Tasaväkinen taisto kääntyi Hokin hyväksi

MESTIS / Raportti
Niklas Näppi osui 51 sekunnin pelin jälkeen.
Kuva © Antti Varonen
RoKi onnistui osittain kasvojenpesussaan Hokkia vastaan perjantai-illan koitoksessa. Vaikka hyvä peliesitys päättyikin vierailijoiden 2-1 -voittoon, teki kotijoukkue selväksi, ettei se tule alistumaan pisteautomaatin rooliin Mestiksessä.

RoKi aloitti ottelun totutun kaavan mukaan antamalla vastustajalle yhden maalin eteen, kun pelirohkeus kostautui omassa päässä. Markus Piispanen katkoi Mikko Männistön sokkosyötön, jatkoi kiekon Niklas Näpille ja Näppi pääsi siirtämään vierailijat johtoon alle minuutin pelin jälkeen.

Uinahdus ei tällä kertaa maksanut yhtä maalia enempää, kun joukkue sai nopeasti pelin juonesta kiinni. RoKi nosti kierroslukemia ja pelin painopiste siirtyi toiseen päätyyn, minkä seurauksena Hokki oli pakotettu rikkomaan vastustajaa jäähyjen arvoisesti. Kotijoukkueelle tarjottiin erän aikana tasoitusosumaa useampaan otteeseen, mutta yritykset tyrehtyivät heikkoon viimeistelyyn.

Toisen erän alku oli RoKilta jo vahvempaa suorittamista ja joukkue pisti linnapaidat koville fyysisellä pelillään. Erän edetessä vierailijat onnistuivat samaan pikkuhiljaa otteen pelistä ja luomaan tukun loistavia maalipaikkoja, mutta tilanteet päätyivät isäntien veräjänvartijan Paavo Hölsän huikeisiin torjuntoihin.

Ensin hyökkäysalueen silmät kiinni -mallinen syöttö johti kajaanilaisten läpiajoon, mutta Hölsä torjui laukauksen eleettömän varmasti. Paraatipelastukset jatkuivat erän ainoalla Hokki-ylivoimalla, kun SaiPa-kasvatti sinkoili nivuset paukkuen tolpalta toiselle torjumaan varmaksi luullut maalipaikat. Hokin hallitsemassa erässä RoKin paras tilaisuus siunaantui Henri Fominille, jonka kuti lähietäisyydeltä kolahti maalivahti Antti Lehtosen kypärään.

Ratkaisu kolmannessa erässä

Kolmannessa erässä Siniset löysivät saman tunnetilan kuin ensimmäisellä kolmanneksella. Kiekon tiputtua jäähän Hokki oli alusta lähtien purjeissa, minkä seurauksena linnapaitaisia pelaajia alettiin ohjaamaan jäähypenkille jo erän alkusekunneista lähtien. Varsinaiset maalipaikat olivat RoKilla kuitenkin vähissä vastustajan puolustaessa tiiviisti.

RoKi onnistui tasoittamaan ottelun onnekkaasti, mutta pelin hallintaan nähden ansaitusti Teemu Korpelan sudittua kiekon maalin edustalta Lehtosen selän taakse erän seitsemännellä minuutilla. Kotiyleisön riemua ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun kaksi minuuttia myöhemmin Hokki sai pienen pyörityksen aikaan ja Markus Piispanen ohjasi viivalta lähteneen laukauksen ohi voimattoman Hölsän.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla RoKille tarjottiin vielä tilaisuutta tulla ottelussa tasoihin Hokin Aleksi Mäkelän huidottua itsensä neljäksi minuutiksi jäähylle. Ylivoima jäi totuttuun tapaan tehottomaksi siirtelyksi ja lähimpänä maalintekoa oli läpiajosta lätkän päätyseinään laukonut Piispanen.

Ottelun lopussa kotijoukkue oli venyä jatkoajalle railakkaan maalinedusmylläkän myötä, mutta vierailijoiden puolustus piti pintansa ja pisteet matkasivat Kajaaniin. Viimeisellä kaksikymppisellä koettiin myös synkkiä hetkiä, kun RoKin Janne Pietilä kannettiin kentältä paareilla vaarattoman näköisen taklaustilanteen jälkeen ja hetkeä myöhemmin Juhani Tamminen loukkasi kätensä kaksinkamppailussa.

Pelin ailahtelusta huolimatta Hokin valmentaja Jari Laukkanen oli tyytyväinen ottelun lopputulokseen.

− Ensimmäisen erän olimme ihan jaloissa, toinen erä oli minun mielestä meidän ja viimeinen erä oli taas selkeästi RoKin. Kun kotijoukkue vei peliä noin paljon, niin täytyy kai sanoa, että kyllähän tämä sitten ryöstöretki oli.

− Treenipeleissä pääsimme vähän liian helpolla, niin on hyvä saada tällaisia tiukkoja otteluita. Tyytyväinen täytyy olla viiden pisteen viikkoon, mietiskeli Laukkanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle