Savonlinnalainen pyörremyrsky Lempäälässä

MESTIS / Raportti
Janne Sinkkosen SaPKo möyhensi LeKin.
Kuva © Antti Varonen
Lempäälässä nähtiin käytännössä vain yksi joukkue kun SaPKo haki tyylipuhtaan 6-0-vierasvoiton LeKistä. LeKi sai 5-3-ylivoiman ottelun alussa, mutta kultakypärää kantaneen Miika Roineen johdolla SaPKo kesti, ja aloitti kaksi ja puoli erää kestäneen ilotulituksensa kotijoukkueen kenttäpäädyssä.

− Täytyy pyytää anteeksi paikalla olleilta katsojilta. Tämä oli usealle meidän pelaajista kauden huonoin suoritus, manasi LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi.

LeKi olikin ottelun alun kahden miehen ylivoimaa lukuun ottamatta todellinen vastaantulija. Luistin ei liikkunut ensimmäisen erän jälkeen enää juuri mihinkään suuntaan ja SaPKo sai tehdä kentällä mitä halusi. 

− Olimme alussa aktiivisia ja jopa hieman hätäisiä. Jouduimme kahden miehen alivoimalle, mutta Miika Roineen upean blokkauksen ja Petteri Similän loistotorjuntojen siivittämänä kestimme vyörytyksen. Sen jälkeen tuli tunne, että tämä on meidän ilta, tunnelmoi SaPKo-käskijä Janne Sinkkonen.

Positiivinen viha lietsoi SaPKon vakuuttavaan esitykseen

SaPKo oli hävinnyt kolme viimeisintä vierasotteluaan heikkojen kolmansien erien takia. Päävalmentaja Sinkkonen kehuikin joukkueen kokonaisvaltaista peli-ilmettä ottelun jälkeen.

− En tiedä olivatko jätkät vihaisia minulle vai pelille, mutta sellainen palo ja tekemisen meininki paistoi koko joukkueesta tänään. Helvetin ylpeä olen joukkueesta. Olimme todella hyviä, paalutti Sinkkonen.

SaPKo otti ohjat käsiinsä ensimmäisen erän jäähysuman jälkeen, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiinkin Teemu Suhosen ja Sami Jekusen maalien myötä vieraiden 2-0-johtoasemassa. Jekuselle maali oli ensimmäinen Mestiksessä.

− Loistava peli A-juniori-ikäiseltä pojalta. Hieno onnistuminen maalin myötä, kehui päävalmentaja Sinkkonen.

SaPKo vei peliä lähes läpi ottelun miten tahtoi pitäen LeKin taitavasti poissa kiekosta. LeKi oli paikoin pakotettu roiskimaan kiekkoa pois omalta kenttäpuoliskolta.

Nuori Patrik Laine oli harvoja kotijoukkueen valopilkkuja läpi ottelun. Hän taklasi, luisteli ja laukoi kuin viimeistä päivää. Kova keskialueen taklaus vain muutama sekunti ennen loppusummeria oli oiva osoitus isokokoisen superlupauksen taistelutahdosta.

Toinen erä jälleen LeKin kompastuskivenä

LeKi on paininut koko kauden ajan toisen erän pelaamisensa kanssa. Niin myös perjantaina. SaPKo mätti toisen kaksikymppisen aikana kolme maalia, joista kaksi maalinedustalta heikon miesvartioinnin seurauksena. 

− Annoimme varsinkin SaPKon kolmannen maalin lahjana. Siinä tuli meille kiekonmenetys ja kaveri pääsi rokottamaan meidän virheestämme, totesi LeKi-luotsi Juujärvi.

− Toisella erätauolla osa meidän nuorista pelaajistamme selvästi jännitti ja tuli jopa hieman pelko perseeseen. Lisäksi, jos häviät 6-0 ja maalivahtipeli on parasta mitä sinulla on tarjota, niin ei voi kovin tyytyväinen olla, Juujärvi harmitteli.

LeKillä erikoinen ongelma

Juujärvi totesi ottelun jälkeen, että LeKillä on ollut vaikeuksia kotikaukalossaan sen poikkeavan koon vuoksi. 

− Emme osaa pelata kotikaukalossamme. Se on erilainen kuin muilla paikkakunnilla, emmekä ole saaneet hyödynnettyä sitä. Pelaamme puolustuksen kautta, sillä meillä on ollut maalinteon ja hyökkäyspelaamisen kanssa ongelmia. Se vaikuttaa myös suorittamiseen pienemmässä kaukalossa, sanaili Juujärvi.

SaPKo jatkaa kauttaan heti lauantaina vierasottelulla TUTOa vastaan. LeKi sen sijaan nuolee haavojaan ensi tiistaihin asti, kunnes tuleva Liiga-joukkue KooKoo saapuu Lempäälään.

» Lähetä palautetta toimitukselle