Iso riski kannatti - Viljanen sytytti pudotuspeliunelman vielä henkiin

MESTIS / Raportti
Aatu Viljanen laukoi Peliittojen pudotuspeliunelmille lisäaikaa. (Arkistokuva)
Kuva © Timo Savela
Peliittojen sitkeä puolustustaistelu sekä iso riski ilman maalivahtia pelatessa riitti 3-2-voittoon, kun joukkue taisteli selkä seinää vasten KeuPan isäntänä perjantaina. Heinolalaisten kannalta vain kolmella pisteellä oli merkitystä pudotuspelejä silmällä pitäen.

Kokonaiskuvassa ehkä hitusen niskan päällä läpi illan ollut keuruulaislauma loi tasaiseen tahtiin paikkoja Peliittojen Emil Larmin maalille, mutta nuorten maailmanmestarivahdin vuorenvarma vire kantoi isännät lopulta elintärkeään 3-2-voittoon.

− Kyllä tämä on aika iso voitto. Kaikki tehdään näitä hetkiä varten töitä, että päästään tällaiseen otteluun ja vielä voittamaan lopussa, Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi ylisti.

Perjantaisen koitoksen loppu oli vailla vertaansa. Päätänsä pitkään Larmiin lyönyt KeuPa nousi noin seitsemän minuuttia ennen kolmannen erän summeria tasoihin Joona Peräsen maalilla. Isäntäjoukkue kuitenkin punnersi väkisin voittoon, kun Aatu Viljanen lakaisi pikkumustan Eetu Elon upeasta poikittaissyötöstä verkon perukoille Peliittojen pelatessa kuudella kenttäpelaajalla.

Larmin tavoin tontillaan hyvin torjunut sekä pariin näyttävän koppiin venynyt Rasmus Rinne oli koitoksen ratkaisutilanteessa täysin voimaton.

− Saatiin lopussa hieno maali suhteellisen tiukassa paikassa. Kertoo aika paljon tuosta joukkueesta. Taistelu jatkuu vielä, katsotaan mitä viikonloppu tuo tullessaan meidän osalta. Tästä on hyvä jatkaa.

Muista maaleista Heinolassa vastasivat isäntien osalta Tuukka Rajamäki ja Arttu Heikkinen sekä vieraille yhteensä pisteet 1+1 takonut Juuso Mörsky.

Sarjassa yhdeksäntenä olevan heinolalaismiehistön yksinkertainen puolustuspelaaminen sekä Larmin vankkumaton ote lopulta kaatoivat vierailijat. Kenttätapahtumia tuijottamalla myös KeuPa olisi ansainnut pisteitä, sillä joukkueiden voimasuhteet olivat monellakin osa-alueella läpi illan varsin tasaiset.

Ensimmäinen kaksikymppinen meni täysin isäntäjoukkueen heiluttaessa tahtipuikkoa, mutta kaksi viimeistä periodia olivat KeuPan hallintaa. Avauserässä aktiivisesti ja liikkuvasti kaukalossa esiintynyt Peliitat jäi kahden jälkimmäisen kaksikymppisen aikana vieraiden jalkoihin. Ville Niemisen johtama keuruulaislauma oli hyökkäyspäässä totutun vaarallinen, vaikka sen paras pistemies Pasi Kouvalainen ei kentällä ollutkaan pelikiellon takia.

− Onneksi olkoon Peliitoille. Peliitat latasi kaiken peliin, tämä oli heille ehkä tärkeämpi peli, Nieminen pohti, ja jatkoi:

− Peli oli ihan ok. Yksittäiset jutut ja arvon puute ratkaisivat voiton Peliitoille. Tietenkin Kouvalaisen puuttuminen vaikutti tehoihin ja luisteluvoimaan, muttei ottelun tulokseen, Nieminen summasi.

Kun Peliittojen kanssa viimeisestä pudotuspelipaikasta taisteleva K-Vantaa hävisi samaan aikaan SaPKon isäntänä, säilyy heinolalaisnipun unelma kevään pudotuspeleistä elossa. Kyseisten joukkueiden ero on viisi pistettä, kun kummankin osalta runkosarjaa on jäljellä enää kahden ottelun verran.

Huikean jännittävä runkosarjan loppurutistus jatkuu KeuPan osalta lauantaina, kun se isännöi kotihallissaan nimenomaa K-Vantaata. Peliitat puolestaan pelaa seuraavan kerran ensi viikolla vielä kahdesti Heinolassa, kun se saa vieraakseen LeKin sekä mahdollisesti huikeassa trillerissä vantaalaismiehistön.

» Lähetä palautetta toimitukselle