Peliittojen epäonni jatkuu − Jokipojat päätti viikkonsa voittoon

MESTIS / Raportti
Peliittojen ja Jokipoikien välisessä ottelussa jännitystä riitti loppuminuuteille asti. (Arkistokuva)
Kotikaukalossaan epäonninen Heinolan Peliitat isännöi lauantain Mestis-kierroksella Jokipoikia. Joensuulaisvieras päätti illan kamppailun lopulta 5−3-voittoon, vaikka Peliittojen onnistuikin säilyttää jännitys aina viime minuuteille asti.

− Noh..., aloitti Peliitat-käskijä Santeri Heiskanen painokkaasti ottelun päätyttyä. 

− Annoimme tänään neljä helppoa maalia: kolme merkkivirhettä ja yksi kommunikointivirhe. 

Hivenen sekavan ja passiivisen alun jälkeen molemmat joukkueet alkoivat ryhdistäytyä avauserän edetessä. Erän loppupuolella Peliitat sai luotua huomattavasti vastustajaansa parempaa painetta hyökkäyspäätyyn, kun taas Jokipojat puolestaan saivat aikaiseksi vain yksittäisiä, hieman hätäisiäkin hyökkäyksiä.

− Alku oli meille hankala ja eilinen tappio näkyi tänään sekavana pelinä. Hyvin kuitenkin paransimme, totesi Jokipoikia lehdistötilaisuudessa edustanut apuvalmentaja Ville Väänänen.

Joensuulaisvieras kuitenkin osoitti, että yksikin hyvä paikka saattaa riittää. Tuukka Rajamäki pääsi vauhdikkaan hyökkäyksen päätteeksi iskemään 1−0-avausmaalin aivan erän viimeisillä minuuteilla.

Avausmaali oli juuri se, mitä Jokipojat tarvitsi saadakseen pelinsä järjestykseen. Ottelun toisessa erässä avauserän asetelma kääntyi päälaelleen, sillä aiemmin peliä hallinnut Peliitat jäi joensuulaisvieraan jalkoihin.

Toisen erän alku ehti vanheta 55 sekuntia, kun Mika Koivisto iski lukemat 2−0:aan. Peliittojen maalilla ottelun alun torjunut Sami Väliharju seikkaili uhkarohkeasti maalin takana, eikä ehtinyt Koiviston eteen tämän saatua kiekon itselleen.

Muutamaa minuuttia myöhemmin 3−0-lukemat vierasjoukkueelle viimeisteli Roni Viirlas. Heinolalaisten heikko hetki oli liikaa valmennusjohdolle, ja Väliharju sai poistua Sami Sunin tullessa tilalle.

− Toisen erän alku oli meiltä loistavaa peliä. Hyödynsimme paikat hyvällä prosentilla, Väänänen kommentoi.

Tehokas ylivoima pelasti kuitenkin Peliittojen erän. Severi Lahtinen iski heinolalaisten avausmaalin ylivoimalla, ja vaikka Jokipojat iski erän aikana vielä neljännenkin maalinsa, nousi Peliitat sieltäkin 2−4-tilanteeseen ylivoiman turvin.

− Ihan tarpeeksi meillä oli laatupaikkoja. Olisimme voineet ainakin rinnalle tulla ja miksei ohikin. Töitä on meillä kovasti, siitä ei mihinkään pääse, Heiskanen tuumasi.

Jokipojat vältti katastrofin

Peliitat piti jännitystä yllä aina ottelun viimeisille hetkille asti onnistuttuaan päätöserän alussa kaventamaan tilanteen 3−4:ään.

Joensuulaisvieras ei missään nimessä tehnyt omaa iltaansa helpoksi, sillä ottelun viimeisillä minuuteilla syttyneen kahakan vuoksi Peliitat pääsi pyörittämään peräti kahden miehen ylivoimaa. Oskari Lehtisen ottama pelirangaistus ja siitä seurannut viiden minuutin alivoima ei ainakaan helpottanut tilannetta.

− Päätöserässä tuli kyseenalaisia jäähyjä ja osa jäi viheltämättäkin. Sama linja ei pysynyt koko pelin ajan. Siitä jäi huono maku suuhun, Väänänen totesi.

Joensuulaisten näkökulmasta illan ehdoton sankari oli mallikkaasti maalillaan torjunut Timo Niemi. Veskari torjui niin heinolalaisylivoimat kuin vaaralliset maalipaikatkin kerta toisensa jälkeen pitäen oman joukkueensa pinnalla aina loppuun asti.

Tukalista viimeisistä minuuteista huolimatta Jokipojat iski ottelun viimeisen maalin ja 5−3-lukemat tyhjään maaliin. Näin ollen Peliittojen epäonni kotikaukalossa vain jatkuu: syyskaudelta heinolalaisilla ei ole taskussaan yhtään täyttä kolmen pisteen pottia.

− Karu fakta on se, että olemme tämän sarjan selkeästi heikoin kotijoukkue. Yhteensä olemme tällä kaudella saaneet kolme pistettä Heinolasta, harmitteli Heiskanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle