Kymijoen herruus -taistelun ensimmäinen osa KooKoolle

MESTIS / Raportti
Frederic Cloutier oli tänään hyvässä vireessä, vaikka tietoa kiekon olinpaikasta ei aina ollutkaan.
Kuva © Kiia Aha
Heinolassa nähtiin ehkä tämän kauden parasta jääkiekkoa, kun sarjajohtaja KooKoo tuli testaamaan kotijoukkue Peliittojen vireen. Ottelu oli täynnä taistelua, mutta nyrkkejä ei liiemmin heiluteltu.

Ottelu alkoi Peliittojen salamamaalilla. Anton Ollikainen pääsi kiskaisemaan kiekon ohi Frederic Cloutierin vain puolen minuutin pelin jälkeen. Tämän jälkeen Peliitat sortui kauden perisyntiinsä, omiin virheisiin. KooKoon Teemu Rinkinen oli unohdettu täysin yksin Heikki Tuomiston vartioiman peliittamaalin eteen. Hyvästä paikasta ei kuitenkaan tasoitusmaalia syntynyt, vielä.

Erä eteni Peliittojen hallinnassa, kunnes Aatu Viljanen otti hieman kyseenalaisen estämisjäähyn pari minuuttia erän puolen välin jälkeen. KooKoo ei tällä kertaa erehtynyt. Pienen pakkopelin jälkeen kiekko ajautui Tuomiston torjunnasta illan sankarille Timo-Pekka Heikkiselle, jolla oli helppo työ laittaa laatta lähes tyhjään maalin.

Pari minuuttia tästä kiekko oli toistamiseen Peliittojen maalissa. Varsinaisen pomppumaalin tekijänä oli Heikkinen. KooKoo sai virtaa johtomaalista ja pystyi luomaan muutaman todella hyvän tilanteen Peliittojen maalille. Tauolle mentiin kuitenkin KooKoon johtaessa 2-1.

Vuorotahtia vedossa

Toisen erän alkuun Peliitat teki pari omaa virhettä, joista KooKoo oli rangaista välittömästi. Numerot säilyivät kuitenkin 1-2:ssa pitkälti Tuomiston ansiosta. Kotijoukkue sai pelistä paremmin kiinni ja pääsi myös pyörittämään KooKoon alueella. Jesse Peltonen pääsi kertaalleen kasvokkain Cloutierin kanssa, mutta maalia ei tälläkään kertaa tilanteesta syntynyt.

KooKoon melkoinen koukkiminen ja taklaaminen sai tuomarikaksikon kädet pystyyn ennen erän puoltaväliä, kun Pauli Levokari komennettiin istunnolle. Peliitat ei kuitenkaan ylivoimamahdollisuutta pystynyt hyödyntämään.

Jäähyn päättyessä KooKoo pääsi kuin varkain kahdella yhtä vastaan -tilanteeseen ja sen jälkimainingissa tekemään numeroiksi jo 1-3. Peliitat pääsi kokeileman vielä ylivoimaa toistamiseen ajassa 33.17, mutta maali antoi odottaa itseään tälläkin kertaa. Takaiskumaalista huolimatta kotijoukkue hallitsi erän toista puoliskoa.

− KooKoo on kurinalainen ja sitoutunut joukkue. Ihan parhaalle maalintekosektorille ei päästy. Meidän nallit ei pyssyssä riittäneet tänään, sanaili Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi ottelun jälkeen.

Viimeisen erän niitti

Kolmas erä alkoi parilla loistavalla kotijoukkueen maalipaikalla, kun peliittakasvatti Tomi Stylman pääsi kahteen otteeseen kokeilemaan jousipyssynsä jäykkyyttä.

Lähes välittömästi tämän jälkeen KooKoo siirtyi ratkaisevan tuntuisesti 1-4-johtoon. Vaarattoman näköisen tilanteen jälkeen kiekko ajautui hienon nousun tehneelle Jarno Lippojoelle. Tuomisto oli kovassa sivuttaisliikkeessä, eikä pystynyt tekemään mitään Lippojoen tarkalle rannelaukaukselle.

− Pelattiin nöyrä ja kurinalainen ottelu. Pystyttiin muuntautumaan kesken pelin ja se riitti tänään, kommentoi KooKoon pääkäskijä Petri Mattila ottelun jälkeen.

KooKoon maalin jälkeen seurasi pelin suvantovaihe, jonka aikana luisteltiin päästä päähän. KooKoo suojasi johtoasemaansa ja Peliitat yritti tehdä kavennusta. KooKoo sai vielä ylivoimamahdollisuuden, mutta loppunumerot kirjattiin kuitenkin kolmannen erän jälkeen 1-4.

Joukkueet kohtaavat uudelleen siis jo huomenna, revanssihengessä. Kouvolan kiekkopyhättöön matkaava Peliitat joutuu pohtimaan unettoman revanssiyön verran, miten saada kiekko ovelammin KooKoon maaliin. Omat henkilökohtaiset virheet antoivat myös tänään vastutajalle liian paljon mahdollisuuksia maalien tekoon.

KooKoo ei voi lähteä huomiseen koitokseen takki auki, sillä Peliitat osoitti jälleen kerran olevansa vaarallinen vastustaja, jos tilaa pikkuisenkin annetaan. Numeroista huolimatta myös lauantain kotijoukkueelle sattui muutamia pahoja virheitä, joista perjantaina syntyi Peliitoille useita maalipaikkoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle