Sport-lainat ratkaisivat pelin Heinolassa

MESTIS / Raportti
Felix Westermarck laukoi ottelun voittomaalin.
Kuva © Kiia Aha
Suurin mielenkiinto Peliittojen ja Hokin välisessä kamppailussa kohdistui ennen peliä Jesse Puljujärven pelaamiseen linnapaitojen riveissä, mutta myös Peliittojen ykkösveskarin Antti Rautiolan pelivireeseen. Peliitat osoitti taistelevansa tällä hetkellä tiukimmin viimeisestä pudotuspelipaikasta voittamalla kajaanilaiset voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4-3.

Peliitat lähti viikon toiseen kotiotteluunsa karmea 4-9-tappio niskassaan. Keskiviikkoinen rökitys ei juurikaan näkynyt heinolalaisten pelistä. Peliittojen kärkikarvaajat ahdistivat Hokin viisikkoa tehokkaasti, mutta omalla alueella Peliitat oli tänäkin iltana aika ajoin hätää kärsimässä.

Vierasjoukkue sen sijaan tuntui heittäytyvän joka tilanteeseen täysillä mukaan. Kiekon kanssa nälkämaalaiset menivät aina päätyyn asti Peliittojen ahdisteluista huolimatta.

Peliitat otti ottelusta kuskin paikan ensimmäisen erän ylitettyä puolivälinsä, kun yksi ottelun hahmoista Tommi Tikka ja Tuukka Rajamäki tarjoilivat Niklas Westerlundille toiseen aaltoon, joka tälläsi isännät 1-0-johtoon.

Vieraiden pommitus alkoi

Hokki tasoitti ottelun ennen toisen erän puoliväliä puolivillaiselta vaikuttaneesta tilanteesta. Balazs Sebok heitti hyökkäyssiniviivan jälkeen lättykiekon päätyyn, joka kimposi maalin eteen kuin tarjottimella Niko Saarenpään lapaan. Saarenpäällä oli helppo työ sohaista kiekko maaliin, vaikka laukaus olikin hieman epäonnistunut.

Kotijoukkue meni uudemman kerran johtoon saman kolmikon osuessa uudemman kerran. Tällä kertaa Rajamäki iski kiekon maalin ylähyllylle Tikan silmiä hivelevästä tarjoilusta.

Erän kohahduttavin tilanne nähtiin pian Peliittojen johtomaalin jälkeen, kun Aatu Viljanen taklasi Samu Pyykköstä järkyttävällä voimalla. Pyykkönen makasi pitkän tovin jäänpinnassa hoitohenkilökunnankin käydessä tarkistamassa tilanteen, mutta lopulta Pyykkönen luisteli omin avuin pukukopeille, eikä tilanteesta vihellettyä jäähyä.

Kolmannessa erässä Hokki sai nostettua taistelutahtonsa aivan uudelle tasolle, ja tulos näkyi kentällä. Hokki hallitsi viimeisessä erässä kenttätapahtumia mielin määrin, pystyen iskemään kaksi maalia reiluun viiteen minuuttiin. Ensin Janne Pälve laukoi maskin takaa vieraat tasoihin, ja hetken päästä Saarenpää vie kajaanilaiset johtoon illan toisella maalillaan.

Peliitat ei lannistunut tälläkään kertaa kahdesta takaiskumaalista, vaan taisteli itsensä tasoihin ennen varsinaisen peliajan umpeutumista. Illan ehdoton ykkösnimi Tikka ohjasi Christian Silfverin siniviivakudin hallitusti verkon perukoille räjäyttäen Heinolan betonihallin liitoksistaan.

Varsinaisen peliajan päättyessä tasoihin, nahisteltiin viiden minuutin jatkoaika. Molemmilla joukkueilla oli omat tonttinsa ratkaista ottelu, mutta niin Rautiola, kuin vastakkaisessa päädyssä pelannut etunimikaima Antti Lehtonen pitivät maalinsa puhtaina.

Voittomaalikilpailun ainoa onnistuja oli Peliittojen Sport-laina Felix Westermarck, ja näin voitto kirjattiin kotijoukkueelle lukemin 4-3.

Hokki jatkaa pelejään heti lauantaina kotonaan TUTOa vastaan. Peliittojen seuraava peli on 25.2 Jyväskylässä JYP-Akatemian vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle