Salamamaali ja hyvä peli ei auttanut - "Harmittaa, mutta piste saatiin"

MESTIS / Raportti
RoKi jatkoi kotiottelusarjaansa voitokkaasti.
Kuva © Sami Kemppainen
Sarjakärki KeuPa saapui Rovaniemelle hakemaan RoKista revanssia lokakuun kotihäviölle. Toisin kuitenkin kävi, kun tiukka ottelu kääntyi RoKille 3−2 jatkoajalla.

Rovaniemen keskiviikkoillassa nähtiin jälleen hitaasti lämmennyt ottelu, josta ei viihdyttävyyttä ja vauhtia puuttunut. KeuPa HT taipui toistamiseen RoKille, tällä kertaa vieraissa. Jatkoajalla syntyneeseen voittomaaliin johtanut KeuPa-rangaistus kismitti keuruulaisten päävalmentaja Mikko Heiskasta toden teolla.

− Minua harmittaa tuo viimeinen estämisjäähy, kalliita tuommoiset virheet. Minä vaadin paljon niin pelaajilta kuin itseltäni, ja kaikilta koko organisaatiossa sekä Mestiksessä. Tuomareiden pitää myös vaatia toisiltaan, jos tätä sarjaa meinataan kehittää eteenpäin. Kunnioitan tuomareita ja heidän työtään. Virheitä tulee, mutta olen huolissani tilanteesta.

Myös RoKin Petri Karjalainen piti hiukan onnekkaana saatua ylivoimaa. Kokonaisuudessa Karjalainen oli tyytyväinen niin otteluun kuin joukkueensa peliin.

− Erittäin hyvä 60-minuuttinen meiltä. KeuPa laittaa pelin vaatimustason korkealle. Heidän luistelu, pelinopeus, reagointipeli ja kaksinkamppailu vaatii paljon. Olimme erityisesti alkuun kaikessa askeleen jäljessä, mutta saatiin toisessa peli tasaiseksi. Ottelu olisi voinut kääntyä kummin päin tahansa. 

Ottelu käyntiin vieraiden salamamaalilla

KeuPa sai unelma aloituksen ottelulle Markus Jokisen ohjattua Joonas Niemelän vedon ohi Paavo Hölsän, kun pelikellosta oli ehtinyt kulua vasta 18 sekuntia. Pian perään RoKi sai ylivoimalla tilaisuuden tasata puntit, mutta keuruulaiset pelasivat hyvin maalipaikat pois.

Ensimmäinen erä pelattiin vieraiden paineistaessa ja kotijoukkueen iskiessä vastaan jokaisen tilaisuuden tullen. Sarjakärjen hyökkäyksen vahvuus oli erittäin näkyvä, ja KeuPa pyörittikin kiekkoa ahkeraan RoKin puolustuspäässä.

Molemmat joukkueet pääsivät vielä kertaalleen yhden miehen ylivoimalle, mutta vedoista huolimatta lisämaaleja ei syntynyt. Vaikka erikoistilanteet nostivat maalivahtien torjuntamääriä ja KeuPa hallitsi näennäisesti, kotijoukkue toimitti kiekkoa maalia kohti yhtä usein kuin vierasjoukkue Tuokkolan torjuttua yhdeksän kertaa ja Hölsän kahdeksan.

Toisen erän ensimmäinen kahdeksan minuuttia sisälsi vähän tapahtumia vieraiden jatkaessa kovaa painetta ja kotijoukkueen pyrkiessä sinnikkäästi Tuokkolan vartioimalle maalille. Hiukan ennen puolta väliä Hölsä teki tyhjäksi keuruulaisten loistavan maalipaikan ja piti kotijoukkueen maalin takaa-ajossa.

Puoliväli ja tasoitusmaali sähköisti pelin

Vain hetkeä myöhemmin rovaniemeläisten ahkera hyökkäys tuotti tulosta, ja RoKin viime ottelut huippuvireessä ollut Tino Metsävainion johtama kakkosketju toi kotijoukkueen tasoihin 1−1:een. Metsävainio syötti Julius Hermoselle, joka siirsi kiekon Kristian Kankaalle, joka puolestaan nosti kiekon yli Tuokkolan.

Tasoitusmaali toi otteluun lisää vauhtia ja kamppailu kiekosta koventui. Viimeisen kymmenen minuutin aikana tilanteita syntyi lähes liukuhihnalta molemmissa päissä. Kotijoukkue siirtyi ottelussa 2−1-johtoon, kun Tuomas Komulaisen syöttö lähetti RoKin hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Maalista vastasi syötön lapaansa saanut Malo Ville.

Viimeisen erän alkuun KeuPa rakensi useita hyviä hyökkäyksiä, ja välillä kuhina Hölsän edessä oli kuin muurahaispesässä. RoKi piti johtoasemansa aktiivisella pelillä Hölsän napsiessa muutamia tärkeitä torjuntoja.

Vieraat tasoittivat kuitenkin ottelun ylivoimamaalilla pari minuuttia ennen erän puolta väliä. Maali tuli nopeasti aloitusvoiton jälkeen, kun Miro-Pekka Saarelainen syötti poikittain maalin kulmalla olleelle Jesse Pelamolle, jolla ei ollut vaikeuksia siirtää kiekko tyhjään tilaan.

Monista mylleryksistä ja kotijoukkueen ylivoimasta huolimatta lisämaaleja ei erässä nähty, joten ottelun voittajaa lähdettiin selvittämään jatkoajalle. Kotijoukkue siirteli kiekkoa lähes mielin määrin tuloksetta, kunnes ylivoimalla ajassa 63.41 Tuomas Salmelan veto sujahti Tuokkolan jalkojen välistä.

− Hyvä peli, vaikka tänne on pitkä matka tulla, niin ei oltu jaloissa vaan päin vastoin hyvin pysyttiin mukana. Harmittaa, mutta piste saatiin Keuruulle viemisiä, Heiskanen totesi.

− Saatiin ylivoimalla pompun kautta voittomaali ja todella tärkeät kaksi pistettä. Pirun hyvä lätkäpeli ainakin meidän osalta ja hyvää Mestis-pelaamista, Karjalainen kehui lopuksi.

Rovaniemeläisten kotiottelut jatkuvat perjantaina Imatran Ketterää vastaan. KeuPa puolestaan isännöi Keuruulla Iisalmen Peli-Karhuja lauantaina.

Muokattu 22.11.2017 klo 22.11: Otsikko muutettu

» Lähetä palautetta toimitukselle