Kulmala siirsi ratkaisun seitsemänteen peliin

MESTIS / Raportti
Kulmala osui, ja upotti LeKin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
LeKillä oli perjantai-iltana mahdollisuus katkaista TUTOn selkäranka viimeistä kertaa kotihallissaan, mutta turkulaiset olivat sarjan katkeamisesta eri mieltä.

Molempien joukkueiden lähtö otteluun oli todella sekavanoloinen, ja kumpikaan ei saanut luotua maalipaikkoja vastustajan kenttäpäädyssä useaan minuuttiin. Myöskään pelikatkoja ensimmäisellä kymmenellä minuutilla ei juuri nähty. 

− Emme saaneet TUTOn sumppua purettua. Hyville tekopaikoille pääseminen on hankalaa, kun vastustaja puolustaa noin hyvin, summasi LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi

Avauserän tuomarilinja oli erittäin salliva, eikä erän aikana vihelletty kuin yksi kaksiminuuttinen, sekin erittäin kyseenalaisin perustein, kun TUTO-pelaaja kaatui Jimi Santalan käsittelyssä hyvin heppoisesti. 

Selkä seinää vasten otteluun lähtenyt TUTO sai avauserässä tarvitsemansa avausmaalin, kun kiekko ajautui LeKi-maalivahti Dominik Hrachovinan maalin eteen, josta usean turkulaispelaajan voimin se toimitettiin verkon perukoille. Maalintekijäksi merkittiin Topi Taavitsainen

− Jääkiekko on painepeli. Nämä viimeiset kaksi peliä ovat olleet itselleni valmentajana herkullisia. Todella makea tilanne. Nyt tämä on laakista vainaa, runoili silminnähden tyytyväinen TUTO-luotsi Ismo Lehkonen

TUTO pääsi toisessa erässä irti - tuomarit valokeilassa

Toisen erän ainoasta maalista vastasi TUTOn Rasmus Kulmala, joka oli koko ottelun ajan kentän näkyvin hahmo viimeistellen tehot 2+1. 2-0-johtomaali syntyi komean kuvion päätteeksi, jossa Kulmalalla oli lopulta helppo työ siirtää limppu tyhjään lempääläläismaaliin. 

Ottelun päätuomarikaksikko Kimmo Laakkonen-Aaro Brännare herätti Lempäälän jäähallin yleisön horroksesta tuomitsemalla kakkoserässä muutaman erittäin mielenkiintoisen jäähyn. Myös linjatuomareiden paitsiosääntötuntemus kyseenalaistettiin yleisön toimesta useaan otteeseen. 

Räikeimpänä tuomiona nostettakoon LeKin Sami Laakson 2+10-minuutin rangaistus tilanteesta, jossa TUTO-pelaajan maila osui Laaksoa päähän. Laaksolle tuomittiin ensin kaksiminuuttinen väkivaltaisuudesta, ja kun pitkänhuiskea keskushyökkääjä kritisoi tuomiota, räväytti erotuomari kädet lanteille ja antoi käytösrangaistuksen suunsoitosta. 

Kolmas erä tarjosi kissa ja hiiri-leikkiä

Kolmannen erän alku oli pitkään hieman tunnelmatonta läpsyttelyä, mutta juuri ennen erän ensimmäisen puolikkaan täyttymistä TUTOn puolustaja Teemu Vuorisalo kiskaisi siniviivalta joukkueensa kolmannen osuman. Kiekko lirui tilanne huomioon ottaen Hrachovinan selän taakse aivan liian helposti.

Kysyttäessä neljässä ensimmäisessä ottelussa LeKin maalilla torjuneen Mika Norosen merkityksestä joukkueelle Juujärvi oli ensin pitkään hiljaa, kunnes vastasi:

− On hankala kommentoida niiden pelaajien vaikutusta, jotka eivät pelaa. Pelaamme niillä pelaajilla keitä on kulloinkin käytettävissä. 

Vain minuutti Vuorisalon osuman jälkeen pääsi isäntäjoukkue LeKikin maalinteon makuun, kun Nico Lehto lähetti kiekon siniviivalta maalinedusruuhkaan, josta se painui maaliin ohi voimattoman Kaapo Kähkösen

TUTOn otettua rangaistus kuudella pelaajalla pelaamisesta oli LeKin iskun paikka ylivoimalla. Päävalmentaja Juujärvi veti jopa Hrachovinan pois maalinsa suulta, jotta LeKi saisi kavennusosuman värkättyä. LeKin kavennuksen sijaan iski TUTO ja Kulmala. Vikkelä hyökkääjä tinttasi kiekon vastustamattomasti tyhjänä ammottaneeseen LeKi-maaliin. 

Minuutti ennen päätössummeria ja ottelun jo ratkettua pääsi LeKi vielä kertaalleen iskemään. Kauniin sommitelman päätteeksi hyvän ottelun pelannut puolustaja Atte Mäkinen sai lusikoida kiekon maaliin, kun TUTO-maalivahti Kähkönen oli pelattu ulos tilanteesta. 

− Emme ole pelanneet nyt kahdessa viime ottelussa niin hyvin kuin sarjan alun tappiopeleissä. Mutta mikäs siinä, jos voittoja tulee vaikkei peli valmentajan silmää hivelekään. Ilmeisesti haluan nähdä vain tappioita, hauskuutti TUTOn Lehkonen toimittajia. 

Ottelun päätyttyä turkulaisten 4-2-voittoon tasoitti TUTO sarjan 3-3:een, ja siirsi ratkaisun huomiseksi kotihalliinsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle