Peliitat hallitsi – LeKi voitti

MESTIS / Raportti
Dominic Hrachovinalla ja LeKi-puolustuksella oli kiireinen sarja-avaus.
Kuva © Kiia Aha kiia.aha@jatkoaika.com
Mestis-kausi ponkaistiin komeasti käyntiin Heinolassa. Runsaslukuinen yleisö sai rahojensa vastineeksi viihdyttävän näytelmän, joka päättyi Peliittojen hallinnasta huolimatta lopulta vierasjoukkue Lempäälän Kisan jatkoaikavoittoon maalein 2-3 (1-1, 1-1, 0-0, 0-1).

Huolimatta kaikesta Mestiksen viime aikoina saamasta negatiivisesta julkisuudesta, nähtiin Heinolassa todella mielenkiintoinen ja hyvätasoinen sarja-avaus. Jännitys ja mielenkiinto ottelua kohtaan kohosi jo ennen ottelua, kun selvisi, että Peliittoja vahvistavat liigapelaajat Tuomas Santavuori ja Ville Järveläinen sekä LeKiä Miikka Männikkö ja nuorten maajoukkueesta potkut saanut superlupaava kohupelaaja Patrik Laine.

Parrasvaloihin nimimiehistä nousi kaksi maalia tykittäneet Järveläinen ja Männikkö. Männikön nimiin merkattiin myös ottelun voitto-osuma jatkoajalla. Peliitat hallitsi ja vei ottelua suvereenisti lähes täydet kolme erää, mutta LeKi kesti loistavasti torjuneen tšekkimaalivahti Dominik Hrachovinan johdolla. Täystyöllistetty Hrachovina venyi kiekon tielle peräti 41 kertaa. Tšekin nuorten maajoukkuevahti kirjautti tililleen ottelussa myös syöttöpisteen LeKin 2-2-tasoitusmaaliin.

Pahin pommitus vierasjoukkueen maalilla nähtiin ensimäisessä erässä, jossa LeKi-kassarille kertyi peräti 16 torjuntaa. Erityisen ahnaasti saukkomaalilla härväsi Peliittojen Jesse Peltonen, joka lukuisista tilaisuuksistaan huolimatta jäi nuolemaan monen muun kotijoukkueen pelaajan tavoin näppejään.

− Maalivahtipeli oli vahvaa ja sitä kautta saatiin mahdollisuus. 5-5-pelissä pelattiin omaa peliä ottelun viimeiset kolme minuuttia. Aika vähissä oli meidän hyökkäyspaikat pelissä. Otan koutsina paljon omaan piikkiin, että olin ylivalmistanut joukkueen tähän peliin. Alkujännitystä. Liian paljon liian lyhyessä ajassa. Olen tyytyväinen pisteisiin, mutta en tapaan millä ne tuli, kertaili LeKi-valmentaja Juha Juujärvi ottelutapahtumia.

Peliitat esiintyi kotikaukalossaan todella pirteästi ja näyttävät pyöritykset saivat jäykkänä tunnetun kotiyleisönkin syttymään. Heinolalaiset johtivat ottelua kahteen otteeseen, mutta niin vain onnistui LeKi tulemaan rinnalle melko vähistä maalintekotilanteistaan huolimatta.

Vaikka vierasjoukkueen maalilla nähtiin solkenaan mainioita maalintekotilanteita, onnistui vain Järveläinen viuhuvine ranteineen venyttämään kahdesti LeKin maaliverkkoa. Jälkimmäisen osumansa hämeenlinnalainen pätkätyöläinen iski ylivoimapelin päätteeksi.

Järveläinen sai vahvaa taustatukea Peliittojen Sport-laina Michal Kristofilta, joka syötti miehen molemmat maalit. LeKin varsinaisen peliajan maaleista vastasivat Männikkö ja vahvasti esillä ollut Henri Tuominen. Ottelun ratkaisu nähtiin jatkoajalla joukkueiden pelatessa tasavajaalla kolmella kolmea vastaan.

Miikka Männikkö purjehti ja kaarteli peliittapuolustuksen ja maalivahti Antti Rautiolan nurin ja vippasi kiekon varmoin kokenein ottein ryömintäasentoon taipuneen Rautiolan yli jatkoajan viimeisellä minuutilla. Ottelun voittomaalin syöttivät Ranskan maajoukkuemies Valentin Claireaux ja Jimi Kuronen, jolle syöttöpiste oli jo illan toinen.

Kolmannesta takaiskusta huolimatta oli Rautiola koko ottelun parhaita pelaajia. Iltaan mahtui kolme todella huippuluokan pelastusta, joista yksi näyttävimmistä oli 2-1-maalin jälkeisessä vaihdossa tullut LeKi-hyökkäys, jonka Rautiola pysäytti dramaattisesti aivan maaliviivan tuntumassa. Voiton torjuessaan Rautiola olisi ollut kiinni palkittujen pelaajien joukossa, mutta otteet olivat vähintään kultaisen ananaksen arvoisia.

− Eihän tuollainen sympaattinen häviö ketään loppupeleissä kiinnosta. Kyllähän tässä ollaan voittamassa pelejä ja pettyneitä ollaan tulokseen. Tuloksen takaa pelattiin kuitenkin mielestäni hyvä peli. Oltiin energisella tilalla ja pystyttiin taklaamaan ja riistämään kiekkoja. Luotiin kyllä riittävästi paikkoja ottelun voittamiseen, mutta kaivataan vielä lisää terävyyttä niihin. Tunnistettavissa oli tänään peliittajoukkue jäällä ja siitä iso kiitos joukkueelle, kehaisi Peliitat-luotsi Lauri Merikivi joukkojaan.

Joukkueiden seuraavat ottelut ovat edessä jo perjantaina, jolloin Peliitat matkaa naapurikaupunki Kouvolaan avaustappiosta ärsyyntyneen KooKoon vieraaksi. LeKi tekee puolestaan kauden ensiesiintymisensä kotiyleisönsä edessä sarjanousija KeuPaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle