Laakso sai 200. Mestis-ottelulleen kauniin päätöksen.

Arno Hämäläinen

LeKi nousi tappion partaalta − kapteeni ratkaisi juhlaottelunsa jatkoajalla

LeKin ja TUTOn keskiviikko-illan kamppailu oli tasainen. Kotijoukkue näytti ottelun alussa karkaavan omille teilleen vaikeiden aikojen jälkeen, mutta turkulaisvieras oli eri mieltä. Loppujen lopuksi Lempäälässä nähtiin tiivistunnelmainen trilleri.

Pudotuspeliviivaa karkuun juoksevat LeKi ja TUTO väänsivät sarjapisteiden kohtalosta Lempäälässä pitkään tasalukemissa, eikä ratkaisua nähty kuin vasta jatkoajalla. 

Ottelu alkoi LeKi-kapteeni Sami Laakson palkitsemisella, sillä keskushyökkääjä saavutti 200 Mestis-ottelun rajapyykin. Ilta toi Laaksolle lopulta muutakin ilonaihetta. Myös kenttätapahtumat alkoivat saukkopaitojen kannalta juhlavasti, kun Jere Rouhiainen toimitti kiekon TUTO-maalille. Tomi Peltonen oli paikalla, ja siirsi LeKin johtoon.

− Erinomainen ottelu meiltä. Olemme takoneet pitkään päätä seinään, ja tänään muutimme hieman otteluun valmistautumistammekin. Olen tyytyväinen tapaan, jolla pelasimme - varsinkin ensimmäisessä erässä. Toisessakin erässä loimme riittävästi maalipaikkoja, sanaili LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela ottelun jälkeen.

Avausmaalin teossa onnistuminen antoi kotijoukkueelle silminnähden lisää virtaa, ja pelaamisen tehokkuus tuotti Jarmo Jokilan ottaman kaksiminuuttisen myötä ylivoiman. Ensimmäinen yritys ei konkretisoitunut, mutta toisen ylivoiman osuttua kohdalle Filip Krivosik viimeisteli 2−0-osuman. Antti Kangasniemi teki maaliin ratkaisevan esityön. Myös puolustaja Santeri Arousvalla oli muutama maukas tekopaikka ensimmäisessä erässä.

LeKi pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, mutta maalinteko jäi puuttumaan. Niko Lahtinen sen sijaan tasoitteli puntteja, kun hän huitoi turkulaisten maalivahti Julius Pohjanoksaa maalin edustalla. Lahtisen kolttoset kävivät saukkopaidoille kalliiksi, sillä Niklas Näppi sujautti kavennusmaalin.

Tamperelaislähtöinen pelimies Mikke Levo täräytti armottoman maskin takaa TUTOlle tasoitusmaalin ennen toista erätaukoa. Vierasjoukkue sai yli kahden minuutin painejakson ilman pelikatkoa Christian Heljangon vartioimalle LeKi-luukulle.

− Tiesimme, että meille tulee ärsyyntynyt joukkue vastaan. Me pelasimme kaksi jälkimmäistä erää erinomaista jääkiekkoa. Kaksi pistettä meni karkeaan virheeseen − ei voi pelata lepsusti viimeisellä minuutilla, oli päässä kultakypärä tai ei, TUTOn pääkäskijä Miika Elomo pyöritteli kamppailun tauottua.

Kolmannessa erässä tilanteet vaihtelivat nopeasti päästä päähän, eikä kummallakaan joukkueella ollut aikomustakaan hidastaa kenttätapahtumia. Ismo Nikkisen jäähyn aikana turkulaiset saivat hyvän pyörityksen LeKi-päätyyn. Hetken jo näytti siltä, että vauhtihurjastelua jatkettaisi numeroista 2−2 muutamalla ylimääräisellä minuutilla, mutta TUTO ja Jokila olivat eri mieltä.

Kiekko oli jo miltei Heljangon suojissa, mutta hyökkääjä ehti tuikata maalin muiden katsellessa vierestä. LeKi ei ollut kuitenkaan ehtinyt sanoa viimeistä sanaansa, sillä Jere-Matias Alanen toi kotijoukkueen tasoihin vain reilu minuutti ennen täyttä aikaa. Kangasniemi näytti kokemuksen tuomaa pelisilmäänsä myös tämänkin osuman esityössä.

− Minulta loppui usko, kun TUTO meni 3−2-johtoon, mutta jätkät sopivat kimpassa, että vielä tehdään maali. Vielä täytyisi mennä voimakkaammin maalille, niin saisimme vieläkin parempia tuloksia, LeKin Kuusela ynnäili lopuksi.

Lopulta kotijoukkueen juhlakaluna illan ottelussa ollut kapteeni Laakso iski jatkoajalla Pohjanoksan eteen kimmonneen irtokiekon maaliin kahden pisteen arvoisesti.

Muokattu: 7.2.2018 kello 21.28: Kuva ja kuvateksti muutettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Avaintapahtumat

  • • LeKin sitkeys palkittiin
    TUTO meni johtoon alle kolme minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä, mutta kotijoukkue kampesi itsensä tasoihin vain alle minuutti turkulaisten johtomaalista. Lopulta saukkopaidat nappasi kaksi pistettä jatkoajalla tulleella ratkaisumaalilla.