Odottamaton ratkaisija varmisti LeKille jatkoaikavoiton

MESTIS / Raportti
Kuuselan suojatit nousivat lopussa rinnalle ja ohi.
Kuva © Timo Savela
LeKin ja K-Vantaan välisestä kohtaamisesta ennakoitiin tasaista koitosta ja juuri sellainen saatiinkin. Ottelun avaunhahmoiksi nousivat LeKin maalivahti Christian Heljanko sekä Ilves-nutusta monille tuttu voimahyökkääjä.

K-Vantaa meni ottelun avauserässä johtoon ja piti asemastaan kiinni pitkään, mutta lopulta isäntäjoukkue kampesi kahden voimahahmonsa avulla 2-1-jatkoaikavoittoon.

LeKi ja K-Vantaa tarjosivat jääkiekkoherkkua koko rahan edestä, kun ottelu oli avauserässä syntyneen Pekka Niemimaan maalin myötä pitkään vieraille 0-1.

Aivan kuten Kanada yön World Cupin finaalissa, LeKi tuli tasoihin noin neljä minuuttia ennen loppua − ja marssi lopulta 2-1-voittoon, tosin jatkoajan kautta. Ratkaisumaalin tinttasi isäntien ensimmäisestäkin osumasta vastannut Tommi Välimaa.

Ottelu alkoi K-Vantaan pitäessä kiekkoa ja LeKin yrittäessä lähinnä puhkoa vierailijoiden tiivistä keskikentän trap-peliä. K-Vantaa hallitsi ottelun koko ensimmäistä kymmenminuuttista. LeKin ainoa paikka tuli Joona Luodolle, mutta tämä ei onnistunut ohittamaan Aaro Peltosta.

Erän loppupuolella Niemimaa oli valppaana, kun erinomaisesti LeKin maalilla pelannut Christian Heljanko pudotti kiekon jalkojensa välistä maalin edessä. Vierasjohto 1-0 oli tosiasia. 

− Maalivahtipeli oli tänään yhdessä hyvän alivoimamme kanssa voiton avaintekijöinä, tiivisti LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.

Toisessa erässä pelin hallinta siirtyi kotijoukkueelle. LeKi ei hallinnasta huolimatta saanut vaarallisia paikkoja aikaiseksi K-Vantaan maalille, vaikka erityisesti Jesse Pelamon johtama hyökkäysvitja sai luotua hyvää päätypainetta vierailijansa päätyyn.

− Pelaamisessa oli tänään paljon hyvää, mutta pelin tappamisessa on isoja ongelmia. Toisessa erässä olimme ongelmissa, mutta vastustaja ei saanut paikkoja, puhisi K-Vantaan pääkäskijä Simo Mälkiä ottelun jälkeen.

LeKi tuli lopulta rinnalle ja ohi

Kolmannessa erässä LeKi otti huolimattomia pikkukakkosia, mutta Heljanko piti pintansa, ja ottelu säilyi tilanteessa 0-1 aina viimeisille minuuteille saakka.

Muutama minuutti ennen loppua Välimaa oli herra ja hidalgo maalinedusruuhkassa ja lapioi kiekon K-Vantaan maaliin tasoitusmaalin merkiksi. Välimaa ja muu työmiesosasto keräsi päävalmentaja Kuuselalta kehuja.

− Maalit syntyivät tänään sellaiselta taholta, jolta niitä ei ensimmäisenä odota. Jere Helenius ja Sami Laakso tekivät ison työn tasoitusmaalin eteen.

Heti tasoitusmaalin jälkeen LeKi sai mahdollisuuden pitkällä ylivoimalla, kun K-Vantaan Frank Gymerille tuomittiin 2+2-minuuttinen korkeasta mailasta. Maalia ei kuitenkaan syntynyt, vaan LeKin Tomi Peltonen sai jäähyn kiinnipitämisestä.

Jatkoajalla LeKin Santeri Vuoti rynnisti koko kentän läpi kohti K-Vantaan maalia ja syötti kiekon poikittain Matias Haaraselle, mutta pienikokoinen puolustaja suti kiekon ohi maalista.

Jatkotilanteesta kuitenkin illan sankari Välimaa täräytti komealla laukauksella isännille kaksi pistettä.

− Pelistämme paistaa tällä hetkellä enemmän tappion pelko kuin voittamisen rohkeus, tuumasi K-Vantaan Mälkiä taiston tauottua.

LeKi palasi perjantai-illaksi kotikaukaloonsa vieraskiertueelta.

− Olimme reissumme aikana aika syvissäkin vesissä, joten tämä voitto teki meille todella hyvää, Kuusela virkkoi.

K-Vantaa jatkaa pelejään huomenna lauantaina, kun se kohtaa kotihallissaan sarjanousija IPK:n. LeKi pelaa seuraavan kerran ensi keskiviikkona, kun se isännöi KeuPaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle