Kouvolassa tulisia tunteita - SaPKo ottelusarjan johtoon

MESTIS / Raportti
SaPKo pääsi tuulettamaan toista voittoaan.
Kuva © Antti Varonen
KooKoo kohtasi lauantaina kolmatta kertaa SaPKon. Pässipaidat nappasivat toisen kinnityksen, kun joukkue voitti niukasti luvuin 2-1.

Lauantainen ottelu oli edeltäjiään vähämaalisempi. Vaikka KooKoo hallitsi peliä ja sai pyörityksiä SaPKon alueelle, se ei kyennyt samaan maali-iloitteluun kuin keskiviikkona.

− Voitimme pelin ja torjunnat 2-1. Maanantaina on jälleen uusi ottelu, savonlinnalaisten valmentaja Janne Sinkkonen kommentoi niukkaan tyyliinsä.

Mustaoranssien Marlo Koponen aloitti maalinteon jo kahden minuutin kohdalla, kun hän laukoi kiekon viivalta Petteri Similän selän taakse. Pässipaitojen Sami Jekunen pääsi kuitenkin tasoittamaan muutaman minuutin kuluttua.

− Niin kauan kuin ylivoimamme ei toimi, myös viisikkopelimme tökkii. Ketsuppipullo aukeaa ylivoimapelaamisen kautta, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila analysoi.

Tunteet kävivät kuumina puolin ja toisin, sillä ottelupukarit hanskasivat lähes jokaisen vihellyksen jälkeen. SaPKon Joonas Hyttisen loukkaantuminen aiheutti mähinää niin kentällä kuin katsomossakin. Hyökkääjään kohdistunut taklaus oli puhdas, mutta valkopaitojen pelaaja talutettiin jalkaa pidellen koppiin.

Illan suurimmat tunnepurkaukset aiheutti kuitenkin KooKoon Tomi Peltosen ulosajo. Tamperelainen sai 5+20 minuuttia päähänkohdistuneesta taklauksesta, mutta tilanteesta oli eriäviä mielipiteitä.

− Peltosen taklasi olkapäällä leukaan. Tuomareilla oli vaihtoehtoina antaa tilanteesta 2+10 tai viisiminuuttinen ja pelirangaistus. He päätyivät jälkimmäiseen, illan otteluvalvoja valotti ratkaisua.

Peli ratkesi lopulta KooKoon viiden minuutin alivoimaan. Reilu minuutti ulosajon jälkeen SaPKon Nikke Kettukangas nappasi kiekon ja ujutti sen kouvolalaisten maaliin.

− Tämä on kova ja fyysinen sarja. Pelimme kaatui erikoistilannemaaliin ja juuri tuohon viiden minuutin jäähyyn, Mattila harmitteli.

− Sarjassa pelaa kaksi henkisesti kovaa joukkuetta: nyt näemme, kenen pää kestää. Tämä on mehukas ja kihelmöivä ottelusarja, Mattila tunnelmoi.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran maanantaina Savonlinnassa. Tasoittaako KooKoo puntit vai kiristääkö SaPKo otettaan välieräpaikasta?

» Lähetä palautetta toimitukselle