LeKi paini jälleen helmasyntinsä kanssa − "Teimme aktiivisuudella vastustajan jalattomaksi"

MESTIS / Raportti
Lempäälässä taisteltiin tasaisesti.
Kuva © Saana Hakala
Mestiksen runkosarja lähenee loppuaan, ja jokaisen pelin ja pisteen merkitys korostuu entisestään. LeKin ja IPK:n kohtaamisessa voiton merkitys näkyi erityisesti alun varovaisuutena.

Lempäälässä nähtiin pitkään erittäin tunnustelevaa jääkiekkoilua, mutta ylivoimalla lähteneen Saku Kinnusen viivakudin yllätettyä LeKi-maalia vartioineen Markus Ruusun, alkoi peli hieman kiihtyä. Maalintekijäksi merkattiin lopulta Janne Katosalmi.

Mitään ennennäkemätöntä avauserä ei kuitenkaan vielä tarjonnut, vaikka LeKin kultakypärä Antti Kangasniemi antoikin jäähyllään IPK:lle mahdollisuuden lisäosumiin.

Toisessa erässä jäällä nähtiin kaksi aggressiivisempaa joukkuetta. LeKin nuori puolustaja Otto Latvala ajoi röyhkeästi vieraiden maalille, Vieraiden Juuso Nevalainen oli sitä mieltä, että Latvala kävi turhan kärkkäästi maalivahti Aleksi Aution reviirille, ja tilanteesta saatiin aikaiseksi pieni torikokous, jossa Latvala mätkähti takalistolleen jäähän.

Ruusu oli toisessa erässä monessa mukana. Hän oli häseltää kiekon päätytilanteen päätteeksi omaan maaliin, mutta sai taiteiltua kiekon omiin varusteisiinsa. Toisaalta nuori veskari esitti häikäisevän triplatorjunnan, ja oli maalinteon kanssa tuskailleen saukkolauman tuki ja turva.

− Olimme tänään hyviä. Ennen kaikkea ensimmäisessä erässä, sillä loppu oli sellaista senttien taistelua. Teimme aktiivisuudella kaverin jalattomaksi. Erinomainen maalivahti peli takasi hyvän tuloksen, iloitsi IPK-luotsi Janne Sinkkonen ottelun jälkeen.

Saukko osoitti elonmerkkejä − IPK-kultakypärä niittasi

Kotijoukkueen paras maalipaikka toisessa erässä avautui Santeri Arousvalle, joka nousi toiseen aaltoon. Tomi Peltosen syötön jälkeen puolustajalla oli paljon tilaa laukoa − suoraan Aution syliin.

LeKi sai erän loppuun ylivoiman, jonka aikana se sai hyvän paineen IPK-päätyyn. Huomionarvoista oli se, ettei kultakypärä Kangasniemi saanut vastuuta erikoistilanteessa. Kolmas erä alkoi ikävännäköisellä tilanteella, kun Topi Piipponen sai osuman jalkaansa. Törmäyksen toinen osapuoli, LeKin Roope Laavainen lähti kaksiminuttiselle kampituksesta. 

Tatu Kokkola rokotti ylivoimalla LeKin kannalta erittäin nololla tavalla. Kultakypärä näytti pitkään virittelevän poikittaissyöttöä, mutta päättikin kiskaista pikkumustan etukulmaan. Ruusu ei ollut valmiina tilanteessa, vaan limppu lirvahti verkon perukoille.

− Rehellinen tunnustus: Vastustaja oli tänään kaikessa parempi. He puolustivat keskustan hyvin, ja pitivät meidät poissa ytimestä. Lisäksi he tekivät kaksi ylivoimamaalia, joten siinäpä ne hyvän vieraspelaamisen elementit kasassa ovatkin. Emme onnistuneet tavalla, jota olisimme tarvinneet vastustajan murtamiseksi, harmitteli LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela.

Heti takaiskun jälkeen LeKin kapteeni Sami Laakso nappasi itselleen turhan kaksiminuuttisen, syöden näin saukkopaitojen kiriaikaa. Kotijoukkueen onneksi IPK:n ylivoiman ruuti oli tällä kertaa märkää.

Märkää oli myös LeKin Otto Mäkisen ruuti rangaistuslaukauksessa, jonka hän sai, kun häntä rikottiin läpiajotilanteessa. Laukaus suuntautui Aution patjaan. Ottelun loppuhetket olivat vauhdikkaan pelin ja virheiden täyttämät, mutta lisämaaleja kamppailussa ei nähty.

IPK nappasi joukkueiden kolmannessa kohtaamisessa ensimmäisen voittonsa LeKistä. Kaksi edellistä kamppailua olivat venyneet yliajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle