Haastava viikko päättyi voittoon − RoKin pudotuspelihaaveet elävät yhä

MESTIS / Raportti
Ilta päättyi RoKin juhliin.
Kuva © Jarno Hietanen
Lempäälän lauantai-illassa taisteltiin tärkeistä pisteistä, kun LeKi isännöi RoKia. Lopulta onni suosi rovaniemeläisvierasta, joka riisti täydet kolme pistettä lukemin 4−2.

Lauantain kamppailun aloitti kaksi varsin vahvaa joukkuetta, sillä avauserässä peli pyöri mallikkaasti molemmissa päissä. Kuitenkin illan edetessä hallinta siirtyi pikku hiljaa vierasjoukkueelle. RoKi onnistui lopulta luomaan kotijoukkuetta parempaa painetta ja riisti kiekkoa lempääläisisänniltä tehokkaasti.

− Erittäin jämäkkä esitys meiltä. Olen todella tyytyväinen joukkueen tekemiseen ja sitoutumiseen, totesi RoKin päävalmentaja Petri Karjalainen pelin päätyttyä.

− Tulos kertoo oleellisen. Emme saaneet parasta irti, tuumasi puolestaan LeKi-käskijä Miikka Kuusela.

− Se ei ole yksilöiden moraalista kiinni vaan yhdessä tekeminen ei meillä ei nyt kanna. Pitää punoa juonia ja saada kiinni yhdessä tekemisestä, hän jatkoi.

Illan avausmaali syntyi LeKin johdolla. Lempääläiset saivat aikaiseksi hyvän paineen RoKin päätyyn, ja Jere-Matias Alanen ehti jo kilautella tolppaakin. Hetkeä myöhemmin Santeri Arousva sai nappisyötön aivan maalin eteen ja iski kiekon reppuun.

Ottaen huomioon rovaniemeläisten rankan viikon, oli Karjalainen erittäin tyytyväinen omiensa otteisiin.

− Haastava lähtö tähän viikkoon, kun ensin keskiviikkona käkättimeen SaPKolta ja sitten perjantaina Keuruulta.

− Siitä 20 tuntia myöhemmin ollaan täällä ja tiedostettiin, että jos tämä peli hävitään, niin haaveet pudotuspeleistä ovat ohi, Karjalainen summasi.

RoKi otti kuskin paikan

Rovaniemeläisvieras ei kuitenkaan aikaillut vastaiskun kanssa. Minuuttia myöhemmin tilanne oli jo tasan RoKin yhden vauhdikkaan hyökkäyksen ansiosta: Tuomas Komulainen kaartoi maalin taakse ja syötti kiekon onnistuneesti tasoituksen viimeistelleelle Elias Klytseroffille.

RoKi oli lähellä siirtyä johtoonkin, mutta maalia ei hyväksytty, sillä juuri samaan aikaan Christian Heljanko siirsi maalin paikoiltaan ponnistaessaan tolpasta vauhtia.

Tasaisena jatkuneen väännön jälkeen johtoon siirtyi lopulta LeKi aivan erän viimeisellä sekunnilla. Otto Latvalan iskemää 2−1-osumaa tarkistettiin kuitenkin pitkään ennen hyväksymistä.

Jos avauserässä puntit olivat vielä tasan, meni toinen erä kokonaan RoKin nimiin. Peli pyöri lempääläispäädyssä heti alkuminuuteista asti, ja RoKi tulikin tasoihin reilu kahden minuutin pelin jälkeen.

Ennen erän puoltaväliä ottelu oli jo 3−2 vieraille, kun Tuomas Komulainen taituroi joukkueensa johtoon.

Päätöserässä LeKi yritti sinnitellä pelissä mukana, mutta RoKin toisen erän hallinta jatkui myös viimeisen parikymmenminuuttisen aikana. Edes kuudella kenttäpelaajalla lempääläisisäntä ei saanut mitään aikaiseksi − sitä vastoin iski RoKi. Antti Järvelä viimeisteli 4−2-voittolukemat.

− Vastustaja pelasi hyvin jämäkästi, eikä päästy viimeisessä erässä ytimeen yhtään. Se jäi uupumaan, valitettavasti, harmitteli Kuusela.

− Joukkueessa ei luonteen puolesta ole vikaa, jokainen haluaa pelin voittaa, mutta valmennuksen tehtävä on nyt löytää keinoja, jotta saadaan tulosta aikaiseksi, hän jatkoi.

RoKin leirissä oltiin sitä mieltä, että illan esitys huomioon ottaen voiton olisi pitänyt tulla vieläkin selvemmin numeroin.

− Oli meillä paikkoja siinä vähän enemmänkin, että ei olisi tarvinnut tällaista Hitchcockia loppuun saada, mutta kolme pistettä on arvokas voitto pahasta paikasta, Karjalainen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle