Peliitat Rautiolan verran parempi

MESTIS / Raportti
Antti Rautiola oli illan hahmo.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Peliitat ja JYP-Akatemia kohtasivat toisensa toistamiseen neljän päivän sisään heinolalaisten isännöidessä vieraitaan kylmässä syysillassa. Kotijoukkueen otteissa oli tarvittava määrä maalintekovoimaa, ja vuorenvarma maalivahtipeli piti pisteet Heinolassa lukemin 4-0 (1-0, 2-0, 1-0).

- Jääkiekko on maalintekopeli, mutta tänään voisi myös analysoida, että se on maalinestopeli. Vastustaja oli tänään molemmissa asioissa parempi ja vastustajan maalivahti oli tänään niin sanotusti kaiken tiellä, mietiskeli vieraiden päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi ottelun jälkeen.

Peliitat aloitti ottelun kuitenkin ailahdellen. Joonas Alanteen napakan rannelaukauksen jälkeen tulostaululla keimaili kotijoukkueen 1-0-johtolukemat, mutta maalista huolimatta punapaidat olivat suurissa vaikeuksissa omalla alueellaan. Jyväskyläläisten ahnas karvaus tuotti Peliitoille alati harmaita hiuksia. Puolustajien avaavat syötöt kolisivat kovemmalla prosentilla vastustajan lapaan kuin omille ja keskialueen ylitys oli vaikeaa Akatemian sumputtaessa sen umpeen.

Maalin eteen päästessään kotijoukkue oli vaarallinen. Vieraiden maalilla aloittanut Antti Lehtonen piti kuitenkin huolen siitä, että erätauolle lähdettäessä tilanne ei repsahtanut kohtuuttomasti.

Toisessa erässä pelin hallinta siirtyi tyystin Peliitoille. Akatemian vaarallisimmat paikat avautuvat vastahyökkäyksistä, mutta Antti Rautiola maalillaan pysäytti vieraiden lähentelyt eleettömästi kerta toisensa jälkeen.

Toisessa päässä Lehtonen ei jäänyt juurikaan virkaveljensä varjoon, vaikka Peliitat onnistuikin ohittamaan nuorukaisen erässä kahteen kertaan. Joose Antosen huitomisjäähy kostautui pyörremyrskykoululaisille inhottavasti, kun Risto Mattila väläytteli tulista lämäriään ringetteviivalta. Lehtoselle ei jäänyt tilanteessa pienintäkään mahdollisuutta.

Peliittojen kolmas maali oli kenties illan kaunein. Moses Mustonen karvasi totuttuun tyyliin kiekon hyökkäyspäädyssä Tuukka Rajamäelle, joka kiersi maalin ja heitti kiekon lähes nollakulmasta etuyläkulmaan. Maali oli Rajamäelle kauden toinen. Ensimmäisen maalinsa Rajamäki iski keskiviikkona Jyväskylässä, kun hyökkäjä vei silloinkin Peliitat 3-0-johtoon.

Akatemialla oli vielä paikkansa toisen erän lopulla, mutta Rautiola venytti itsensä huikeaan tuplatorjuntaan Akatemia-hyökkääjän päästessä nokikkain maalivahdin kanssa.

Peliittojen johto piti tällä kertaa loppuun asti

Vieraat vaihtoivat kolmanteen erään maalilleen Juhana Ahon, mutta sekään ei tuntunut sytyttävän vieraita taistelemaan tosissaan kolmesta pisteestä. Ylivoimatkaan eivät ottaneet vierailla tuulta alleen. Hyvistä pyörityksistä huolimatta maalit jäivät puuttumaan, josta Rautiola voi osittain kiitellä uhrautuvaisesti pelannutta puolustusta. Lukuisat vedot jäivät puolimatkaan osuttuaan juurikin kotijoukkueen pelaajiin.

Vieraiden ylivoiman aikana nähtiin kuitenkin räväkkä suoritus Miika Heikkilältä, joka tykitti alivoimalla uransa ensimmäisen Mestis-maalin. Paluun Peliitta-paitaan tehnyt Marko Rairama katkaisi jyväskyläläisten poikittaissyötön, josta Heikkilä pääsi polkemaan puolittaiseen läpiajoon. Ottelun jälkeen Petri Karjalainen kehaisi Rairaman ketjua.

- Mikko Lahtela-Miika Heikkilä-Marko Rairama-ketju pelasi erittäin hyvin. Heikkilältä putosi apina pois harteilta ensimmäisen Mestis-maalin myötä. Lahtelallakin on ollut erittäin nousujohteisia pelejä ja erittäin paljon paikkoja.

Viimeisellä kolmanneksella kotijoukkue pyrki suojelemaan Rautiolan nollapeliä, eikä hyökkäyksiin lähdetty samalla vimmalla kuin muissa erissä. Hurrikaaninutut saivat rakenneltua muutamia maukkaita paikkoja, mutta maalintekoon vaadittava rauhallisuus oli vierailta kateissa.

- Olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä meidän toisen ja kolmannen erän pelaamiseen. Pystyttiin pelaamaan kypsästi, ja se mikä meiltä jäi puuttumaan Jyväskylässä kolmannessa erässä, onnistui meiltä täällä.

- Rautiola maalissa koppasi kaiken. Meillä on tällä hetkellä kolme sellaista maalivahtia, johon oma joukkue luottaa, tuumasi Karjalainen lehdistötilaisuuden päätteksi.

Peliitat ja JYP-Akatemia jatkavat pelejään ensi keskiviikkona vierasjäillä. Akatemia matkaa Kajaaniin Hokin vieraaksi, kun Peliitat taistelee sarjapisteitä TUTOa vastaan Kupittaalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle