Elimäki lämäsi Peliitat voittoon

MESTIS / Raportti
Olli-Matti Järvelälän maali avitti RoKin vieraspisteryöstössä.
Kuva © Timo Savela
Rovaniemen Kiekko osasi olla jälleen Heinolan Peliitoille äärimmäisen hankala vastus. RoKin kahden maalin johto ei tänään pitänyt loppuun asti, mutta pisteen vieraat onnistuivat ryöväämään. Lopputulos Heinolassa jatkoajan jälkeen 3-2 (1-2, 1-0, 0-0, 1-0).

RoKista on muodostunut Peliitoille tällä kaudella varsinainen painajainen. Nopeasti kiekkoa liikuttava rovaniemeläisjoukkue piti Peliittoja jälleen ahtaalla. Arvokkaassa vierasvoitossa kiinni olleen sarjanousijan alun hyvä vire ei kuitenkaan kestänyt täyttä 60 minuuttia.

RoKi aloitti ottelun todella vahvasti. Peliitoilla oli isoja vaikeuksia päästä nopeaa kiekollista peliä pelanneen vierasjoukkueen iholle. Heinolalaiset olivat jatkuvasti vastustajan kiekollista miestä oktaavin jäljessä.

RoKi hyödynsi nopeuttaan hyökkäyspäässä, jossa sen vikkelät hyökkääjät luistelivat itsensä kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen puolustuksen läpi Emil Larmin vartioimalle maalinedustalle.

Maalin edestä RoKi myös lapioi kaksi ensimmäistä maaliaan. Ensin asialla oli paluukiekon sisään lyönyt Olli-Matti Järvelä ja Olli-Aleksi Pietilä lisäsi vielä vierasjohdoksi 0-2, kun ensimmäistä erää oli tahkottu hieman yli puolet.

Perttilän maali käynnisti Peliittojen kirin

Ottelun käänteen tekevä ratkaisu nähtiin avauserän viime minuuteilla. Peliittojen tuoreimpiin vahvistuksiin kuuluva Juuso Perttilä sai viimein maalitilinsä Mestiksessä auki.

Yhdeksän ottelua Peliitoissa pelanneen Perttilän maali oli roikkunut ilmassa jo pidemmän aikaa, mutta kaivattu onnistuminen tuli ylivoimapelin päätteeksi ajassa 18:35. Kavennus herätti Peliitat ja seuraavasta vaihdosta alkaen alkoivat laidat kaukalossa ryskyä heinolalaisten viljellessä painavia taklauksia kaukalon kaikilla laidoilla.

Alussa nähty RoKin ylivertainen liike alkoi toiseen erään mennessä hiipua ja Peliitat alkoi saada paremmin otetta pelistä. Peliitat pystyi luomaan useita hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistely jätti kosolti toivomisen varaa. Kiekko tuntui polttelevan erityisesti Miska Siikosen lavassa. Onnistuminen tuli lopulta, kun Tuukka Rajamäen komea yksilösuoritus toi Peliitat tasalukemiin 2-2 toisen erän loppuminuuteilla.

Kolmannessa erässä vauhti pudotti järjen kyydistään ja peliä koohkattiin päästä päähän. Ottelun loppupuolella yleisöä kohahdutti Peliittojen Christian Silfveriin kohdistunut raju laitataklaus.

Silfver kyyristyi pahaksi onnekseen juuri ennen tärskyä, jolloin puolustajan pää jäi pahasti rovaniemeläispelaajan ja laidan väliin. Silfver jäi toviksi jään pintaan tuskissaan makaamaan, mutta jäähyä tilanteesta ei vihelletty.

Ottelun ratkaisua ei tarvinnut jatkoajalla kauaa hakea. Peliittojen puolustaja Eetu Sopanen kuljetti kiekon vasenta laitaa pitkin rovaniemeläispäätyyn ja antoi lopuksi poikittaissyötön kultakypärä Roope Elimäelle, joka lämäsi kiekon suoraan syötöstä ohi RoKi-vahti Toni Eskelisen.

Valmentajat tyytyväisiä pistejakoon

Peliittoja pisteen menetys kirpaisi, sillä ero Hermeksen murskanneeseen KeuPaan kasvoi pisteellä, mutta toisaalta heinolalaiset saivat kahdella pisteellä kiinni Hermestä, joka on heinolalaisia enää seitsemän pistettä edellä. Seuraavan ottelun Peliitat pelaa keskiviikkona Heinolassa Jokipoikia vastaan.

− Hyvä lätkämatsi, niin kuin nämä kaikki ovat RoKia vastaan olleet. Olen kyllä tosi tyytyväinen tähän voittoon ja kahden maalin takaa nousemiseen. Ollaan siinä vaiheessa kautta, että vain voitoilla on merkitystä ja nämä pisteet pitää taas meidän unelmia elossa ja niiden jahtaaminen jatkuu taas ensi viikolla, kertoi katseensa jo tulevaan suunnannut Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi .

RoKille arvokas vieraspiste sen sijaan maistuu. Ero karsintaviivan paremmalle puolelle kaventui viiteen pisteeseen. RoKi on tositoimissa jo lauantaina, kun joukkue matkaa K-Vantaan vieraaksi.

− Oli hyvä taistelu ja oli mahdollisuus ottaa enemmän kuin yksi piste. Pari harmittavaa virhettä tehtiin, joista Peliitat pääsi iskemään ensimmäisen ja toisen maalinsa. Oltaisiin ehkä enemmän ansaittu, mutta piste on hyvä vieraista aina. Olemme siihen tyytyväisiä. Kerätään tuosta kaikki energia huomiseen, jätetään ne kaksi virhettä pois haetaan kolme pistettä Vantaalta, RoKi-luotsi Petteri Hirvonen vakuuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle