Heljanko piti pintansa hurjassa kiekkosateessa − LeKi piti pakkansa kasassa

MESTIS / Raportti
LeKi osui Kauton taakse neljästi. Kotijoukkueen maalilla Heljanko torjui 49 kiekkoa.
Kuva © Arno Hämäläinen
LeKi ja K-Vantaa kamppailevat Mestiksen kärkisijoista, joten Lempäälässä pelatussa kamppailussa oli jaossa isoja pisteitä. Vierasjoukkue laittoi Christian Heljangon hurjaan kiekkosateeseen, mutta lempääläläisistä löytyi riittävästi onnistujia niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä sarjapisteiden varmistamiseen.

Ottelu sai eriskummallisen alun, kun LeKi onnistui törkkäämään kiekon maalin edestä verkkoon. Maali tehtiin kuitenkin kädellä, joten tuomaristo hylkäsi osuman sääntöjen vastaisena. Kotijoukkue siirtyi kuitenkin avauserässä lopulta johtoon, kun Tomi Peltonen onnstui maalinteossa ylivoimalla.

Jo ensimmäinen erä tarjosi peräti kaksi rangaistusta uuden aloitussäännön rikkomisesta. Sekä K-Vantaan Viljami Wacklin että Peltonen istuivat vuorollaan pikkukakkoset tuoreesta syystä − rikkeestä aloitustapahtumassa.

LeKi-kapteeni Sami Laakso esti erän viimeisillä sekunneilla vieraiden maalintekopaikan heittäytymällä kiekon eteen. Hyökkääjä jäi hetkeksi jäänpintaan, mutta nousi lopulta itse ylös ja lähti joukkueen mukana viettämään erätaukoa normaalisti.

Toisen erän alku oli tasainen, vaikka K-Vantaa hiuksenhienosti niskan päällä olikin. LeKi katkaisi kuitenkin vieraiden hyvän vireen, kun Niko Lahtinen ohjasi pomppujen kautta kiekon ohi Jani Kauton.

− Tämä on maalintekopeli ja vastustaja oli siinä parempi. Muutama tolppa ja mailanvarsi meilläkin oli, ja viivallakin kävimme. Olen tyytyväinen meidän peliimme, kun katsotaan tuloksen taakse. Työmoraalimme oli korkeammalla kuin aiemmissa otteluissa, luonnehti K-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen ottelun jälkeen.

Alle minuutti edellisestä, ja LeKi meni jo kolmen maalin johtoon. Tommi Välimaa karkasi läpiajoon, muttei onnistunut omassa yrityksessään. Sen sijaan heti jatkotilanteessa Ismo Nikkinen oli unohtunut vantaalaisilta täysin yksin luukulle. Kotijoukkue sai 3−0-osumastaan hurjan hengen päälle, ja piti pitkän tovin K-Vantaata lähes pilkkanaan. Maalia saukkopaidat eivät kuitenkaan enää toisessa erässä värkänneet. Sen sijaan joukkueen toinen ja ottelun kolmas aloitusrikejäähy näki päivänvalon.

− Saimme erityisesti toisessa erässä kiekollisen pelimme käyntiin. Meillä on ollut vaikeuksia, vaikka harjoittelemme tässä samassa hallissa. Emme ole päässeet pelaamaan selvää lätkää pohjaan asti, mutta tänään meillä oli pitkästä aikaa paketti kasassa valtaosan pelistä, tunnelmoi LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela voitokkaan kamppailun jälkeen.

K-Vantaa tuli otteluun mukaan, kun Erik Embrich onnistui kaventamaan ottelun 3−1:een heti kolmannen erän alun ylivoimallaan. Vieraat eivät onnistuneet kuitenkaan hyödyntämään hetkellistä tilaisuuttaan, vaan ottelutapahtumat tasaantuivat erän puoliväliä kohti mentäessä.

LeKin nuoret puolustajat Otto Latvala ja Toni Utunen pelasivat läpi illan erittäin miehekkäästi ja pitivät etunenässä huolen Christian Heljangon sinänsä työlään iltapuhteen onnistumisesta. Tapparan sopimusmaalivahti kirjautti hurjat 49 torjuntaa.

− Meidän mörkömme oli tänään vastustajan numero 30. Uskon, että työmme palkitaan jatkossa ja voittojakin alkaa tulla, Arvonen summasi.

Kotijoukkue niittasi ratkaisuosuman 4−1:een kuusi ja puoli minuuttia ennen 60 minuutin täyttymistä, kun K-Vantaa ei ollut saanut kirivaihdetta silmään. Maalintekijänä hääri Nikkinen illan toisella osumallaan. Alex Leväsen viimeistelemä 4−2-maali, aikalisä eikä maalivahdin maalilta pois ottaminen tuoneet vierasjoukkuetta enää iskuetäisyydelle, vaan kolme pistettä jäivät Lempäälään.

» Lähetä palautetta toimitukselle