− Täytyy jälleen ihailla Hokin viisikkopuolustamista. Emme pystyneet taaskaan sitä rikkomaan, vaikka näki, että oli ihan edellytykset siihen, SaPKon Pasi Räsänen harmitteli.

Kotijoukkueen orastava takaa-ajo tuhrautui runsaaseen jäähyilyyn. Useat kaksiminuuttiset pakottivat pässilauman puolustuskannalle, eikä joukkueelle jäänyt tasaviisikoin pelatessa enää energiaa hyökätä. Hokki lasketteli voittoon lopulta lukemin 6-3.

− Kyllä meillä on vielä pitkä matka pudotuspelikiekkoon. Kaveri pelasi jo hyvää, sinne valmista jääkiekkoa, Räsänen kertoi.

Kapealla kokoonpanolla liikkeellä ollut Hokki koki jälleen muutaman takaiskun, kun puolustajat Ville Saukko ja Taneli Siikaluoma jättivät kaukalon kesken ottelun.

− Jos vielä tuo kuumeilu tulee joukkueeseen huomiseksi, niin on hauska nähdä, minkälaisella orkesterilla päästään kotona Peliittoja vastaan liikenteeseen, Hokki-luotsi Jari Laukkanen kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle