LeKin hirmukiri varmisti sarjapaikan - Peliitoille karmea pettymys

MESTIS / Raportti
Lempäälässä tuuletetaan Mestis-maaleja myös kaudella 2016-2017. (Arkistokuva)
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Mestiksen sarjapaikkansa myös ensi kaudeksi varmistanut LeKi päätti Peliittojen taistelun puolivälieräpaikasta keskiviikkona, kun se haki Heinolasta täydet pisteet numeroin 4-3. Joukkueen ase oli valtaisa kiri, sillä vierailijat kampesivat voittoon kahden maalin takaa.

− Erittäin tyytyväinen, hyvä taisteluvoitto. Tänään oli sitoutunut joukkue jalkeilla, kauden paras vieraspeli tiukkaan paikkaan. Kaikki valmistelut tehtiin niin hyvin kuin pystyttiin, aamulla käytiin jopa isommassa kaukalossa kuin Lempäälässä on. Tarkkaan oltiin scoutattu Peliittojen vahva vire, pystyttiin pelaamaan game planin mukaisesti, LeKin pääkäskijä Juha Juujärvi summasi.

Ottelu ei vasten ehkä joitain odotuksia ollut "tyypillistä pudotuspelikiekkoa", sillä kaukalossa nähtiin jopa yllättävän paljon pieniä mokia läpi illan. Peliitat pääsi avauserässä kuskin paikalle LeKin virheiden ansiosta, mutta lopussa lempääläläispuolustus oli täyttä rautaa Peliittojen myllyttäessä.

− Harmi tietysti, että ensimmäinen erä pelattiin tosi vahvasti, ja hetkessä oltiin 1-2-tappiolla kahdesta pienestä virheestä, jotka olivat erän ainoat. Joukkue näytti luonnetta ja päättäväisyyttä, voima maalin edustassa parani loppua kohden, Juujärvi hehkutti.

Kotijoukkue rynni johtoon ensierässä Eetu Elon ja Niklas Westerlundin maaleilla, toisessa erässä reppua venytti Aatu Viljanen. LeKin täysosumat puolestaan olivat Juuso Rämön, Sami Holapan, Miikka Männikön ja Antti Kauppilan käsialaa.

− Ei oikein löydy sanoja kuvaamaan fiilistä. Me ei ihan pystytty parhaimpaan, parempi joukkue voitti. Joukkue taisteli miehekkäästi loppuun saakka, niin kuin se on tehnyt koko kauden ajan, Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi pohti.

Päätöserässä viitisen minuuttia ilman veskariaan Emil Larmia sekä ylivoimallakin pelannut Peliitat painoi LeKin maalille maalin tappioasemassa kuin raivohärkä, mutta helpottavan voiton torjunut Mika Noronen sekä vierasjoukkueen puolustus eivät olleet horjutettavissa ensimmäisen kaksikymppisen tapaan.

− Oli hyvä Peliitat-maalivahti, mutta kyllähän Noronen pelasi tuossa lopussa erittäin vahvasti. Näytti kokemuksella, mitä voittava maalivahtipelaaminen on. Koko joukkue löi siinä alivoimalla kaiken likoon. Puolustettiin tärkeä kolmen pisteen voitto.

Upeaan nousuun Heinolassa venynyt LeKi nappasi sen kauden tärkeimmät voitot kreivin aikaan, kun kolmella peräkkäisellä kolmeen pisteen potilla joukkue pelasi itsensä kuiville. Juujärvellä oli varsin selkeät teesit siihen, miksi lempääläläislauma on onnistunut voittamaan tärkeät taistot.

− Me harjoiteltiin vajaalla kolmella kentällä pitkään, nyt ollaan saatu neljä täyttä kenttää harjoituksiin. Se on tiivistänyt tekemistä, ollaan pelin tempoa pystytty nostamaan. Yhteinen tavoite hitsasi jengiä, maalinteko parantui. Pienistä jutuista kasvaa iso puro, Juujärvi kertoi viitaten yhteisellä tavoitteella sarjapaikan säilyttämiseen.

Pelin tauottua Juujärvi jakoi laajasti kiitosta, kun hankalan kauden päätteeksi myös ensi talveksi sarjapaikka Mestiksessä sinetöityi.

− Tässä vaiheessa täytyy kiittää seurajohtoa, että oli luottamusta valmentajaan siinä vaiheessa, kun oli aika vaikea jakso. En ole henkilökohtaisesti kokenut koskaan vastaavaa, että joukkuetta koeteltiin niin paljon. Meillä oli koko ajan vajautta, nyt saatiin joukkue kasaan. Se näkyy pelaamisessa, harjoittelussa ja tuloksissa.

− Tänäänkin yhteistyö auttoi meitä niin paljon, että saatiin hyvä, vahva neljä ketjua ja pakisto jalkeille. Eilen pelannut ja huomenna Liigassa pelaava Mäkelän Aleksi tuli pelaamaan pelkästään tätä peliä tänne. Iso kiitos molemmille Liigan yhteistyöseuroille, tyytyväisen oloinen Juujärvi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle