Vain maalit lasketaan - ryöstö savonlinnalaisittain

MESTIS / Raportti
Kolme pistettä matkasivat keskiviikkona Savonlinnaan.
Kuva © Antti Varonen
Kouvolan kiekkoyleisö sai katsoa keskiviikkona nopeaa kiekkoa. Räväkkyydestä huolimatta lopputulos ei ollut kotijoukkueelle kovin mieleinen, sillä vierailijat voittivat luvun 3-0.

Keskiviikkoinen KooKoo-SaPKo oli varsin hyvä esimerkki siitä, että lopputulos ei aina kerro koko totuutta. Vimmatusti savonlinnalaisten alueella pyörittänyt KooKoo jäi ottelussa tyhjin käsin vierasjoukkueen käyttäessä maalipaikkansa paremmin. Pässipaitoja ei tarvitse kolmen pisteen nappaamisesta moittia, sillä joukkue iski juuri oikeilla hetkillä. 

− 3−0-vierasvoitto tarkoittaa, että pojat ovat tehneet paljon töitä. Arvoa ei pienennä se, että vastassamme oli sarjan kärkijoukkue, SaPKon päävalmentaja Janne Sinkkonen kehaisi. 

Ensimmäinen erä ei antanut sen suurempia suuntaviivoja sille, mitä oli edessä. Kumpikaan joukkue ei päässyt kovin vaarallisille maalipaikoille, vaikka peli pyöri molemmissa päädyissä.

KooKoo puolusti omaa aluetta ja maaliaan SaPKoa tarkemmin, mutta pässipaidat saivat korjata ensimmäisen erän hedelmät. KooKoo-vahti Frederic Cloutier joutui antautumaan, kun vierailijoiden Joona Manninen laukoi kovan maskin takaa lukemiksi 0−1.

− Nollille jäämiseen ei voi olla tyytyväinen, mutta ilmeemme oli yritteliäs. Laskin, että meillä olisi ollut seitsemän ja vastustajalla viisi paikkaa, tämä oli aikamoista pudotuspelikiekkoa, KooKoon ykköskäskijä Petri Mattila analysoi.

Tasoitusta haettiin ryminällä

Illan toinen erä ei noudattanut ensimmäisen asettamaa kaavaa tippaakaan. Kouvolalaiset lisäsivät peliinsä aimo annoksen vauhtia ja pelirohkeutta sekä rautaista ryminää. Ottelun henki oli ripeästi muuttunut tiukemmaksi, sillä molemmat joukkueet taistelivat kiekosta entistä lujemmin.

Savonlinnalaiset eivät painostuksesta huolimatta taipuneet. SaPKon tiiviin pelin vuoksi isännät eivät päässeet muutamaa vetoa ja tolppaa lähemmäs.

− Haimme maaleja liikaa sieltä, mistä niitä on ennenkin tullut. Meiltä puuttui maskipelaaminen ja kiekoton tuki, Mattila pohti. 

Pelin henki on raaka

Kotijoukkue pyrki näyttämään myös päätöserässä, että se tahtoi antaa kotiyleisölleen voitokkaan illan. Monen minuutin pyöritykset eivät kuitenkaan auttaneet. Tilaisuus tuli ja niin myös meni.

− Saimme kiekonriistoja, mutta päätypelimme olivat auttamatta liian lyhyitä, mietti Mattila.

Tasaistakin tasaisempi ottelu sai ratkaisunsa vasta viidellä viimeisellä minuutilla, kun SaPKon Kristian Kangas löi kiekon Joonas Toivosen ja Mika Hyvärisen syötöistä maaliin. Jääkiekko osoitti jälleen olevansa maalintekopeli, kun pässipaitojen varakapteeni Teemu Suhonen viimeisteli loppulukemiksi 0-3.

− Pelasimme todella kypsän vieraspelin, eikä meillä ollut hätää missään vaiheessa, Sinkkonen suitsutti. 

KooKoo pelaa seuraavan kerran perjantaina Jyväskylässä JYP-Akatemian vieraana. SaPKo saa puolestaan hengähtää pidemmäksi aikaa, sillä joukkueen seuraava ottelu on vasta lauantaina, jolloin Talvisaloon luistelee TUTO.

» Lähetä palautetta toimitukselle