LeKi näytti Peliitoille kaapin paikan

MESTIS / Raportti
Luhtalampi kuului illan ehdottomiin onnistujiin.
Kuva © Timo Savela
LeKi ja Peliitat iskivät yhteen Lempäälän jäähallin torstai-illassa. Kyseessä oli sinänsä merkittävä harjoitusottelu, että samat joukkueet kohtaavat toisensa Mestiksen avauskierroksella.

Jo ottelun alkuminuutit antoivat osviittaa siitä, kumpi tulisi hallitsemaan peliä. LeKi rynni alun hetkellisen poukkoilun jälkeen vakuuttavaan 7-2-voittoon. 

Avauserässä LeKi takoi kaksi pikamaalia ensimmäisen viiden minuutin aikana, kun sekä Santeri Vuoti että Manu Honkanen onnistuivat lapioimaan maalinedustalta kiekon pussiin. Honkasen maalissa kiekko muutti onnekkaasti suuntaa, eikä Peliitat-maalilla torjuneella Toni Eskelisellä ollut mahdollisuuksia torjuntaan.

Myös Peliitat sai luotua muutaman terävän hyökkäyksen, mutta Dominik Hrachovina LeKin maalilla oli totutussa vireessä esittäessään varmoja torjuntoja kerta toisensa jälkeen.

Peliitat saivat erän lopulla tilaisuuden tulla peliin mukaan, kun kotijoukkueen Aleksi Luhtalampi otti itselleen hyökkäyskulmauksessa huolimattoman estämisjäähyn. Maalia heinolalaisjoukkue ei kuitenkaan saanut värkättyä.

LeKi nitisti vierailijansa toisen erän salamamaaleilla

Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. LeKi piti kiekkokontrollin itsellään ja pakotti Peliitat yrittämään mukautua tilanteeseen. Erän alussa Ville Meskanen karvasi kiekon hyökkäysalueella ja polkaisi terävästi tekopaikkaan, mutta laukaus suuntautui suoraan päin Eskelistä. 

Ottelun puolivälissä lempääläläisyleisö sai herkkua mahan täydeltä, kun Sami Laakso ja Aleksi Luhtalampi latoivat maalin mieheen, ja taululle tylyt 4-0-lukemat. Laakson maali sujahti helponnäköisesti yläetukulmaan, kun taas Luhtalampi sai nerokkaan syötön keskikaistalle Antti Kauppiselta

Erän loppupuolella nähtiin ikävä tilanne, kun Peliittojen Perttu Hynönen satutti taklaustilanteessa kätensä ja hetkeä myöhemmin poistui pukukoppiin kättään roikottaen.

Roine taisteli tuulimyllyjä vastaan

Ottelun kolmas erä ehti kulua jo puoliväliin ilman täysosumia, kunnes Peliittojen vikkeläkinttuinen Miika Roine laittoi lusikkansa soppaan. Hieman yli minuutissa lukemat muuttuivat 4-0:sta 4-2:een. Peliitat näytti hetkellisesti päässeen peliin mukaan, mutta Jonatan Tanus oli toista mieltä. Nuori laitahyökkääjä laittoi kaksi kiekkoa pesään nopealla tahdilla ja peli oli taputeltu. 

Ikään kuin kirsikkana kakun päälle vahvan ottelun pelannut Meskanen rokotti Peliittoja puolustusalueen kiekonmenetyksestä ja luritti loppulukemiksi 7-2.

LeKi kohtaa harjoituskauden viimeisessä ottelussaan KeuPan ensi torstaina Mäntän uuden jäähallin vihkijäisissä. Peliitat jatkaa urakkaansa kotihallissaan ensi tiistaina taistelussa Päijät-Hämeen herruudesta Liiga-joukkue Pelicansia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle