LeKille kaksi pistettä kyseenalaisen tuomaroinnin siivittämänä − "Todennäköisesti oli koukku, mutta katsoin muualle"

MESTIS / Raportti
Peltonen iski Hermes-verkkoon kaksi maalia.
Kuva © Oona Sarajärvi
LeKi ja Hermes tahkosivat tasaisen kamppailun lauantai-illan ratoksi. Molemmat joukkueet saivat riittävästi paikkoja ottelun voittamiseen, mutta loppuhetkien tapahtumat käänsivät ottelun kotijoukkueelle.

Joukkueet iskivät Lempäälän illassa tasatahtiin maaleja, eikä kumpikaan saanut pitkiä painostusjaksoja vastustajan päätyyn. LeKi onnistui punnertamaan lopulta jatkoaikavoiton lukemin 4-3 kultakypärä Tomi Peltosen onnistumisten ansiosta.

Jatkoajalla vihelletty Hermeksen Ossi Ikosen estämisjäähy nostatti tunteet pintaan lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.

− Maalivahti esti väylän maalille, joten se tuomio meni väärin, otteluvalvoja Seppo Lindroos totesi.

Illan tuomaritoiminnasta syntyi muutakin keskustelua, sillä Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula äimisteli erästä tilannetta.

− Meidän pelaaja kaadettiin maalintekotilanteessa, mutta siitä ei tullut jäähyä. Tuomari Juho Ylä-Rotiala tuli sanomaan, että "todennäköisesti oli koukku, mutta katsoin muualle." Mihin hemmettiin ne siellä kentällä oikein katsovat?, pauhasi Karhula.

Itse otteluun molemmat joukkueet saivat hyvän lähdön, ja molemmat maalivahdit saivat hyviä torjuntoja alle heti ottelun ensiminuuteilla.

Severi Kuntsi otti jäähyn muutaman minuutin pelin jälkeen. LeKin ylivoima pyöri vauhdikkaasti, mutta maalia ei silti syntynyt. Hetki ylivoiman päättymisen jälkeen kotijoukkueen kapteeni Sami Laakso kuitenkin osui.

Kauan ei LeKi ehtinyt johdostaan nauttia, ennen kuin Saku Kivinen kiskaisi maalin. Christian Heljanko sai LeKi-maalilla vähän osumaa kiekkoon, mutta se ei riittänyt estämään tasoitusta.

Juraj Holly Hermes-maalilla oli koko illan hyvin hereillä, mutta maaleille hänkään ei voinut mitään. Peltosen ensimmäinen syntyi toisen erän alkupuolella läpiajon ja hallitun puolelta toiselle -harhautuksen päätteeksi.

Joonas Huovinen toi Hermeksen tasoihin LeKi-pelaajan kiekonmenetyksen jälkeen.

Maalin jälkeen vierasjoukkue sai hienoisen otteen pelistä ja pääsi pelaamaan ylivoimaakin. 

− Yöllä kello neljän aikaan laitoin päätä tyynyyn ajatellen, että huomenna on kotipeli, muisteli LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela paluumatkaa perjantain tappiolliselta Savonlinnan reissulta.

− Psyyke kesti hyvin tänään kaiken turpaanottamisen jälkeenkin, ja olimme myös fyysisesti tänään valmiita, kiitteli Kuusela suojattejaan.

Anton Levtchi vei saukkopaidat jälleen johtoon kolmannen erän alussa. Osuma käänsi ottelun hetkeksi isännille. Matias Haarasen heppoinen kiinnipitämisjäähy avasi ovet Hermekselle tulla peliin mukaan.

Jussi Nättinen toikin Hermeksen tasoihin ja kuittasi näin hetkeä aiemmin istumansa kaksiminuuttisen.

Kun kolmannen erän loppu ei tarjonnut lisäosumia, haettiin ratkaisua jatkoajalta.

Ikosen saama kyseenalainen rangaistus kostautui lopulta pahimmalla mahdollisella tavalla, kun Peltonen survoi Hollyn tuplatorjunnan jälkeen kiekon nuottaan maalin edestä.

− Pelasimme tänään simppelimmin kuin aiemmissa peleissä ja teimme yhden enemmän kuin vastustaja, kiteytti Kuusela voiton avaimet.

Molemmat joukkueet jatkavat otteluitaan viikon päästä perjantaina, kun LeKi isännöi Peliittoja ja Hermes matkustaa Rovaniemelle RoKin vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle