Olli-Matti Järvelä keräsi viimeisessä erässä tehot 2+1. (Arkistokuva)

Oona Sarajärvi

Kiekko-Vantaan viimeisen erän jäätyminen ratkaisi pelin RoKille - "Luokatonta pelaamista"

Rovaniemen perjantai-illassa tarjottiin katsojille todellista draaman kaarta, kun Kiekko-Vantaan vahva alku ja 4−0-johto suli RoKin noustua riskipelillä tasoihin ja 5−4-voittoon jatkoajalla.

Vakuuttavasti kaksi erää pelannut Kiekko-Vantaa oli hyökkäyksissään tehokkaan aktiivinen hakien voimakkaasti maalipaikoille. Omassa päässä lohipaitojen tiivis maalinedustan puolustaminen taas esti RoKia pääsemästä kunnon tekopaikoille, mutta lopulta rovaniemeläisten periksiantamon sitkeys toi jatkoaikavoiton kapteeni Henri Joki-Erkkilän maalilla.

− Olen tyytyväinen kahteen erään, mutta kolmanteen erään todella pettynyt. Helppoja virheitä, kiekollista huolimattomuutta ja vielä kaksi kertaa kiekko katsomoon, manaili pettynyt Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen ottelun päätteeksi.

− RoKi ansaitsi voiton. Meidän viimeinen erä oli niin luokatonta pelaamista. Harmittava tappio.

Kotijoukkueen päävalmentaja Petri Karjalainen oli odotetusti tyytyväinen omiensa sitkeään taisteluun ja ottelun lopputulokseen, vaikkakin totesi RoKin olleen selkeästi vieraitaan jäljessä kaksi erää.

− Alussa hävittiin kaikki mahdollinen mitä voi hävitä. Vähän oli semmoinen isät-pojat-peli. Haastavaa oli, mutta ylivoima lunasti meidät ulos ja onnistumisten kautta päästiin flow-tilaan, jolla saatiin kaksi pistettä.

Vieraiden tehokkuus myrkkyä RoKille

Vierailijoiden avausminuuttien hyvä paineistus avasi vantaalaisille muutaman maalipaikan, jonka he myös lopulta käyttivät. Alle neljän minuutin pelin jälkeen Julius Rantaeskola harhautteli RoKi-puolustuksen kulmassa ja syötti maalinedustalle nousseelle Miro Mäkiselle, jonka veto siirsi Kiekko-Vantaan 1−0-johtoon.

Avausmaalin jälkeen peli tasoittui ja hyökkäyksiä pyöritettiin molemmissa päissä vuorollaan maalivahtien tarvimatta venyä paraatipelastuksiin. Erän lopussa Kiekko-Vantaa järjesti ylivoimalla läskiä läjään-myllerryksen RoKi-maalille, josta neljän sinipaidan keskeltä Joonas Hyttinen pääsi vielä sohimaan kiekon maaliin siirtäen vieraat kahden maalin johtoon.

Toiseenkin erään vantaalaiset tulivat vahvasti ajaen ahnaasti RoKin maalille. Yli minuutin jälkeen Kiekko-Vantaan Miro Mäkinen iski ottelun toisen maalinsa irtokiekosta, kun RoKi-vahti Toni Eskelinen ei onnistunut varmistamaan kiekkoa itselleen Otto-Eemeli Linken vedosta.

Vaikka kotijoukkue saikin vetoja vieraiden Jani Kauttoa kohti, niin tulosta ei syntynyt. Ennen ottelun puolta väliä tulostaululla loisti jo 0−4, kun Erik Embrich veti kiekon jälleen Eskelisen ohi hyökkäyksen toisesta aallosta.

Kavennus avasi RoKin maalihanat

Hetken sekavan vaiheen jälkeen RoKin lohduttava kavennusmaali tuli Christoffer Seppelinin lavasta kotijoukkueen pelattua kolmatta ylivoimaansa. Yrityksistä huolimatta lisämaaleja erässä ei nähty, joten toiselle erätauolle lähdettiin 1−4 tilanteessa.

Kolmannessa erässä rovaniemeläiset vyöryttivät omia hyökkäyksiään vahvemmin. RoKin sinnikkyys palkittiin toisella maalilla, kun Seppelinin syöttö löysi maalinkulmalla olleen Olli-Matti Järvelän eikä Kautolla ollut mahdollisuuksia ehtiä mukaan.

Vajaa neljä minuuttia ennen erän päätöstä RoKi nappasi maalivahdin pois, samalla kun Kiekko-Vantaan Joona Tolvanen lähti istumaan kaksiminuuttista pelin viivyttämisestä. Jännitystä otteluun saatiin lisää, kun vielä Juuso Perttiläkin joutui Tolvasen seuraksi samasta syystä.

Hirmuinen takaa-ajo tuotti tulosta erän lopussa, kun minuutissa kotijoukkue tuli 4−4-tasoihin. Ensin Olli-Matti Järvelä löi toisen maalinsa Malo Villen syötöstä ja hetkeä myöhemmin samat miehet olivat asialla, mutta tällä kertaa Ville maalasi Järvelän syötöstä.

Ottelu ratkesi jatkoajalla kotijoukkueelle Joki-Erkkilän siirrettyä kiekon ohi Kauton Tino Metsävainion hienosta syötöstä maalin edessä.

Kommentit