Jukurit teroitti sarvensa ja katkaisi tappioputkensa Lempäälässä

MESTIS / Raportti
Sami Laakson taidonnäyte suomalaisesta "pususta".
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Seitsemän ottelun tappioputki niskassaan pelannut Mikkelin Jukurit sai helpottavasti poikki pitkän putkensa. Tosissaan karsintoja välttelevä LeKi olisi tarvinnut himpun verran venymistä pisteille päästäkseen, mutta taipui kotonaan jalkapallolukemin.

Lempäälän Kisa sai vieraakseen Jukurit Mikkelistä. Vierasjoukkuetta kohdeltiin liiankin vieraskoreasti, sillä pisteet lähtivät pitkälle bussireissulle kohti Saimaata lukemin 1-2 (1-1, 0-1, 0-0).

Jukurit oli voittanut viimeksi 11. tammikuuta eli lähes kuukausi sitten. Silloin JYP-Akatemia kaatui kotihallissa. Voitto teki hyvää joukkueen itseluottamukselle, jota se tarvitsee pyristellessään kohti jopa pudotuspelien kotietua. Vierailijoiden tunteita kuvasti hyvin hallin käytäville kuulunut sarkastinen, mutta helpottunut huuto pelin jälkeen joukkueen mennessä pukukoppiinsa: "Taas me voitettiin!"

− Mistään ei saada pisteitä helpolla, joten olen todella tyytyväinen. Minun aikanani olemme olleet näemmä todella haluttu päänahka, kommentoi Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen.

Toinen kosketus ja kiekko verkossa

Jukureiden voiton avainmiehiä olivat Raumalta saapunut parivaljakko maalivahti Oskari Setänen–hyökkääjä Niklas Näppi. Setänen pelasi ensimmäisen pelinsä sarvipäiden maalilla ja oli erinomainen. Näppi puolestaan pelasi ensimmäistä peliään miesten sarjassa. Nuoren miehen alku oli loistelias: toisella peliminuutilla ja toisella kosketuksellaan kiekkoon musta kumipala ohjautui LeKin maaliin, 0-1.

− Setänen oli tänään hyvä lukko maalilla. Kun A:sta nostetaan miesten peleihin maalivahti, aina ilmassa on pieni epäluulo. Näppi taisi tehdä kolmannella vai toisella kosketuksellaan hienosti maalin, Pennanen kiitteli Rauma-apujaan.

LeKi meinasi saada peliin unelma-alun, mutta pian soikin omissa. Toni Kallela oli viemässä joukkojaan johtoon ensimmäisellä minuutilla, mutta Setänen näytti taitonsa heti kättelyssä. Kisa tasoitti pelin erän puolessa välissä, kun kiekonriisto Jukuri-päädyssä onnistui ja Otto Rädyn viivalaukaus viuhui pelaajamuurin läpi ja maaliin.

Ensimmäisen erän näkyvin mies oli mikkeliläisten kultakypärä Toni Jalo. Mies oli ketjuineen lähes pitelemätön, eikä tahti hiipunut paljoakaan muissa erissä. Hän järjesteli joukon hyviä tekopaikkoja, mutta vielä ei ketjukavereille maistunut paikka maalintekijäsarakkeessa.

Taktiset muutokset toimivat

LeKi on hyvän alkukauden jälkeen vajonnut Mestiksen pohjajoukkoon. Shokeeraavan 10-1 tappion jälkeen pidetty "kriisi"kokous on tuonut peliin hyvää sähinää ja muutama taktinen muutos on onnistunut.

Alivoima on selvästi aggressiivisempaa kuin ennen joulua ja hyökkäyspelaaminen suoraviivaisempaa. Useasti toistui kaava, jossa laituri haki syvästä tilaa, tuli syöttöä vastaan ja ohjasi päätyyn. Sinne sitten rymistelivät loput miehet vaihtelevalla tuloksella.

Jos sarvipäiden maalinsuulla Setänen oli mies paikallaan, niin sitä oli myös hänen virkaveljensä Andy Chiodo. Hänet oli saatu jälleen apuun Tapparasta ja Chiodo piti koko ajan voittosauman LeKin pelihanskan etäisyydellä. Chiodo vaimensi muun muassa Jukurien hyökkääjän Jesse Juntheikin neljästi kolmannessa erässä.

Alivoima terästä

Ottelussa vihellettiin vain viisi jäähyä. Ensimmäinen tuli vasta toisen erän puolessa välissä Kisan Sami Laaksolle. Toisessa erässä Jukurit sai yrittää miesylivoimalla kolmesti ja viimeisessä erässä kertaalleen, mutta aggressiivisempaan suuntaan muuttunut LeKi-alivoima kesti läpi pelin esimerkillisesti.

Myös LeKi pääsi kertaalleen ylivoimalle, mutta ei niin ikään saanut väsättyä maalia. Jukuri-jäähy tuli vielä hyvään saumaan, kun peliaikaa oli jäljellä kolme ja puoli minuuttia, mutta pahin paikka tuli Chiodon maalille. Puolustaja Juha Tarkkanen pelasti heittäytymisellä kaksi vastaan yksi-tilanteen.

Ottelun voittomaali oli yhdistelmä onnea ja tarkkuutta. LeKin päädyssä pomppukiekko ajautui keskelle hyökkäysaluetta Jalon lapaan. Mies katsoi kerran ympärilleen ja levitti Pentti Nöyräselle vierelleen. Tyhjään maalin ladannut Nöyränen tuumi hetken, ennen kuin uskalsi nostaa kädet ilmaan johtomaalin, ja lopulta voittomaalin, synnyttyä. Chiodo osui laukaukseen, mutta kiekko lipui kuin lipuikin maaliin.

Kuten tulos kertoo, oli vääntö hyvin tasaväkinen. Lempääläläiset olisivat tarvinneet aavistuksen lisää röyhkeyttä ottaakseen voiton ja tärkeitä pisteitä, mutta kotiyleisö jäi vielä tyhjin vatsoin.

Lopussa ilman maalivahtia pelannut Kisa petasi paikkoja Antti Hildénille viivaan ja kertaalleen Aki Juusela pääsi maukkaalle irtokiekolle, mutta ei saanut loppuhetkien tasoitusta aikaan. Aivan lopussa Räty pääsi pommittamaan vastakiekkoon jääden ilman palkintoa.

− Meiltä puuttui riittävä maalille meno tänään. Sitä kautta olisimme päässet keskustaan repimään pakkaan irti ja saaneet tuomarit mukaan peliin ja puhaltamaan jäähyjä, arvioi omiensa suoritusta LeKin Matti Kaipainen, joka tuurasi sairastunutta Jarkko Gladia.

− Alun kankeuden jälkeen pääsimme hyvin peliin mukaan. Muutama paikka oli tehdä kolmas maali, mutta jätettiin peli jännäksi, Pennanen tuumi.

LeKi jatkaa elintärkeää pistejahtiaan lauantaina kotonaan Peliittoja vastaan. Jukurit puolestaan kohtaa kotihallissaan Jokipojat perjantaina.

− Lauantaina on todella isojen pinnojen peli, tiivisti pelin hengen Kaipainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle