Vikkelät syötöt ja Rämön nollapeli siivittivät KooKoon kotivoittoon

MESTIS / Raportti
Rämö pelasi toisen perättäisen nollapelinsä.
Kuva © Antti Varonen
KooKoo ja SaPKo kohtasivat keskiviikkona viidennen kerran kevään puolivälierissä. Energiset isännät nappasivat suvereenin 6−0-voiton ja ylsivät kolmanteen kiinnitykseensä.

− Ei ollut epäselvyyttä siitä, kuka oli parempi. On täysin sama, häviääkö 10−0 vai 1−0, sillä KooKoo nappasi joka tapauksessa kolmannen voiton, SaPKon päävalmentaja Janne Sinkkonen kommentoi topakasti.

− Parasta tässä illassa on se, että tämä on nyt historiaa.

Keskiviikkoilta tarjosi yleisölle viihdyttävää kiekkoa, eikä rähinöiltä säästytty missään erässä. Kotijoukkueen taisteluasenteesta kielivät maalivahti Mikko Rämön kannustushuudot joukkuetovereilleen. Siis kolme erää pudotuspelikiekkoa. 

− Olemme onnellisessa asemassa, kun saamme pelata tällaista sarjaa. Joukkue on kasvanut paljon, KooKoon Petri Mattila iloitsi. 

KooKoo hyökkäsi alusta asti nopeasti ja mursi SaPKon puolustuksen helposti kertaa. Savonlinnalaiset eivät kyenneet pitämään luisteluvoimaista vastustajaansa kyllin loitolla maalista, sillä lähes kaikki KooKoon osumat syntyivät maalin edestä.

Pässipaidat alkoivat kuitenkin herätä toisessa ja kolmannessa erässä. Vaikka mustaoranssit karkasivat toisen kaksikymmenminuuttisen aikana neljän maalin karkumatkalle, SaPKo pystyi rakentamaan pyörityksiä KooKoon alueelle etenkin ylivoimien aikana.

Vierasjoukkue ei silti kyennyt maalintekoon, sillä tekopaikat jäivät koko ottelussa vähiin. 

− Laskimme toisessa erässä jalkaa pois kaasulta ja sen vuoksi menetimme kiekkoja. Tämä on kuitenkin matka, jonka varrella opitaan hyviä ja huonoja asioita, Mattila filosofoi. 

Illan ensimmäisistä maaleista vastasivat Mika Koivisto ja komeat tuuletukset tarjonnut Arttu Heikkinen. Viime kaudella Hokkia edustaneiden pelureiden työtä jatkoivat kultakypärää kantava Teemu Rinkinen, Niklas Applgren, Markus Västilä ja voittomaalin tehnyt Joona Karevaara. 

− Osaamme varmasti jatkaa hyvää ja kurinalaista pelaamista. Jokainen päivä tätä sarjaa on rikkaus, KooKoo-käskijä tunnelmoi. 

SaPKolla on tulevana perjantaina totinen paikka, sillä KooKoo on vain voiton päässä jatkopaikasta. Savonlinnalaisten valmentaja ei kuitenkaan aio luovuttaa.

− Älkää peruko lauantain jäävuoroa [seitsemäs peli, mikäli tarpeellista], Sinkkonen totesi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle