RoKin juhlailtaa himmensi niukka häviö KeuPa HT:lle

MESTIS / Raportti
Keuruulaisten voiton ratkaisi kultakypärä Samuel Salonen ottelun ainoalla maalilla.
Rovaniemeläisten juhlavasti alkanut ottelu päättyi alakuloisesti, kun KeuPa HT nappasi neljättä kertaa kuluvalla kaudella voiton rovaniemeläissakista. Vierailijoiden tähtenä oli vasta 17-vuotias maalivahti Lassi Lehtinen, joka pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä.

RoKin ja KeuPan kohtaamisesta odotettiin tasaista vääntöä, ja sitä se oli. Pelin hallinta oli enimmäkseen keuruulaisilla, mutta torjuntatilastoja vertaillessa maalivahtien erot olivat pienet. Ja nekin osoittivat, että KeuPan nuori Lassi Lehtinen joutui urakoimaan muutaman torjunnan enemmän kuin virkaveljensä RoKin Paavo Hölsä toisessa päässä.

Ennen ottelun alkua juhlistettiin RoKin pitkäaikaista pelaajaa Ilari Sainiota, jonka pelinumero kuusi jäädytettiin. Mitä mieltä konkari itse oli ottelusta?

− Erittäin tasainen peli, ja todella tiukassa maalit. RoKilla oli kova yritys ja paineistus kolmannessa erässä, mutta ei tänään mennyt sitten mistään. Mutta mukava oli katsella peliä tuttujen kavereiden kanssa.

Hitaasti liikkeelle

Ensimmäinen erä oli odotettua hitaampi ja sekava, erityisesti kotijoukkueelta. Pelin ensimmäinen viisiminuuttinen oli kiekon siirtelyä päästä päähän. Muutamat keskialueen katkot käänsivät hetkittäin nopeammin.

− Mun mielestä lähdettiin hyvin peliin ja eka erä oli meidän, keuruulaisten päävalmentaja Mikko Heiskanen totesi suoraan.

Molemmille joukkueille tarjoutui mahdollisuus tehdä ottelun avausmaali ylivoimilla. Kummaltakaan ylivoima ei lähtenyt kunnolla pyörimään ja molemmilta alivoima tapettiin hyvin.

Erän loppua kohden KeuPa sai peliä enemmän haltuun RoKin ajautuessa puolustusasemiin. Erän vaarallisin tilanne nähtiin, kun KeuPan Jesse Pelamo nosti toisella ylivoimalla maalin edestä rystyltä kiekon tolppaan.

− Reagointipeli ei toiminut ,eikä saatu oikein syöttöjä lapaan, tuumasi RoKin Petteri Hirvonen.

Toinen kaksikymmenminuuttinen mentiin lähes samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin: KeuPa hallitsi ja RoKi taisteli vastaan.

− Oli vaikeaa, kaveri puolusti hyvin keskustaa ja tiedettiin, että sinne on turha heittää kiekkoa, kun pääsevät siitä hyökkämään, Hirvonen mietti peliä.

Rovaniemeläisten peliä leimasivat huolimattomauus ja huonot syötöt. Keuruulaiset puolestaan rakensivat tilanteita ja pyörittivät pitkään hyökkäystä RoKin päässä.

Kultakypärä asialla, odotetusti

Ottelun avausmaali tuli yllättäen, kun KeuPan Joose Antonen pääsi maalin takana tökkäämään kiekon toisella kulmalla yksin päivystäneelle Samuel Saloselle.

Avausmaalista vierailijat saivat uutta virtaa omaan peliin ja hallitsivat pelinkulkua lähes tyystin erän viime minuuteille asti, jolloin rovaniemeläiset saivat oman pelin paremmin liikkeelle.

Viimeiseen erään lähdettiin kotijoukkueen ylivoimalla, joka pyöri mallikkaasti tuottamatta kuitenkaan tasoitusmaalia. Muutamat vedot, jotka RoKi sai maalia kohti, Lassi Lehtinen torjui varmasti.

− Kolmannessa erässä saatiin vähän aikaseksi jotain, totesi Hirvonen omiensa peliesityksestä.

RoKi lisäsi selvästi vauhtia ja paineistusta kolmanteen erään saaden rakennettua muutamia vaarallisia paikkoja. Markus Neva-Aho kilautti tolppaa kerran ja pääsi toisella kertaa yksin maalille, mutta Lehtinen vei pidemmän korren.

− Täytyy nostaa tuo Lehtinen tässä esiin. Vasta 17-vuotias ja huikea peli, kehui Heiskanen.

Viimeinen kymmenen minuuttia peli oli pääasiassa yhtä päätä rovaniemeläisten ajaessa KeuPan maalille jatkuvasti. Viimeisillä minuuteilla RoKi pääsi ylivoimalle ja lähti hakemaan tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

− Lopussa tuli vaikeuksia, mutta iso sydän jokaisella jätkällä ja taisteltiin voitto nöyrällä pelillä, Heiskanen kiitteli.

− Malttia olisi pitänyt olla ja maalintekoa, kun paikkoja tehtiin, mutta ei maalia, harmitteli Hirvonen.

Kotijoukkueen tasoituksen haku kuudella kenttäpelaajalla kuivui kasaan, kun RoKin Olli-Aleksi Pietilä sai jäähyn kampituksesta. Tästä huolimatta Hölsä luisteli uudelleen maaliltaan pois ja RoKi haki vimmatusti tasoitusta onnistumatta siinä.

− Ei saatu sellaista peliä, mitä lähettiin hakemaan, totesi Hirvonen.

− Ei ollut kaunista peliä, mutta tultiin hakemaan tänne voittoa puolustuksen kautta, kertoi Heiskanen puolestaan voiton avaimesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle