Huikea muodonmuutos toi LeKille voiton

MESTIS / Raportti
Kotiyleisöllä oli aihetta riemuun lauantai-illan päätteeksi.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Perjantaina Mikkelissä jyrätty LeKi oli lauantain kotiottelussa kuin eri joukkue, kun vieraaksi saapui KooKoo. Mustaoranssien tappioputki venyi entisestään, kun LeKi raapi pinnat voittolaukauksilla lukemin 4-3.

LeKi kuritti KooKoota ja kasvatti kouvolalaisten tappioputkea entisestään ottamalla voittomaalikisan jälkeen 4−3-voiton. Perjantaina ruman tappion Mikkelissä kokenut LeKi kasasi itsensä sensaatiomaisesti, kun taas KooKoo ei pystynyt nousemaan voittoon tasoituksesta huolimatta.

LeKi karkasi 3−0-johtoon, mutta KooKoo näytti sitkeytensä ja nousi rinnalle. Lopulta pitkän kaavan mukaan haettu ratkaisu kallistui kotijoukkueen puoleen.

− Kaksi viikkoa on ollut kolme peliä viikossa, ja jätkät käyvät vielä töissä. Eilen oltiin myöhään kotona bussin reistailtua, joten tämä oli aivan mahtava suoritus, hymyili LeKin Jarkko Glad pelin jälkeen.

− Itsellä oli mukava tulla vanhaan kotiluolaan, herätti tunteita. Meillä ollut opettavainen viikko, viittasi KooKoon Juha Juujärvi tappioihin.

Alku vauhdikasta lätkää...

Ensimmäinen erä oli hyvävauhtista kiekkoa, mutta vauhtia oli mukana enemmän kuin järkeä. LeKin maalilla pelasi Andy Chiodo, joka oli vakuuttava. Vierailijat tosin vetelivät paljon plekseihin, mutta Chiodo torjui tarvittavat tyylillä.

Myös tunnetta oli nähtävissä jäällä paljon. Liekö runsaalla vierasyleisöllä osuutta asiaan, mutta heti alussa nähtiin muutama pieni painiottelu. Matias Simontaival ja Connor Hardowa painiskelivat, ja Sami Laakson taklaus herätti pientä vihaa vastustajan vaihtopenkillä.

Erä oli maaliton. Näkyvin hahmo oli KooKoon Aatu Hämäläinen, joka sai kiekon kerran aivan maaliviivan tuntumaankin. Yhdessä tuumin puolen tusinaa mailaa suti kiekkoa ilmassa ja lopulta se päätyi kentän puolelle.

...ja sitten LeKi karkasi yllättäen

Pelillisesti ottelu eteni tasaisissa merkeissä, mutta maalit teki kotijoukkue LeKi. Avausmaalin viimeisteli Markus Korkiakoski, joka sai huipputarjoilun suoraan KooKoon Jesse Jyrkkiöltä siniviivan tuntumaan. Sitten vain ranteet lukkoon ja kädet kattoon.

Toinen kaappi Kristian Järvisen selän taa tuli lähes yhtä yllättäen. Vain kahdeksan sekuntia oli kulunut KooKoon Hämäläisen jäähyä, kun Korkiakoski sai taas nostella hanskojaan kohti hallin kattorakenteita.

Ensin uhrautuvalla heittäytymisellä saatiin kiekko pakille viivan, josta se jatkettiin heti maalille. Korkiakoski viimeisteli rystyllä, ja kiekko lirui maaliviivan yli ajassa 28.20. Kolmannen osuman viimeisteli pirteästi esiintynyt Simontaival. Ranarilerppu paraatipaikalta yllätti Järvisen kilpikäden yläkulmasta.

LeKi sai maaleistaan paljon virtaa. Joukkueen otteissa oli voittamisen makua ja yllätyksen tuomaa kiihkoa. Hyökkäysalueella pelattiin kovalla itseluottamuksella ja Chiodo hoiteli hommat toisessa päädyssä.

KooKoo sai kuitenkin aikaan elintärkeän kavennuksen erän loppuun, kun Marlo Koposen siniviivakuti yllätti Chiodon, joka oli pahassa maskissa.

− Kahta ensimmäistä erää pitää pyytää anteeksi faneilta, jotka olivat paikalle saapuneet, Juujärvi manaili joukkueen hidasta syttymistä.

Klap klap ja sitten lopulta Chiodo

LeKin maalilla esiintynyt Chiodo tarjosi yleisölle oivan esimerkin, kuinka ammattilainen hoitaa työnsä. Ensimmäisessä kahdessa erässä hän oli itse varmuus ja pelasi todella aktiivisesti. Mailapelaamisesta juniorit voivat ottaa mallia.

− Hänestä näkee, että hän on ammattilainen. On hienoa, että hän tuli tänne Lempäälään pelaamaan ja häntä saa kiittää osaltaan näistä pinnoista, kehui Glad maalivahtiaan.

Oli paikka lähes mikä tahansa, pääsi Chiodo tilanteen herraksi. Vaikka varsinaisia paraatipelastuksia ei tullut, usein hän masensi kouvolalaisten hyökkääjät. Nyt voi sanoa, että Tappara uskaltaa huilauttaa Juha Metsolaa ilman pelkoa.

Tasoihin, mutta ei sentään ohi

Kolmas erä oli kouvolalaisten erä, he käänsivät kolmen maali takaa-ajoaseman tasatilanteeksi ja olivat lähellä jopa täyttä pistepottia. 3−2-kavennus syntyi Henri Tammisen lavasta. Hän sai kiekon aivan keskelle ja yläpelti soi. Maalin jälkeen Chiodo kritisoi tuomaristoa maalivahdin estämisestä, mutta turhaan.

Tasoitus nähtiin reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Mikael Kuronen survoi kiekon häkkiin maalinedushässäkän jälkeen villien tuuletusten kera.

LeKillä oli omat saumansa naulata peli, mutta ei niissä vielä onnistunut. Lassi Mattila pääsi kävellen maalin edustalle ilman tulosta. Lopussa LeKille tarjoiltiin kahden miehen ylivoima, mutta laukaukset jäivät uupumaan.

Hallin hiljensi sen sijaan Jari Kauppila, joka karkasi lähes suoraan aloituksesta läpiajoon 5−3-alivoimalla. Hiljaisuuden vallitessa yleisö seurasi kokeneiden pelimiesten yhteenottoa, jonka ulkomaalaisveskari vei.

Jatkoajan LeKi pääsi aloittamaan ylivoimalla jääden ilman tulosta. Paremmat paikat siunaantuivat KooKoolle, mutta myöskään vierailijat eivät saaneet aikaan ratkaisua.

Voittolaukauskilpailussa koko joukon kylmähermoisin oli kokoonpanoon palannut Mika Niemi. Kun muut neljä laukojaa epäonnistuivat ja Chiodo teki vielä ratkaisevan torjunnan Tammisen rankkariin, oli homma sillä selvä.

− Meillä oli kunnon lataus, nöyryys sekä sydäntä mukana, kertaili Glad voiton avaimia.

− Olen ylpeä, kun emme luovuttaneet ja nousimme tasoihin. Jäähyt sitten sotkivat lopun mahdollisuudet. Tänään ei ollut tarpeeksi kiimaa pelissä, Juujärvi puolestaan kokosi pelin kuvan.

Kummankin kausi jatkuu keskiviikon vierasotteluilla. LeKi jatkaa Peliittojen vieraaksi ja KooKoo yrittää katkaista putkensa Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle