Jukurit täydensi täydellisen viikkonsa

MESTIS / Raportti
Niko Laakkonen oli mukana jokaisessa vierasjoukkueen maalissa.
Kuva © Timo Savela
Peliitat ja Jukurit nyhjäsivät vähälukuiselle heinolalaisyleisölle tylsähkön maalinestotaistelun. Jukurit oli tässä pykälän Peliittoja parempi voittaen kamppailun maalein 1-3.

Kotijoukkueen osalta parasta antia koko ottelussa oli ensimmäisen erän viisi ensimmäistä minuuttia. Tuolloin Peliitat loi solkenaan maukkaita maalintekopaikkoja ja vieraiden maalilla Tadeas Galansky oli pinteessä. Tsekkivahti kirjauttikin ensimmäiseen erään seitsemän koppia.

Jukurit karkasi ensimmäisessä erässä nopeasti 0-2-johtoon. Ensin Niko Laakkonen kiepsautti koko peliittaköörin kahville ja lopulta viimeisteli avausosuman vanhanaikaisella ohi Heikki Tuomiston. 32 sekuntia myöhemmin Erno Ripatti tälläsi lukemiksi jo 0-2.

Peliitat ei missään vaiheessa ottelua onnistunut murtamaan Jukurien vahvaa keskialueen puolustusmuuria toivomallaan tavalla. Mikkeliläiset blokkasivat punapaitojen hyökkäykset jo keskialueella, ja hyökkäyspäähän päästessään Peliitat pakotettiin pyörimään kulmissa. Edes Peliittojen vahva ja voimakas taklauspeli ei horjuttanut Jukureiden vahvaa viisikkopuolustusta.

Peliitat kavensi, mutta puski päätään seinään

Toisessa erässä Peliitat onnistui kaventamaan ottelun kahden miehen ylivoimalla. Tuukka Rajamäki huudatti kotiyleisöä Ville-Matti Koposen ja Roni Rukajärven alustaessa maalin.

− Kokonaisuudessaan tyytyväinen miten joukkue pelasi ja minkälainen joukkue siellä oli jäällä. Aktiivisuus on juuri sellaista, mitä me halutaankin. Kahteen ekaan erään saatiin muutama hyvä paikka ja kun jaksetaan tuolla lailla painaa hommia niin kyllä ne onnistumiset sieltä alkaa tulemaan, analysoi Peliittojen päävalmentaja Lauri Merikivi.

Toinen erä olikin kokonaisuudessaan Peliittojen hallintaa, mutta tulostaululla painostusta ei saatu näkymään tasoitusosuman merkiksi. Jukurit ei antanut kotijoukkueelle hetken rauhaa karvaten ja ahdistaen isännät nurkkiin.

Mikkeliläiset olivat silmin nähden väsyneitä kuluneen viikon rypistyksestään. Kolmas ottelu neljään päivään verotti jukurimiehistön liikettä, mutta kiekko liikkui joka tapauksessa näyttävästi mieheltä toiselle yhdellä kosketuksella.

Jukurit kasvatti johtoaan toisen erän lopulla erän ensimmäisestä ja ainoasta paikastaan. Timo Hiltuselle sahattiin avopaikka b-pisteiden väliin, josta Hiltunen napautti pelivälineen Tuomiston kainalosta verkon perukoille. Ylivoimamaalin tarjoilivat Anthony Guttig ja avausmaalin viimeistellyt Laakkonen.

Kolmas erä ei lisäosumia tarjoillut, vaan parasta antia erässä oli molemminpuolinen nokkapokka. Jukurit rohmusi kuluneella viikolla kaikki tarjolla olleet yhdeksän sarjapistettä.

Molemmat joukkueet jatkavat otteluitaan heti ensi viikon keskiviikkona 8.10, kun Peliitat matkaa Kajaaniin Hokin Vieraaksi. Jukurit kohtaa samaisena päivänä KooKoon kotonaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle