Vahva RoKi läksytti kuritonta Espoo Unitedia

MESTIS / Raportti
RoKi otti makean voiton etelän vieraistaan.
Kuva © Oona Sarajärvi
Illan ottelu oli Espoo Unitedille toinen vieraspeli ja samalla ensimmäinen pohjoisen pelimatkalla. Ottelun hallitsevaksi teemaksi nousi jälleen jäähyily, erityisesti Espoo Unitedin kohdalla. Rikkonaisen pelin vei ansaitusti isäntäjoukkue RoKi selkeällä 5−2-tuloksella.

Ensimmäinen erä kulki odotetusti päästä päähän ja molemmilla oli vauhtihalukkuutta. Matkan jäykkyyttä ei näkynyt vieraissa, jotka olivat saapuneet Rovaniemelle lentokoneella.

Ensimmäinen jäähy nähtiin jo minuutin kohdalla, kun Unitedin Niklas Tikkinen otti kaksiminuuttisen keskialueen kampituksesta. Yllättäen erässä nähtiin vain kaksi jäähyä, kun toisen sai isäntäjoukkueen Olli-Matti Järvelä kampituksesta hänkin. 

− Hyvällä jalalla lähdettiin otteluun, Petteri Hirvonen kommentoi avausta.

Molemmilla oli useita paikkoja heti alusta alkaen. Ensimmäinen maali syntyi erän puolessa välissä Olli-Matti Järvelän onnistuessa ohittamaan läpi ottelun hyvin pelanneen Rasmus Tirrosen.

− Ensimmäinen erä oli hyvä ja nousujohteinen. Toiseen lähdettiin parantamaan peliä, nimenomaan kamppailupeliä ja luistelua. Mutta niin ei tapahtunut, mietti Timo Hirvonen.

Espoolaiset jatkoivat toiseen erään ottamalla heti toisen jäähyn, joka kostautui RoKin kultakypärän Juhani Tammisen kiittäessä ja iskemällä kiekon sisään maalin edestä Mika Huhtasalon nopeasta poikittais−syötöstä.

Tämän jälkeen ottelu oli isäntien hallintaa. RoKi piti vauhtia yllä ja espoolaiset yrittivät pysyä perässä. Rovaniemeläisillä oli useampia paikkoja joista mainitsemisen arvoinen Huhtasalon läpiajo, joka päättyi Tirrosen räpylään.

RoKin kolmas maali sisuunnutti vierailijat hetkellisesti ja he saivat aikaiseksi muutaman hyvän hyökkäyksen, jotka niin isäntäjoukkue käänsi nopeasti toiseen suuntaan.

Toisessa erässä Unitedin peli alkoi hajota useiden jäähyjen myötä. Tästä vieraiden oli enään vaikea nousta ja turhautuminen näkyi nahisteluna siellä täällä.

Vahvasti omalla pelillä eteenpäin

Viimeisen 20 minuuttia espoolaiset pyrkivät mukaan peliin, mutta paine aiheutti liikaa virheitä hyökkäysalueella ja avasi rovaniemeläisille tien neljänteen maaliin. Jos toinen erä oli rovaniemeläisten hallintaa, kolmannessa isännät vyöryi jo kuin tavarajuna eteenpäin.

− En sitten tiedä, onko se paidan väristä kiinni, mutta kotona turha toisen joukkueen kyttääminen häviää. Onhan se sininen enemmän miesmäinen, mietti RoKin Petteri Hirvonen.

Ajoittain espoolaiset näyttivät taitojaan ja saivat hyviä pyörityksiä aikaiseksi. Kolmella alivoimalla United pääsi kaksi kertaa testaamaan Paavo Hölsän torjuntataitoja, mutta tuloksetta. Kavennusmaali syntyi lopulta viimeisellä sekunnilla.

Ikävimpiä osoituksia kurittomuudesta ja turhautumisesta oli viimeisen kymmenen minuutin aikana tehdyt kaksi Hölsän päälleajoa. Hölsä pystyi jatkamaan peliä, kun oli hetken maaannut jäällä.

− Nämä asiat tulee saada pois tästä joukkueesta. Huomenna on taas uusi päivä ja uusi mahdollisuus, päätti Timo Hirvonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle