Peliittojen ykkösketju upotti LeKin

MESTIS / Raportti
Hrachovinalle illan ottelu oli vaikea.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Peliitat iski kolme maalia LeKin maalivahdin virheistä ja voitti lopulta tasaisen kamppailun maalein 3-2.

LeKi lähti kamppailuun terävästi ja erityisesti Pasi Puistola teki näyttäviä kiekon ylöstuonteja pitkin ottelua. Maaliin asti kotijoukkueen yritykset eivät avauskaksikymppisellä kuitenkaan tietään löytäneet. 

Sen sijaan kotijoukkueen päädyssä helisi varsin tiheään. LeKin nuori maalivahti Dominik Hrachovina torjui ottelun alussa epävarmasti. Sekä Joonas Alanteen että Taavi Vartiaisen osumat menivät Hrachcovinan piikkiin. Alanteen laukaus upposi räpylän kautta verkkoon, kun taas Vartiainen pääsi nousemaan etukulmalta maalintekoon. 

Alanteen, Vartiaisen ja Roope Elimäen muodostama ketju oli lauantaina vaarallinen. Erityisesti Vartiainen keräsi päävalmentaja Lauri Merikiven kehut.

− Vartiainen taklasi, riisti kiekkoja ja otti tärkeitä blokkauksia laukauksiin. Hän teki juuri niitä asioita mitä pyydettiin. 

− Vastustajan maalivahti oli tänään hyvä, kehui LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi Peliittojen Emil Larmia.

Larmi otti 3-1-johtoasemassa sellaisen torjunnan LeKin ylivoiman aikana, että saukkopaitojen hyökkääjät näkevät painajaisia vielä joulunakin. 

− Tänään oli vähän erityyppinen peli kuin eilen. Tempo oli alhaisempi, tuumi Merikivi.

LeKi nousi peliin mukaan

Vaikka Peliitat siirtyikin Alanteen illan toisella osumalla toisen erän alussa johtoon, ei isäntäjoukkue luovuttanut. Henri Tuominen karkasi alivoimalla läpiajoon, ja luritti kiekon Larmin jalkojen välistä verkkoon - numeroiksi 3-1.

− Tämä on maalinteko- ja maalinestopeli, filosofoi Juujärvi taiston tauottua. 

Toisessa erässä nähtiin myös illan kuohuttavin tapahtuma, kun LeKin pelaajia rikottiin saman vaihdon aikana kahdesti. Toinen rikkeistä tapahtui läpiajon aikana, joten siitä olisi kuulunut isännille rangaistuslaukaus. Sen sijaan ainoastaan Niko Tuhkanen komennettiin pikkukakkoselle.

− Tuomarit eivät olleet valmiita viheltämään. Tuo oli ottelussa ratkaisevia tilanteita, manasi Juujärvi huonoa tuomiota. 

Tuhkasen jäähyn aikana LeKi syyllistyi järkyttävään kiekonsiirtelyyn, ja kuin kirsikkana kakun päälle, Larmi esitti siis hurjan venymisen.

Kolmas erä oli tasainen loppua lukuunottamatta, jolloin LeKi haki vimmatusti tasoitusta Miika Heikkilän tuotua joukkueen maalin päähän. Sarjapistet matkasivat lopulta Heinolaan maalein 2-3.

− Meillä on vieraspelipainotteinen otteluohjelma menossa, ja se jatkuu vain. Isoja pisteitä meille, myhäili Peliittojen käskijä Merikivi.

Joukkueiden urakka jatkuu ensi keskiviikkona, kun LeKi isännöi TUTOa ja Peliitat matkustaa Hermeksen vieraaksi Kokkolaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle