Tehokas erikoistilannepelaaminen toi SaPKolle voiton Heinolassa

MESTIS / Raportti
SaPKo aloitti harjoituskautensa iloisissa merkeissä.
Kuva © Kiia Aha - kiia.aha@peliitat.fi
Peliitat kohtasi kesän kolmannessa harjoitusottelussaan Savonlinnan Pallokerhon. Ensimmäistä kauteen valmistavaa otteluaan pelannut vierasjoukkue oli kiitettävällä taisteluilmeellä liikenteessä voittaen ottelun lopulta lukemin 2-4 (0-2, 1-1, 1-1).

Rakkaat kiistakumppanit Peliitat ja SaPKo mittelivät voimiaan ensi kertaa tällä kaudella Heinolassa. Kautensa avanneet vierailijat pelasivat kypsää ja uhrautuvaa peliä koko 60 minuuttisen ajan. Viime kauden tapaan SaPKolta nähtiin puolustuspäässä syöttölinjoja ja laukauksia blokkaavaa pelaamista, mikä helpotti huomattavasti Antti Leskisen torjuntatyöskentelyä. Hyökkäyspäässä savonlinnalaiset eivät turhia hienostelleet tai kiekkoa hieroneet, vaan laukoivat paikan tullen hanakasti ja tehokkaasti.

Pässipaidat hyödynsivät Peliittojen jäähyt tehokkaasti ensimmäisessä erässä. Ottelun avausmaalin ohjasi sisään Jaakko Heiskanen Paavo Ylipainon tulisesta lämäristä. Erän ehtoopuolella oli Pekka Niemimaan vuoro rokottaa heinolalaisia kahden miehen ylivoimalla. Peliittojen maalilla aloittanut Antti Rautiola onnistui torjumaan vielä Niemimaan ensimmäisen yrityksen, mutta ei saanut kontrolloitua irtokiekkoa ja Niemimaalla oli helppo työ nostaa kiekko maalin kattoon.

Peliitat tuli peliin mukaan

Toiseen erään Peliitat sisuunnutti itsensä ja tuli peliin mukaan. Kotijoukkue sai rakenneltua jo useamman mehukkaan maalipaikan Leskisen vartioimalle maalille, mutta liialliseksi kiekonsiirtelyksi jämähtänyt hyökkäyspeli oli tehotonta. SaPKo sen sijaan lisäsi johtoaan jo kolmeen maalin, kun Niklas Westerlund koukki Miiko Hintziä rangaistuslaukauksen arvoisesti, eikä Nokialta ponnistanut laituri tätä tilaisuutta tuhrinut.

Peliitat avasi maalitilinsä muutamaa minuuttia myöhemmin. Tomi Stylman polki ensi alkuun tyylipuhtaaseen läpiajoon, mutta nuorukaisen kikat eivät toimineet toivotulla tavalla. Läpiajoa seuranneesta tilanteesta Eljas Suoknuuti roiskaisi kiekon maalia kohti, ja lopulta Joona Rönkkö ohjasi pelivälineen maaliin.

SaPKo meni menojaan

Kolmas erä oli eristä tasaisin, jota sotki useat kyseenalaiset jäähyt. Peliitat painoi kovalla sykkeellä kiekkoa savonlinnalaisten kenttäpäätyyn taklaten matkan varrella vieraitaan hanakasti. Etenkin entistä seuraansa vastaan pelannut Ilari Metsola väläytteli pommikonemaisia tööttejään pitkin iltaa.

Nikke Kettukangas laukoi SaPKon kuitenkin jälleen kolmen maalin karkumatkalle aivan erän alussa Roope Elimäen ja Tuukka Rajamäen seuratessa peliä jäähyaitiosta käsin.

Metsola toi pientä lohtua uudella kotiyleisölleen tällätessään kaamean lämärin yläpeltiin kolmannen erän lopussa kaventaen ottelun loppulukemiksi 2-4. Peliitat haki lisäosumia pelaten ottelun loppuun ilman maalivahtia, mutta tuloksetta.

Savonlinnalaiset voivat olla tyytyväisiä tämän illan esitykseensä, mutta Peliitoille sen sijaan jäi paljon petrattavaa. Peliitat pelaa seuraavan harjoitusottelunsa Heinolassa Lahden Pelicansia vastaan 19.8., kun taas SaPKo luistelee seuraavan kerran jäälle jo kuluvan viikon perjantaina, kun JYP-Akatemia saapuu Savonlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle